Samuli Putro jättäytyi yhteiskunnan ulkopuolelle ja hummaili vuosia: ”Koin, että mistään elämässäni ei tule mitään”
Kolikoiden loppuminen herätti mustasukkaisuuden ja aloitti tapahtumasarjan, joka johti vuosien päästä muusikko Samuli Putron unelman toteutumiseen.
"Aloin vain hummailla. Kirjoitin musiikkia ja haaveilin rokkitähteydestä", Samuli Putro muistelee.
Samuli Putro oli ensimmäisessä vakavaksi kutsuttavassa parisuhteessa syksyllä 1989, kun hän muutti Turkuun opiskelemaan.
”Yhteydenpito Raaheen jääneen tyttöystävän kanssa tapahtui Paasikivi-opiston asuntolan kolikkopuhelimella”, Samuli Putro muistelee.
Kun puhelu jäi kesken
”Puheluiden kesto ja aihepiiri piti suunnitella niin, ettei jäisi kurja fiilis, jos puhelu jää kesken kolikoiden loputtua.
Kouluviikon päätteeksi soittamani puhelu jäi sillä kertaa kesken. Minut valtasi epävarma olo siitä, mitä puhelussa oikein tapahtui. Aloin pohtia mustasukkaisia ajatuksia nuoren ihmisen paatoksella.
Pyörin jonkin aikaa hermostuneena asuntolassa. Mietin, mistä saisin lainattua kolikoita uuteen puheluun. Sitten ajattelin, että en soita, vaan lähden liftaamaan Raaheen. Mietin, että se on nyt ainoa vaihtoehto.”
Aluksi sain hyvän kyydin melko pitkälle. Illan pimentyessä matkani kuitenkin jämähti pitkäksi aikaa jonkin ison tien varteen. Iso rekka tuli todella lujaa tien reunassa minua kohden. En ollut varma, huomaako se minua, joten hyppäsin viime tingassa ojaan.
Likomäristä vaatteista huolimatta sain uuden kyydin 30 kilometrin päähän Kokkolasta.
Oli jo yö, ja syyssade kasteli minua lisää. Revin mukanani olleista koulukirjoista sivuja, joita työnsin paidan alle ja housuihin, jotta ihoa vasten olisi jotain kuivaa. Autoja ei liikkunut ohi tuntiin. Olin aivan jäässä, ja aloin pelätä, että kuolen kylmyyteen.
Vähän matkan päässä tienreunassa oli hiekkasäiliö. Yritin kaivautua hiekan sekaan, jotta se lämmittäisi minua. Pian ymmärsin, etten voi jäädä sinne, koska kukaan ei löytäisi minua sieltä ennen talvea.
Menin hytisemään takaisin syysmyrskyn armoille tienvarteen. Pian sain kyydin Raaheen.”
Dramaattinen ero
”Koputtaessani tyttöystäväni ikkunaan tämä oli aivan ihmeissään, miksi olin siinä, enkä Turussa. Yritin selittää, että halusin vain tulla moikkaamaan, että ei tässä sen kummempaa.
Hyvin pian epämääräinen tilanne ajautui riitaan. Aikamme riitelimme hänen huoneessaan hiljaisella äänellä, etteivät hänen vanhempansa heräisi.
Riidan päätyttyä erosimme dramaattisesti.
Kävelin tyhjän kaupungin läpi, eronneena ensimmäistä kertaa vakavasta suhteesta. Nukuin yön vanhan treenikämppäni lattialla. Seuraavat kolme neljä päivää vietin Raahessa vältellen kaupungilla olemista, etten törmäisi vanhempiini.”
”Jättäydyin yhteiskunnan ulkopuolelle”
”Palatessani Turkuun en enää mennyt takaisin kouluun. Koin, että mistään elämässäni ei tule mitään, ja jättäydyin yhteiskunnan ulkopuolelle.
Sain vuokrattua pienen suihkuttoman asunnon muutamalla sadalla markalla. Virallista osoitetta minulla ei ollut. Aloin vain hummailla. Lievästi kärjistäen pyysin kavereita kämpille kaljoittelemaan, jotta sain seuraavana päivänä viedä tyhjiä pulloja kauppaan.
Siitä tuli olemiseni malli vuosiksi. Kirjoitin musiikkia ja haaveilin rokkitähteydestä.
Ilman kolikoiden loppumista ei olisi käynyt sitä nuoren miehen mieltä heiluttanutta tapahtumasarjaa, joka johti hummailuun ja lopulta Zen Café -yhtyeen perustamiseen yhdessä basisti Kari Nylanderin ja kitaristi Mikko Oeschin kanssa vuonna 1992.
Vaikka hummailu jatkui läpi 90-luvun, äänitimme demoja, teimme flyereita ja myimme omia keikkojamme. Kehittyminen oli vain hidasta.
Hölmöily jatkui erinäisissä muodoissaan vuoteen 1999 asti. Bändi oli vihdoin pienimuotoisessa nosteessa, mutta ei se raha-asioihin vaikuttanut vielä siinä kohtaa lainkaan.
Down by the Laiturilla vetämämme keikan jälkeen jäin pariksi päiväksi hummaamaan Turkuun, ennen kuin oli aika lähteä takaisin Helsinkiin, jonne olin vuosia aiemmin muuttanut. Mietin, että minun olisi pakko liftata jälleen.
Menin pankkiautomaatille katsomaan, olisiko tilillä rahaa tupakkaan, ehkä vähän ruokaankin. Katsoin tilin saldoa sormien välistä toivoen, että siellä olisi 50 markkaa.
Ruudulla näkyi niin suuri summa, että jäin vain tuijottamaan sitä. Summa oli suurempi kuin vuodessa saamani työttömyyskorvaus.
Sinä päivänä sain ensimmäiset teostokorvaukset musiikistani.”
Samuli Putro kirjoittaa tekemäänsä levyä kohden 50–70 kappaletta. Myös muovipussien arkistoihin lyriikoita kätkeytyy valtava määrä. © Tommi Tuomi