Sota- ja kriisijournalisti Antti Kuronen raportoi Ukrainasta: ”Uskon, että tällä työllä on merkitystä – myös omalta pieneltä osaltani”
Antti Kuronen tuo Ukrainan todellisuuden ilta illan jälkeen suomalaisten olohuoneisiin, mutta pitkän linjan ulkomaantoimittajan työ maassa alkoi jo vuonna 2014.
Pitkän linjan kiertävän ulkomaankirjeenvaihtajan Antti Kurosen mukaan läsnäolon, vaikeiden aiheiden ja matkustaminen karsiminen on medialta lyhytnäköistä toimintaa. © Tommi Tuomi
Suurelle tv-yleisölle Antti Kurosen kasvoihin yhdistyvät luotiliivit ja kypärä, taustalla kuuluvat räjähdykset ja ammattimainen mutta myötäelävä ote.
Kurosen raportit Ukrainasta ovat tulleet tutuksi niiden noin neljän kuukauden ajalta, kun hän on tehnyt ulkomaantoimittajan työtään milloin mistäkin päin sotatannerta ja tuhottuja siviilikohteita. Harvemmat tietävät tai muistavat, että Antti Kuronen on seurannut Ukrainan tilannetta paikan päältä jo vuodesta 2014.
”Itä-Ukrainassa eli Donbassin alueella on ollut käynnissä Venäjän hybridisota kahdeksan vuotta, ja olen matkustanut sinne koko ajan. Puhe siitä, että Ukraina olisi jokin turvallisuusuhka Venäjälle, on pötyä. Se mitä Venäjä tekee, on vastoin kaikkia kansainvälisiä sopimuksia: selkeä hyökkäys suvereenia valtiota ja sen ihmisten olemassaoloa kohtaan”, Antti Kuronen kertaa töölöläisessä kahvilassa.
Sotauutiset kiinnostavat
Kun Venäjän silmitön hyökkäys alkoi, Antti Kuronen oli pääkaupungissa Kiovassa. Kuukauden työrupeaman jälkeen hän tuli Suomeen ja hämmästyi. Ukrainan värit ja liput näkyivät kaikkialla, tiedotusvälineet olivat täynnä aihetta ja ihmiset kyselivät, miten voisivat auttaa.
”En ole ikinä nähnyt mitään vastaavaa.”
Ukrainan sodassa niin sanottu roolijako on selvä. Venäjän toimet tuomitaan Suomessa ja Euroopassa yksimielisesti niin kansalaisten kuin valtiotasolla. Sotauutiset kiinnostavat, ja rajat ylittävä solidaarisuus ukrainalaisia kohtaan on vahvaa ainakin toistaiseksi.
Näin ei suinkaan ole ollut kaikilla kriisi- ja sota-alueilla, joilla Kuronen on työskennellyt. Joillakin niistä konflikti on jatkunut vuosia tai vuosikymmeniä.
Työtä yksin ja yhdessä
Kriisi- ja sota-alueilla työskentely on oma lukunsa alkaen toimittajien(kin) fyysisestä turvallisuudesta. Sodassa jokainen osapuoli haluaa esittää asiat omalta kannaltaan parhain päin, mikä voi tarkoittaa kaunistelua, eri asteista propagandaa tai häikäilemätöntä valehtelua ja harhaanjohtamista.
Osa esimerkiksi joukkojen liikkeitä, varustusta ja muuta toimintaa koskevaa tietoa pidetään salassa täysin ymmärrettävistä syistä.
Antti Kurosen mukaan Ukrainassa luotettavat länsimaiset mediat ja niiden edustajat koetaan tueksi, joka näyttää maailmalle, mitä sodassa tapahtuu ja mitä Venäjä tekee.
”Ukrainalaiset ovat hyvin avoimia, mutta lähellä rintamaa ja varsinaisilla sota-alueilla armeija kontrolloi tilannetta tarkastuspisteillä ja kulkuluvilla. Esimerkiksi kun vastahyökkäys Hersoniin alkoi, mukaan ei ymmärrettävästi enää päässyt, jotta tiedot eivät vuoda vastapuolelle.”
