Puolueen puheenjohtaja Annika Saarikko aikoo palauttaa keskustaan ilon ja itsetunnon: ”Uskon siihen, että tämä aika huutaa keskustaa”
Keskustan puheenjohtajakilvan ennakkosuosikkina voittanut Annika Saarikko lähtee etsimään iloa ja itsetuntoa puolueeseen. Ne ovat keskustalta nyt hukassa.
Tiede- ja kulttuuriministerinä toimiva Annika Saarikko sanoo, että keskustalaisten pitää olla rehellisiä siinä, että suomalaisille kuva puolueesta ei ole ollenkaan niin selkeä kuin omalle väelle.
Annika Saarikko teki ”paavoväyryset” keskustan puoluekokouksessa Oulussa.
Saarikko oli haastanut istuvan puheenjohtajan Katri Kulmunin, kuten Paavo Väyrynen haastoi Johannes Virolaisen 1980. Väyrynen voitti. Sen jälkeen puolueessa puheenjohtaja ei ole hävinnyt haastajalleen.
Väyrysen ja Saarikon tiet ovat ristenneet muutenkin. Annika Saarikko toimi 26-vuotiaana Väyrysen lehdistöavustajana – kuten moni muukin nouseva keskustalaispoliitikko. Väyrynen liittyi myös ala-asteikäisen Annikan ensimmäisiin muistikuviin valtakunnan politiikasta.
Saarikon äidin miestä oli pyydetty ehdokkaaksi kuntavaaleihin 1990-luvun alkupuolella. Väyrynen puolestaan oli keskustan presidenttiehdokkaana 1994.
”Muistan kun aikuiset allekirjoittivat papereita. Ajattelin, että nyt on tärkeistä asioista kysymys. Koska puolueen jäsenyys varmaan liittyi asiaan, kotiin tuli Väyrysen presidentinvaalien rintamerkki. Se oli Väyrysen kuvakortin kanssa keittiössä”, Annika Saarikko muistelee.
Koronan uudet opit
Annika Saarikko kuvailee saapuneensa kesällä oman poliittisen toimintansa tienhaaraan, kun hän mietti ”järisyttävän vaikeaa päätöstä” puheenjohtajaehdokkuudestaan.
”Olin niin pitkään ollut mukana sellaisissa pohdinnoissa, että ”ehkä jonakin päivänä”. Nyt kun koin tyytymättömyyttä puolueen johtamiseen ja toimintatapoihin, ajattelin, että minun on mahdotonta jatkaa, jos en laita itseäni likoon.”
Keskustan tila on surkea. Sen gallup-kannatus on yltänyt vaivoin yli 11 prosentin. Viime eduskuntavaaleissa puolueelta katosi 200 000 äänestäjää.
Keskusta on jakautunut säilyttäjiin ja uudistajiin, konservatiiveihin ja liberaaleihin. Keskustan sisältäkin puolueen arvioidaan olevan nyt niin syvällä, ettei siihen välttämättä auta edes vetäjän vaihto.
Annika Saarikko näkee tehtäväkseen ”palauttaa keskustaan ilon ja itsetunnon”.
”Suomalaisille kuva keskustasta ei ole ollenkaan niin selkeä kuin meille: miksi tämä puolue on olemassa? Tämän ristiriidan ja kuilun umpeen kurominen olisi tärkein tehtäväni.”
Saarikko on huomannut koronan muokanneen monen suomalaisen arvojärjestystä keskustan maailmankuvan suuntaan. Nyt puhutaan asioista kuten väljempi asuminen, huoltovarmuus, kestävä talous tai tiivis luontosuhde.
”Kaikki nämä ovat keskustalle itsestään selviä asioita, joita nyt on alettu sanoittaa meidän ulkopuoleltamme uusina, tärkeinä asioina. Tämä motivoi minua eniten lähtemään puheenjohtajakilpaan.”
”Ei jaeta omaa joukkoa!”
Miksi keskusta ei voi hyvin? Annika Saarikko luettelee nopeasti kolme syytä.
”2000-luvulla olemme olleet poikkeuksellisen suurten nousujen ja laskujen puolue. Loppumaton alamäki ei ole koko totuus: 2000-luvulla olemme olleet pisimpään pääministeripuolue.”
Toiseksi Saarikko nimeää perussuomalaisten nousun.
”Meidän on ollut vaikea löytää itsetuntoamme ajassa, johon populistit tuovat kärjekkäitä sävyjä, ja matsit käydään ääripäiden välillä.”
Viime aikoina on ollut kateissa myös omaleimaisuus.
”Olemme määritelleet itseämme vain hallitusyhteistyökumppaneiden kautta. Viime vaalikaudella koettiin, että menimme liian oikealle, ja nyt moni kokee, että tämä on liian vasemmistovetoista.”
Saarikko näkee puolueen, joka kykenee yhteistyöhön hallituspohjasta riippumatta ja pystyy silti rakentamaan omille arvoilleen hyvän hallitusohjelman.
Hän ei kertomansa mukaan etsi mitään pakotetun yhtenäistä vaan sellaista keskustaa, jossa keskustelu on rakentavaa – ja jossa energia suuntautuu omasta pesästä ulospäin.
”Aina kun kannatuksessa menee huonosti, käperrytään sisäänpäin ja aletaan jakaa omaa joukkoa. Sen on loputtava! Sanon tämän hirveän voimakkaasti.”
