Verenkiertohäiriöt vaurioittivat yrittäjä Kaisa Liskin näköhermostoa: ”En näe oikealla silmällä vielä kunnolla”

Jaa artikkeliTilaa Seura
Yrittäjä Kaisa Liskin voi jatkossa bongata lounasravintolasta.”Tulemme todennäköisesti varoittamaan asiakkaita, että meillä kuuluu nauru.” Seurana ensi-illassa oli Amanda-tytär.
Yrittäjä Kaisa Liskin voi jatkossa bongata lounasravintolasta.”Tulemme todennäköisesti varoittamaan asiakkaita, että meillä kuuluu nauru.” Seurana ensi-illassa oli Amanda-tytär. Kuva: Pekka Mustonen/Otavamedia
Kaisa Liskillä on takanaan vaikea ajanjakso. ”Olin ollut jo pitkään sairaana ja tehnyt konkan. Olin rämpimässä ylöspäin siinä vaiheessa, kun jengi alkoi koronaa kipuilemaan”, Liski kertoi Aika jonka sain -elokuvan uusintaensi-illassa.

Noin 16 vuotta hotelli- ja ravintola-alalla aiemmin ollut, kiinteistökuningattarena tunnettu Kaisa Liski palaa juurilleen avaamalla Riihimäelle elokuussa lounasravintolan.

Moottoritien varteen sijoittuva lounasravintola tarjoaa korkealaatuista lounasruokaa sekä catering-palveluja.

”Meillä kannattaa syödä myös jälkkäri. Ne tulevat olemaan suurimmaksi osaksi vegaanisia”, Kaisa Liski kertoi saavuttuaan ohjaaja Tuukka Temosen Aika jonka sain -elokuvan uusintaensi-iltaan Helsingin Kinopalatsiin.

Kaisa Liski oli vuoden mittaisella sairauslomalla

Kaisa Liski ja tytär Amanda Kallio vierailivat Aika jonka sain -elokuvan uusintaensi-illassa.

Kaisa Liski ja tytär Amanda vierailivat Aika jonka sain -elokuvan uusintaensi-illassa. © Pekka Mustonen

Kaisa Liskillä on takanaan vaikea ajanjakso. Kun koronan myötä osa porukasta jähmettyi ja alkoi pudota polvilleen, oli Liski selviämässä omista haasteistaan, muun muassa konkurssista.

”Olin ollut jo pitkään sairaana ja tehnyt konkan. Olin rämpimässä ylöspäin siinä vaiheessa, kun jengi alkoi koronaa kipuilemaan. Sain hirveästi uusia ideoita sekä tilaa ja rauhaa katsella mitä tapahtuu. Halusin tehdä jotain sellaista, millä ei ole mitään vanhan kanssa tekemistä.”

Vuoden mittaisella sairauslomalla ollut Liski ei ole selättänyt terveysongelmia vielä täysin. Pahat verenkiertohäiriöt vaurioittivat Liskin näköhermostoa.

”En näe oikealla silmällä vielä kunnolla. Se vähän vaikuttaa siihen, että vasen silmä väsyy ja lähtee harhailemaan. Mutta jaksamisen mukaan mennään ja tehdään töitä siksi, että voidaan elää.”

Seuraelämää: Aika jonka sain -elokuvan uusintaensi-ilta

Ohjaaja Tuukka Temonen ja näyttelijävaimo Olga Temonen.

Ohjaaja Tuukka Temonen ja näyttelijävaimo Olga Temonen.

Ohjaaja Tuukka Temonen täytti koronakriisin keskellä 45 vuotta.

”Monesti sitä ihmettelee, mitä kaikkea on tapahtunut. Arkeni on kuitenkin Iitissä eläinten ja lasten kanssa pyörimistä ja vähän toimistollakin. Apulanta tuntuu tosi kaukaiselta”, yhtyeen basistinakin ollut Temonen tuumi vierellään näyttelijävaimo Olga Temonen.

Lue myös: Tuoko koronaepidemia Olga ja Tuukka Temoselle satojen tuhansien tappiot? – Olga: ”Meillä on vielä mahdollisuus selvitä”

Muusikkopariskunta Toni Wirtanen ja Jannika B.

Muusikkopariskunta Toni Wirtanen ja Jannika B.

Toni Wirtanen ja Jannika B ovat käyneet kesällä läpi perinteisiä perhekohteita tyttärensä kanssa.