Kuronen paitsi haastattelee myös kuvaa ja editoi juttunsa useimmiten itse. Hän puhuu omien sanojen mukaan auttavasti venäjää, mutta tärkeänä apuna paikan päällä ovat autokuski ja paikallinen avustaja eli ammattikielellä fikseri. Fiksereiden kontaktit auttavat löytämään haastateltavia ja aukaisevat ovia.
Volodymyr katsoo vaieten venäläisten tekemää tuhoa Ukrainan puolesta taistelleiden ja kaatuneiden sotilaiden haudoilla. ”En tiedä, ovatko vaimoni ja äitini haudat säilyneet koskemattomina.
Sota- ja kriisialueilla ihmiset haluavat puhua
Sota- ja kriisialueilla ja muissa tragedioissa tapaa ihmisiä, joille on tapahtunut ja jotka ovat todistaneet hirvittäviä asioita – ja joskus myös joutuneet tekemään niitä itse. Se, miten ihmiset kohdataan ja miten toimittaja toisaalta säilyttää sekä myötätuntonsa että oman toimintakykynsä, on yksilöllistä.
Antti Kuronenkin haastattelee jatkuvasti ihmisiä, jotka ovat menettäneet kotinsa, läheisensä, haavoittuneet itse ja nähneet kuolemaa ja tuhoa.
”Kun menen niihin tilanteisiin, esittelen itseni: kuka olen, mistä tulen ja mitä olen tekemässä. Yleensä pakolaiset ja sota- ja kriisialueiden ihmiset haluavat puhua: katsokaa, mitä täällä tapahtuu, auttakaa meitä.”
”Mutta toisenlaisiakin tilanteita on. Esimerkiksi Butsassa, jossa venäläiset kohdistivat siviiliväestöön systemaattista seksuaalista väkivaltaa, raiskauksen uhrien haastatteleminen olisi voinut pahentaa heidän tilannettaan. En halunnut ryhtyä siihen.”
Antti Kuronen muistuttaa, että toinen oleellinen asia on olla asettamatta ihmisiä vaaraan vain siksi, että itse saisi jutun. Tietyissä yhteiskunnissa ja tilanteissa pelkkä ulkomaiselle medialle puhuminen voi johtaa pidätykseen, kidutukseen tai jopa kuolemaan.
”En halua kyynistyä niin, että kokisin tapahtumat vain jonain elokuvana”
Antti Kurosella on yli kymmenen vuoden kokemus sota- ja kriisijournalismista, muun muassa Gazan kaistalta, al-Holin leiriltä, Syyriasta ja Ukrainasta. Siihen mahtuu lukemattomia kohtaamisia ja myös konkreettista auttamista.
”On väärin sanoa, että olisin tottunut mutta kokemus auttaa. Välillä asiat jäävät päälle, mutta se on hyvä asia. En halua kyynistyä niin, että kokisin tapahtumat vain jonain elokuvana.”
Omaan jaksamiseen auttaa myös se, että tulee välillä kriisialueelta pois. Kuronen piti kesällä pidemmän loman, ja vapaa-aikana hän pyrkii tekemään itselle mieluisia ja rauhoittavia asioita.
Suomessa Ukrainan sota, EU:n rooli pakotteissa, Venäjä-suhteiden katkaisu ja ennätysvauhtia edenneen Nato-jäsenyyden kiemurat ovat tuoneet vaikeiksi mielletyt ulko- ja turvallisuuspoliittiset asiat osaksi valtavirtaa ja jokapäiväistä uutisagendaa.
Asiat eivät kuitenkaan tapahdu tyhjiössä tai synny yhtäkkiä. Mediatalojen 10–15 viime vuoden loputtomat säästökuurit ovat monin paikoin aiheuttaneet sen, että matkustaminen, ihmisten kohtaaminen ja pidemmän aikavälin seuranta on monin paikoin kutistettu minimiin.
Myös Antti Kuronen toimi pitkään freelancerina, ja ensimmäiset kriisialuejuttunsa hän teki ilman toimeksiantajaa Jugoslavian sodasta Kroatiasta ja Sarajevosta 1990-luvulla.
