Salatut elämät -tähti Esko Kovero: ”Tein elämäntaparemontin ja opin ainakin olemaan itselleni armollinen”

Jaa kaverilleTilaa Seura
Esko Kovero
Esko Kovero. © TOMMI TUOMI / OTAVAMEDIA
Salatut elämät -sarjasta tuttu näyttelijä Esko Kovero, 60, ei ole vielä valmis eläkkeelle. 40 vuotta avoliitossa olleen Koveron parisuhde on kestänyt myötä- ja vastamäet, mutta miksi avopari ei ole mennyt naimisiin?

Salatut elämät -tähti Esko Kovero kertoo elämästään ja tulevaisuudestaan Seuran Tunnustan ja ennustan -juttusarjassa.

Esko Koveron juuret ovat Karjalassa

Tunnustan, että juureni ovat yhä Karjalassa. Olen ortodoksi, ja lapsenikin ovat ortodokseja. Myös ikoneita löytyy kodin seinältä.

Takapihallani kasvaa sinivuokko, jonka olen tuonut Salmin pitäjästä, luovutetusta Karjalasta. Olin siellä kerran seuramatkalla ja tapasin ihanan rouvan, jolla oli kaksi sinivuokkoa. Hän antoi niistä minulle toisen, ja nyt se kukoistaa Pispalassa.

Isäni Mikko oli kotoisin Salmista, Miinalan kylästä. Isä oli sodassa viisi vuotta. Hän ei juurikaan puhunut siitä ajasta meille. Sota näkyi siinä, että kotona ei sallittu aseita. Isä ei ikinä metsästänyt vaan kalasti.

Naimisiinmeno jäi

Rakastan sanaa rakastan. Haluan tutkia ja löytää, mitä se todella merkitsee. Rakastan totta kai isänmaatani, kahta lastani ja avovaimoani.

Olemme olleet puolisoni kanssa yhdessä jo 40 vuotta. Yhteinen taipaleemme on kestänyt sekä myötä- että vastamäet. Valehtelisin jos väittäisin, ettei kovia aikoja ole koskaan ollut. Silloin on mitattu suhteen lujuus ja kestävyys.

Avovaimoni on luterilainen. Jos meille joskus hääkellot soisivat, kysymykseen varmaan tulisivat hienot ortodoksihäät. Olemme kuitenkin jääneet odottamaan oikeaa paikkaa ja ajankohtaa.

Jo aikoinaan on ollut tapana, että ensin pari vihitään ortodoksisessa kirkossa ja sen jälkeen luterilaisessa kirkossa. Tällainen Kirkkokatu, jonka päissä molemmat kirkot ovat, löytyy Joensuusta.

Silloin kun hääaika olisi ollut, heitti maailma meidät Joensuun läheltä muualle maailmaan ja naimisiinmeno jäi. Ehkä sitten eläkkeellä on aikaa.

Lue myös: Salatut elämät -näyttelijä Esko Kovero: ”Kun alkuhuuma muuttuu rakastettavaksi toveruudeksi, siitäkin pystyy nauttimaan”

Ikä tuntuu

Jään eläkkeelle sitten, kun olen siihen valmis. Elokuvaohjaaja Ingmar Bergman harmitteli elämäkerrassaan, että kun vanhempi miesnäyttelijä on juonut itselleen kasvot, niin häneltä lähtee muisti.

En viittaa tällä itseeni, mutta fakta on se, että näytelmäkirjallisuudessa on vanhoille miehille hyvin rooleja. Jos vain voimia ja terveyttä riittää, on mahdollisuuksia tehdä lavatyötä hamaan Metusalem-ikään asti. Shakespearen kuningasroolit ovat vielä tekemättä!

Täytin keväällä 60 vuotta, ja ikä tuntuu. Jos aamulla herätessä ei mitään kohtaa kolota, niin todennäköisesti sitä on kuollut. Tein elämäntaparemontin muutama vuosi sitten ja opin ainakin olemaan itselleni armollinen.

Yritän muistaa liikkua tarpeeksi ja katsoa mitä syön. Pispalan portaat ovat kova sana, ja suosin hyötyliikuntaa. Pärjään onneksi aika lyhyillä yöunilla. Olen iltakukkuja ja ennen nukkumaanmenoa minun täytyy saada ajatukset ja pää rauhoitettua.

Tällä hetkellä minulle riittävät kuuden tunnin yöunet. Olen opetellut ottamaan myös varttitunnin päivätorkkuja. Ne todella toimivat.

Esko Kovero

”Jään eläkkeelle sitten, kun olen siihen valmis”, näyttelijä Esko Kovero sanoo.

Harrastuksena kalastus

Kalastaminen on minulle tärkeä harrastus. Viimeksi uistelin kymmenisen ahventa Outokummun Juojärvestä. Kalastaminen niillä seuduilla on myös psyykkinen juttu – osa juuristani ja suvustani on Outokummussa.

On hieno fiilis uistella hiljaisella järvellä, kun kuu nousee ja aurinko laskee. Sopivankokoinen ahven on savustettuna maailman parasta. Muuten sitä sopii tietysti paistaa tai tehdä vaikka ahvenkeittoa.

Minulla oli ennen kaksi outokumpulaista kissaa, joista toinen eli yli 20-vuotiaaksi. Niistä tuli aivan mielipuolisia, kun kaloja alettiin perata. Kissat vauhkoontuivat niin, että ne oli yksinkertaisesti pakko sulkea vessaan. Ne saivat sitten perkuutähteet keitettynä.

Armokuoleman jälkeinen tyhjyys

Luopuminen Sulo-koirastamme oli minulle valtavan raskas asia. Ystävyyttämme kesti 14 vuotta. Välillä vieläkin tietyissä paikoissa haen koiraa, vaikka Sulon kuolemasta on jo vuosia aikaa.

Lemmikin lopettaminen on kova päätös. Se on sellaista jumalana leikkimistä.

Kun koira oli tullut matkansa päähän, sen tuskan ja katseen näkeminen, joka sanoi, että auta nyt minua tässä, oli kova paikka. Armokuoleman jälkeistä tyhjyyttä ei täytä kukaan. Menee hirvittävän kauan tajuta asia ja tottua siihen.

Toiset eivät sitä kestäkään, vaan ottavat pian uuden koiran. Itse en kestäisi vielä toisestakin luopumisesta.

Herkkänä ihmisenä kiinnyn niin kovasti. Kysehän on perheenjäsenestä.

Rakas hahmo

Ennustan, että maailma tarvitsee jatkossakin esikuvia eli Ismo Laitelaa. Ismo on minulle rakas hahmo.

Se, että minut tunnistetaan kadulla Ismoksi, ärsyttää harvoin. Ehkä silloin, jos takana on huono päivä tai biorytmini on mollissa.

Ihmiset voittopuolisesti lähestyvät minua aina positiivisesti. En halua tuottaa heille pettymystä.

Olen tottunut pikkuhiljaa elämään julkisuuden kanssa. Salattujen elämien lisäksi esiintyminen elävän yleisön edessä kiehtoo edelleen, koska kyllähän sirkushevonen aina maneesia kaipaa.

Ja se kuningasrooli on yhä tekemättä!

Lue myös: Tämän tärkeän elämänviisauden Salkkarit-tähti Esko Kovero on oppinut roolihahmoltaan Ismo Laitelalta

X