”Kotimaan matkailu kiinnostaa huomattavasti enemmän nyt, kun ei ole tarvinnut työn puolesta matkustaa”, Jannika totesi.

Näyttelijä Kirsi Ylijoki nauttii kesästä koronasta huolimatta.

Näyttelijä Kirsi Ylijoki nauttii kesästä koronasta huolimatta.

”Olen päässyt nauttimaan kesästä nyt ihan eri leveleillä. Landella kun asun, niin minulla on aika hyvin asiat”, näyttelijä Kirsi Ylijoki totesi.

Näyttelijä Ilkka Villi

Näyttelijä Ilkka Villi on reissannut perheensä kanssa ympäri Suomea.  Pekka Mustonen

Kesätukan kasvattanut näyttelijä Ilkka Villi on reissannut perheensä kanssa road trip -hengessä ympäri Suomea. Autoilussa on Villin perheessä omat vippaskonstinsa.

”Meillä on niin matkapahoinvoivat lapset, että tärkeintä on ajaa sopivan kokoisia taipaleita. Olen myös todella sulava kuski. Parempi niin kuin laatat takapenkillä.”

Muusikko Leo Stillmanista tuli isä.

Muusikko Leo Stillmanista tuli isä.

Muusikko Leo Stillmanilla on ollut myös uusi aika elämässään kun hänestä tuli isä toukokuussa.

Näyttelijä Sebastian Rejman

Näyttelijä Sebastian Rejmanilla riittää töitä. Pekka Mustonen

Näyttelijä Sebastian Rejman alkaa kuvata heinäkuun lopulla Syke -leffaa. Muitakin kuvauksia piisaa.

”Töitä riittää. On onnekas olo.”

Ville Myllyrinne viihtyi Kotkassa.

Ville Myllyrinne viihtyi Kotkassa.

Pertsa & Kilu -elokuvan kuvauksissa Kotkassa ollut näyttelijä Ville Myllyrinne viihtyi merellisessä kaupungissa muutenkin.

”Sehän oli itse asiassa tosi kiva kesäkaupunki!”

Näyttelijä Riitta Havukainen on viettänyt lomaa.

Näyttelijä Riitta Havukainen on viettänyt lomaa.

Näyttelijä Riitta Havukainen on viettänyt leppoisaa lomaa, mutta pian jo arki koittaa.

”Ensi viikolla alkaa harjoitukset. Pitäisi taas orientoitua ja miettiä mitä se näyttelijän työ olikaan. Olen ollut niin laitumella.”

Lue myös: Riitta Havukainen pelästyi äkillistä sairauskohtaustaan: ”Olen kiitollinen siitä, että olen elossa ja saan nauttia elämästä”

Iina Kuustonen elokuvan Aika jonka sain uusintaensi-illassa.

Iina Kuustonen elokuvan Aika jonka sain uusintaensi-illassa.

Näyttelijä Iina Kuustonen saapui ensi-iltaan hempeän korallin värisessä asussa.

Veronica Verho saapui ensi-iltaan poikaystävänsä Juhani Koskisen kanssa.

Veronica Verho saapui ensi-iltaan poikaystävänsä Juhani Koskisen kanssa.

Radio- ja tv-tähti Veronica Verho saapui ensi-iltaan poikaystävänsä Juhani Koskisen kanssa, mutta tuoretta pariskuntaa ei vielä yhteiskuviin saatu.

”Olemme hyvä mätsi. Olemme parhaita kavereita. On ollut tosi ihanaa”, Possessa jatkava Verho hempeili.

Lue myös: Veronica Verhon ja Juhani Koskisen ystävyys roihahti rakkaudeksi keväällä: ”Meillä on kuulemma ihan naimanaamat”

Näyttelijä Helmi-Leena Nummela on päässyt jo hiljalleen kaipaamiensa treenien pariin.

Näyttelijä Helmi-Leena Nummela on päässyt jo hiljalleen kaipaamiensa treenien pariin.

Huhtikuussa näyttelijäpuolisonsa Roope Salmisen kanssa lapsen saanut näyttelijä Helmi-Leena Nummela on päässyt jo hiljalleen kaipaamiensa treenien pariin.

”Pikkuhiljaa kuntoutan itseäni ja alan jälleen liikkua. Olen muun muassa käynyt vesijuoksemassa.”

X