Nyt Kurosen työnantaja on Yleisradio, ja hän on kymmenen vuoden ajan ollut lähtövalmiudessa, kun jossain tapahtuu.
”Ylen roolista puhutaan paljon, mutta sillä on tärkeä tehtävänsä muun muassa tällaisissa asioissa. Olen raportoinut paljon Yhdysvalloista, esimerkiksi Obaman ja Trumpin valintavaaleista. Siellä mediakentän jakaantuneisuus ja taloudellinen riippuvaisuus on jossain määrin ongelmallista. Näkyy, ettei USA:ssa ole julkisen palvelun mediaa kuten Euroopassa”, hän muotoilee.
Googlailu ei riitä
Antti Kurosen mielestä ulkomaanjournalismin ja ylipäätään läsnäolon karsiminen on medioilta lyhytnäköistä toimintaa.
”Puheet siitä, että kaikki on netissä tai näkyy televisiosta, eivät todellakaan pidä paikkaansa. Asiat vyöryvät eteenpäin, koko ajan tapahtuu valtavasti eikä journalismia voi tehdä googlaamalla, oli sitten kotimaan, ulkomaan, politiikan tai minkä tahansa alan toimittaja.”
”Olen usein ainoa suomalaistoimittaja paikan päällä, mikä on hullua siinäkin mielessä, että kansainvälinen riippuvuus ja sen vaikutukset suomalaisiin ovat suurempia kuin ehkä koskaan.”
Yksi ja tunnetuin tapaus lienee al-Holin pakolaisleiri, jonne Kuronen pääsi haastattelemaan Isisiin kuuluvia suomalaisnaisia.
”Ei sellaiseen ole kenelläkään valmista vastausta, mitä ajatella: että tässä on Suomen kansalaisia, jotka ovat radikaalin terroristijärjestön jäseniä.”
Esimerkiksi terrorismi, Venäjä ja Lähi-itä ovat aiheita, jotka aiheuttavat usein kuohuntaa. Toimittajiin kohdistuvaa häiriköintiä, maalittamista tai uhkailua Kuronen ei ole kokenut.
”Mutta Venäjällä en ole ollut työmatkoilla hetkeen. Kannattaa myös huomata, että Venäjän sisällä sanan- ja mielipiteenvapaus on käytännössä mennyt, eikä sieltä päästetä median edustajia lähellekään sota-alueita Ukrainassa.”
Vaikeampaa seurata sivusta
Antti Kuronen on nuoresta asti ollut kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista ja matkustanut paljon. Jotkut konfliktit vaikuttavat ikuisilta, kuten Israelin ja Palestiinan sekä muiden asiaan sekaantuneiden tahojen välinen konflikti.
”Kun käyn Gazassa kahden vuoden välein, menen samaan sairaalaan, samaan kerrokseen ja käännyn siellä vasemmalle… se vain jatkuu. Somaliassa on kuivuus, nälänhätä ja väkivaltaa, ja niin edelleen. Mutta pitää yrittää katsoa kokonaiskuvaa. Monissa asioissa on menty eteenpäin, vaikka kansainvälinen tilanne on nyt ehkä vaarallisin kylmän sodan jälkeen.”
Antti Kuronen sanoo, että vaikeampaa olisi katsoa sivusta Suomessa, kun Ukraina taistelee olemassaolostaan.
”Uskon siihen, että tällä työllä on jotain merkitystä, myös omalta pieneltä osaltani. Ihmiset eivät ainakaan voi sanoa, etteivät olisi tienneet.”
Journalistiliitto palkitsi joulukuun alussa Ylen ulkomaankirjeenvaihtajan Antti Kurosen Sananvapauden kunniastipendillä ja Sananvapauden miekalla. Palkinto myönnetään Journalistiliiton jäsenille, joiden katsotaan toimineen sekä journalisteina että sananvapauden puolustajina erityisen ansiokkaasti.
Leirioloissa leviävää “Aleppon” ihottumaa sairastava perhe Bekaan laaksossa.