Seuran kolumnisti Markus Kajo aikoo viihdyttää eläkkeelläkin: ”Parasta on, jos ihmisille jää huumoristani jälkihehku”
Seuran uudella kolumnistilla Markus Kajolla on juonia lajitovereiden mielentilan ylösrakentamiseksi.
Markus Kajo lupaa hyödyntää Seuran kolumneissa niin elon vastoinkäymisiä kuin absurdeja aiheitakin.
Markus Kajo istuu autossaan Joensuun keskustassa ja vastaa puhelimeen. Kello on viisi iltapäivällä, mikä on aivan liian aikaista piintyneelle yöihmiselle, mutta Kajon on pitänyt ehtiä musiikkikauppaan ostamaan rumpukapulat ennen sulkeutumisaikaa.
”Minulle parasta aikaa on kello yhdentoista jälkeen illalla, ja virkeimmilläni olen aamuyöstä,” hän kertoo.
Eli puhelinhaastattelu on tehtävä Kajon kannalta piinalliseen kellonaikaan, joka vastaisi usean ihmisen kohdalla sitä, että on revitty sängystä ylös aamuyöllä.
Yritetään silti!
40-vuotinen ura takana, jotain uutta edessä
63-vuotias Markus Kajo jää vuodenvaihteessa eläkkeelle Yleisradiosta, jossa hän on työskennellyt 40 vuotta. Ylessä hän on ollut eri projekteissa niin journalismin, kulttuurin kuin viihteenkin parissa. Moni muistaa hänen Kettunen-hahmonsa, jonka originellia ajatuksenjuoksua seurattiin radiossa, televisiossa ja kirjoissa.
Kajolla on jo paljon suunnitelmia eläkepäiviään varten. Hän aikoo jatkaa viihteen tekemistä ja on perustanut sitä varten yrityksen.
”Minulla on vaistomainen halu syventyä asioihin. Nyt kun täytyy yrittäjän silmin katsella maailmaa, olen alkanut silmä kovana lukea kirjoja muun muassa kauppa- ja talousoikeuden pääpiirteistä ja immateriaalioikeuksista. Kovasti koitan omaksua uusia asioita ja näkökulmia.”
Hän jatkaa verkkokolumnien kirjoittamista Ylelle ja aloittaa Seuran kolumnistina vuoden 2022 ensimmäisessä numerossa. Rutinoituneella esiintyjällä on hinku päästä tekemään myös stand up -keikkoja.
”Minulla on kaikenlaisia juonia lajitoverien mielentilan ylösrakentamiseksi. Olen onnellisessa asemassa, koska saan tehdä työtä, jonka tavoitteena on saada ihmisille parempi mieli. Parasta on, jos ihmisille jää huumoristani jälkihehku, hyvä olo, jota he haluavat jakaa muillekin.”
Arjen ahdinko huumorin lähteenä
Kajon huumori versoaa pienistä vastoinkäymisistä. Sellaisista hetkistä, jolloin avaimet tippuvat hankeen, ja kun niitä yrittää etsiä, tallaa ne vain syvemmälle lumeen.
Samalla tulee tiputtaneeksi kainalossa olevan arvokkaan kantamuksen, joka ei missään nimessä saisi kastua, ja kun lopulta löytää avaimet, pääsee kotiin ja avaa oven, niin kynnykselle on ehtinyt tulla kaksi senttiä lunta eikä ovi mene paukuttelusta huolimatta enää kiinni.
Ja niin sitä huomaa rapsuttavansa kynnellä lunta pois kynnykseltä ja samalla kylmässä eteisessä tuntee, miten sukatkin ovat kastuneet.
”Oma pieni ahdinko on yksi huumorin lähde, eihän sille voi kuin nauraa. Seurankin kolumneissani takuulla hyödynnän niin elon vastoinkäymisiä kuin absurdeja aiheita.”
Huumori on Kajon mielestä kuin häntäänsä syövä käärme.
”Vastoinkäymiset luovat huumorin kykyä, kun mieli etsii jotain voivottelua kivempaa, ja huumorin kyvyn harjoittaminen kehittää herkkyyttä. Herkkyys tekee puolestaan alttiimmaksi kovista asioista kärsimiselle, mikä taas kehittää eskapismin, huumorin kykyä.”
Markus Kajo toimi radio- ja tv-ohjelmien toimittajana ja käsikirjoittajana Yleisradiossa 1980-luvulta lähtien © Harri Mäenpää
Musiikki on treeniä aivoille
Markus Kajo asuu nykyisin yksin ”umpimetsässä” Joensuun kainalossa. Hänen elämänkumppaninsa, ”ja maailman hauskin ihminen” Sirkku kuoli neljä vuotta sitten, eikä hän ole vieläkään pystynyt purkamaan vaimonsa sairaalalaukkua. Vaimosta puhuessa verbikin lipsahtaa edelleen preesensiin. Kajo on paljon tekemisissä parikymppisen poikansa kanssa, ja huumorintaju yhdistää molempia miehiä.
”Hänellä on minun mielikuvitukseni potenssiin kaksi ja dramaturgian tajuni potenssiin kolme.”
Kajo on palannut nuoruuden harrastukseensa, hän soittaa rumpuja ja syntetisaattoria. Rummuilla hän paukuttaa mitä vain klassisesta rokkiin ja orientaaliin.
Kun hän soittaa syntetisaattoriaan, hänellä on kaikki neljä raajaa käytössään: sormet kulkevat koskettimilla samaan aikaan, kun jalat törmäilevät toisiinsa jalkiolla, harmoniaa hakien. Se vaatii motoriikkaa ja ajattelua, ja on vaativaa aivoille.
Kajo on parantunut hyvin kymmenen vuoden takaisesta aivoinfarktistaan, mutta on päättänyt ihan tietoisesti harjoittaa aivojaan. Siihen useampaa raajaa työllistävien soitinten kanssa tappeleminen on oiva väline.
”Olkoon se sitten dementia tai aivoverenvuoto, lähtötilanne on parempi, jos aivoja on treenattu etukäteen. Aivothan kehittyvät, jos tekee asioita, jotka ovat itselle vaikeita. Minä valitsin kuitenkin mukavan homman.”
Eikä hän musisoi vain parantaakseen kognitiivisia kykyjään, vaan parhaimmillaan sointukuviot vievät hänet syvälle omaan itseen.
”Kuljen jonnekin kauas lapsuuteen, ja pääsen käsiksi tunteisiin, joita en pystyisi verbalisoimaan tai joista ei ole edes mielikuvia.”
Herkkänä ihmisenä hän kuulee tarkasti. Duurin sisällä soi usein myös molli.