”Keskivoima on poliittinen voima, joka ei jaa yksittäisten arvokysymysten kautta joukkoaan. Se on näennäissuvaitsevaisuutta, jota esimerkiksi vihreät harjoittavat paljon: sanotaan ylhäältä, mitkä arvot ovat oikeita.”
Tähän Saarikko on puolueessaan väsynyt.
”Aito suvaitsevaisuus on sellaista, että hyväksyy sen, että jollekin perinteisemmät arvot ovat tärkeitä, mutta ei myöskään moiti niitä, jotka hahmottavat arvokysymykset toisin.”
Annika Saarikko on laittanut perheensä usein työn edelle ja elää perheineen sekä kaupungissa että maaseudulla. ”Yritän ajatella niin, että arvojohtaminen on sitä, että elää arvojaan todeksi.” © Tommi Tuomi/Otavamedia
Elää omia arvojaan
Saarikon mielestä suurin ongelma ei ole kuitenkaan puolueen sisäinen jakautuminen vaan se, ettei sen toiminta saa tällä hetkellä suomalaisten luottamusta.
Hän myöntää, että keskustalle jäi vamma sieluun ex-pääministeri ja ex-puheenjohtaja Juha Sipilän hallituskaudesta. Sitouduttiin panemaan Suomi kuntoon, mutta unohdettiin ihminen.
”Puhuttiin valtiontalouden ja Suomen kilpailukyvyn kuntoon saattamisesta. Se karkasi liian kauas ihmisestä, joka koki, että hänen lomarahansa leikattiin ja lääkelaskunsa kallistui. Emme pystyneet yhdistämään suurta kuvaa ja pientä arkista elämää.”
Saarikon mielestä ongelman ydin on juuri siinä, miten puolueen aate ja periaatteet kohtaavat käytännön teot.
”Tämä on minusta tärkeimpiä aiheitamme. Miltä me näytämme paikallisesti, on yhtä oleellista, kuin miltä me näytämme valtakunnallisesti.”
Keskustan tulevaisuus riippuu Saarikon mukaan paljon siitä, uskaltaako puolue uudistua. Huokuuko siitä ilo ja innostus asioiden hoitamiseen vaikeinakin aikoina?
”Uskon siihen, että tämä aika huutaa keskustaa. Se tarkoittaa esimerkiksi kaksoiskuntalaisuuden mahdollistamista, toimivia tietoliikenneyhteyksiä, kesämökin muuntamista helpommin vakituiseksi asunnoksi, korjausavustuksia maaseudun kiinteistöjen lämmitysjärjestelmien muutoksiin.”
Saarikko haluaa elää niin kuin opettaa. Hänestä uuden poliitikkosukupolven arvomaailmojen muutokset pitää myös näkyä politiikan tekemisen tavassa.
”Kun olen puhunut perheen ja työn yhteensovittamisesta, olen laittanut perheen edelle monessa kohtaa. Tai kun puhun paljon monipaikkaisuuden puolesta, niin meidän oma arkemme jakaantuu kaupungin ja maaseudun välillä”, hän kertoo esimerkkejä.
”Vältän ylevää kieltä”
Mitä ovat Annika Saarikon arvot?
”Olen hyvin lähimmäisenrakas. Pitkät ja tiiviit ihmissuhteet ovat tärkeä osa elämääni. Pyrin olemaan läsnä siinä, mitä kulloinkin teen”, hän listaa.
Myös perinteet ovat tärkeitä, samoin kirkon jäsenyys ja hengellinen ulottuvuus.
”Ajattelen, että olen isänmaallinen, mutta se ei ole muita poissulkevaa isänmaallisuutta. Olen humanisti. Yritän säilyttää herkkyyteni aidosti vähäosaisia kohtaan.”
”Olen pikemmin uudistaja kuin säilyttäjä.”
Kun Seura kysyi viime vaalikauden päätteeksi kansanedustajilta, keiden kollegojensa ja ministerien työtä he arvostivat kaudella eniten, silloinen perhe- ja peruspalveluministeri Saarikko voitti suvereenisti ministerisarjan.
”Olen pikemmin uudistaja kuin säilyttäjä. Yhteistyö, maltti ja myötätunto ovat minusta uusia politiikan supervoimia.”
Edustajien – myös opposition – mukaan Saarikko hallitsi faktat, esiintyi selkeäsanaisesti, oli jämäkkä, mutta myötätuntoinen. Kuunteli ja kunnioitti kollegojen näkemyksiä.
”Yhteistyö, maltti ja myötätunto ovat minusta uusia politiikan supervoimia.”
Saarikolta puhuminen käy. Hän tuntuu osaavan valita täsmäsanat ja tyylin kulloiseenkin tilanteeseen.
”Rakastan suomen kieltä. Olen aina lukenut paljon ja pitänyt suomalaisesta kirjallisuudesta. Se elävöittää oman puhumisen tapaa”, Saarikko uskoo.
”Meitä mitataan myös oikeutetusti sillä, ymmärtävätkö ihmiset, mitä teemme ja miksi. ”
Saarikko ei puhu mielellään paperista lukien, vaan yrittää omaksua asiat niin, että tietää, mistä puhuu.
”Olen yrittänyt välttää keskustalle tyypillisiä sanoja, koska ne avautuvat meidän ydinjoukollemme paremmin kuin ulkopuolisille. En hirveästi viljele Santeri Alkiota, ja yritän välttää turhan ylevää poliittista kieltä.”
Katri Kulmuni arvostaa lapsuudenkaupunkiaan Torniota, joka Haaparannan naapurissa tarjosi hänelle kansainväliset lähtökohdat elämään. © Jyrki Nikkilä