Anna-lehti: Oopperalaulaja Johanna Rusanen-Kartano löysi hengellisyyden isoäitinsä kautta: ”Mummu oli tullut uskoon nuorena ja herätys oli vahva”
Oopperalaulaja Johanna Rusanen-Kartano avaa hengellistä puoltaan Anna-lehden haastattelussa. Hengellisyyden tausta johtaa juurensa herännäisyyteen ja Kainuun körttiläisyyteen.
Johanna Rusanen-Kartanoa kiehtoo körttiläisyydessä se, että oma vajavaisuus on normaalia ja hyväksyttävää.
Johanna Rusanen-Kartanon, 51, on voinut kuulla radiossa pitämässä Ylen aamu- ja iltahartauksia. Hartauksien aiheet ovat usein inspiroituneet virsistä, joita hänen mummunsa lauloi Johannan ollessa pieni.
”Vietin lapsena lomia mummun luona. Aamuisin kun heräilin, hän leipoi ja lauloi virttä 547, Joka aamu on armo uus. Mummu oli tullut uskoon hyvin nuorena ja herätys oli vahva”, oopperalaulaja Johanna Rusanen-Kartano kertoo Anna-lehden haastattelussa.
Mummu elämä johdatti Johannan hengellisyyden pariin, jonka tausta on herännäisyydessä, Kainuun körttiläisyydessä.
Johannan isoisoisä toi mummun Suomeen 1920-luvulla Neuvostoliitosta, Vienan Karjalasta tämän ollessa lapsi. Hänet jätettiin lastenkotiin odottamaan, kun isoisoisä lähti hakemaan muuta perhettä. Ennen kuin perhe kerkesi Suomeen, raja suljettiin, ja mummu ei enää koskaan nähnyt läheisiään. Hän varttui lastenkodissa joutuen kohtaamaan rasismia ja syrjintää.
Sodan aikana mummun aviomies ja kaksi lasta menehtyivät. Hän meni uudelleen naimisiin sodan jälkeen ja kääntyi ortodoksisuudesta luterilaisuuteen. Toistamiseen isoäiti jäi leskeksi Johannan ollessa 6-vuotias.
”Hän puhui päivittäin uskostaan ja luottamuksestaan siihen, että taivaan kodissaan hän tapaa jälleen menetetyt rakkaansa”, Johanna muistelee isoäitiään.
”Jokainen otetaan vastaan sellaisenaan”
Johanna Rusanen-Kartanon isä toimi Kuopion tuomiokirkon kanttorina, ja kirkko onkin ensimmäinen julkinen paikka, jossa Johanna Rusanen-Kartano esiintyi ison yleisön edessä. Hän sanoo Annan haastattelussa, että ei ole koskaan kokenut kirkkoa tuomitsevana tai rankaisevana.
”Jokainen saa olla aidosti sitä, mitä on. Jokainen otetaan vastaan sellaisenaan. Tunnen sen tärkeäksi taiteilijana, jolle oma rikkinäisyys ja rosoisuus ovat luovuuden voimavaroja.”
Johannalle kirkko on aina ollut turvallinen paikka, ja veisaamisen hän kokee mitä parhaimpana sielunhoitona ja yhteisöllisyytenä.
”Virret ovat kuin rukouksia, meditatiivisia, rauhoittavia ja ihania”, oopperalaulaja tunnelmoi haastattelussa.
Johanna Rusanen-Kartano on ollut aina mukana veljensä Ville Rusasen elämänkäänteissä. ”Kun lähdimme vaimoni kanssa synnyttämään esikoistamme, veimme auton Johannan parkkipaikalle. Hän vilkutti ikkunasta”, Ville kertoo. © Tommi Tuomi/Otavamedia