Einojuhani Rautavaara sai Unkarin kansannoususta kertovan oopperansa inspiraation länteen loikanneilta pakolaisilta

Kaivoksen kapellimestarina toimiva unkarilaissuomalainen Tibor Bogányi kertoo, miten säveltäjä Einojuhani Rautavaaran teoksen päätyminen Unkarin kansannousun 60-vuotisjuhlinnan lippulaivaksi ratkesi:

”Olimme ravintolassa siirtyneet jälkiruokaan Suomen suurlähettilään, valtionoopperan johtajan ja Finagoran edustajan kanssa. Silloin lautaselta sinkoutui suomalainen marja keskelle valkoista paitaani. Kaikki huomasivat läsähdyksen ja aivan erityisesti oopperan johtaja, joka haukkoi henkeään. Nauruaan pidätellen hän sanoi, ettei enää tämän jälkeen voi kieltäytyäkään Kaivoksesta.”

Suomalainen marjasato siis viitoitti Kaivoksen kohtaloa omalla jännittävällä tavallaan. Niin ratkesi Rautavaaran, nykysäveltäjistä kenties suurimman, maailmanensi-illan ja kantaesityksen esityspaikka.

Lohduttomat unkarilaiset

Kaivoksen suomalainen ohjaaja Vilppu Kiljunen toteaa Unkarin valtionoopperassa keskellä Budapestia, että kysymys on äärettömän synkästä, jokseenkin lohduttomasta jännityskertomuksesta. Lopputulos on arvattavissa myös Unkarin tuoreen historian perusteella.

”Unkarin kansannousu – tai vallankumous, kuten täkäläiset sanovat – päättyi tappioon ja katastrofiin. Neuvostoliiton panssarivaunut ja sotilaat pitivät siitä huolen. Samalla länsi ja suurvaltapolitiikka suitsivat unkarilaiselta avun, jonka saamiseen Unkarissa oli luotettu”, ohjaaja sanoo.

Vaikka Rautavaara olikin saanut Kaivoksen tekemiseen idean unkarilaisilta, länteen kansannousun jälkeen siirtyneiltä pakolaisilta Sveitsin Zürichissä, Kiljunen korostaa, ettei hän ole ohjannut oopperaansa Unkariin saati sen nationalistisen nykyjohdon kunniaksi.

”Kuten myös kesällä kuollut vanha Rautavaara sanoi minulle keskusteluissamme, Kaivoksen kertomus on yleisinhimillinen murhenäytelmä ihmisten petetyistä toiveista. Tragedia voisi tapahtua missä vain.”

Rautavaara ei ehtinyt paikalle

Rautavaara teki lähes 60 vuotta sitten oopperaansa myös libreton, laulettavat vuorosanat. Ne koskettavat ja tempaavat noidankehäänsä.

Musiikista puhumattakaan. Nuoren Rautavaaran sävelmät ovat nykyaikaisia ja kauniita, kenen tahansa omaksuttavissa. Ne liikuttavat vastaanottajan tunteita äärestä toiseen.

Vielä viime kesänä 87-vuotias Rautavaara piti myös Kiljusen mukaan mahdollisena, että hän matkustaisi Unkarin kuuluun oopperataloon teoksensa kantaesitykseen. Samassa uskossa oli esityksen koko lähes 200-päinen unkarilainen taiteilijakunta.

Kaivoksen päärooleista yhtä esittävä kaunis unkarilaissopraano Adrienn Miksch kuvailee:

”Oli valtava pettymys kuulla, että Einojuhani kuoli heinäkuussa kesken kaiken. Hän oli suuri säveltäjä, joka teki Kaivos-oopperaan hienon musiikin ja tarinan. Olisin suonut, että hän olisi ehtinyt paikalle.”

Rautavaara kuoli 87-vuotiaana leikkauksen jälkeisiin komplikaatioihin. Sitä ennen hän ehti tervehtyä toimenpiteestä jo lupaavasti.

Budapest kuin Aleppo

Ainoana suomalaisena Kaivoksessa laulava, baritonisolisti Tommi Hakala kertoo Rautavaaran sijoittaneen kansannousun kaikki käänteet juuri kaivokseen. Tunnelman syvetessä myös vallankumoukselliset siirtyvät yhä syvemmälle maan alle.

”Poliittinen jännite on väkevä. Kaikkea leimaa ihmisten oma valinta ja rohkeus. Esittämäni Simon on kapinallisten johtaja. Vilpun tarkoitus on, että katsojat poistuvat väliajalle hyvin ahdistuneita”, Hakala sanoo.

”Mutta yhtä lailla Kaivos toimii kuvauksena vaikkapa Syyrian Alepposta, jossa väkeä moukaroidaan silmittömästi kuin Budapestissa vuonna 1956″, hän lisää.

Kunnia-asia

Myös kapellimestari Tibor Bogányille Kaivoksen esittäminen Unkarissa on tärkeää. Onhan kysymys hänen alkuperäisestä kotimaastaan ja sen historiasta.

”Suuri kiinnostus leimaa Kaivoksen esittämistä Unkarin valtionoopperassa. Paikka on maan paraatinäyttämö. Kaivoksen musiikin johtaminen on minulle kunnia-asia”, Boganyi sanoo.

Boganyi asuu perheineen nykyään Itävallan Wienissä, Sitä ennen hän asui, opiskeli ja työskenteli vuosia Suomessa. Hän opiskeli Sibelius-Akatemiassa, jossa taitoja jalostivat sellaiset ”gurut” kuin Jorma Panula ja Leif Segerstam.

Entisessä kotimaassaan Unkarissa Bogányi johtaa ylikapellimestarina Pannonin filharmonikoita Pecsissä. Suomeen ja Forssaan hän muutti jo vuonna 1987 lapsuudenperheensä mukana.

Tärkeä kirja

Hyvän käsityksen Unkarin kansannoususta saa myös suomalaisunkarilaisesta kirjasta Vuoden 1956 kasvoja ja kohtaloita (Docendo). Örs Cseten ja Gábor Richlyn tuore teos kertoo kansannousun aikaan avainpaikoilla – myös sotimassa – olleista henkilöistä valokuvin ja tositarinoin. Mukana on rankkojakin vankilakuvauksia.

Kirja sisältää myös lyhyen mutta vaiherikkaan kansannousun tapahtumakertauksen päivä päivältä. Epäselväksi ei jää, että kysymys oli unkarilaisten omasta tahdosta, vapauden kaipuusta.

Pelkoa vai viisautta?

Miksikö Kaivos-oopperaa ei ole esitetty näyttämöllä koskaan aiemmin?

Vastaus: poliittisista syistä. Unkari hävisi kansannousunsa, kekkosajan Suomessakin aihe koettiin liian araksi.

Käsiteltynä versiona ooppera on kerran tehty Suomen televisioon vuonna 1963.

Toistamiseen Kaivoksen musiikki kuultiin Tampereen kaupunginorkesterin ja kahden solistin konserttina kuusi vuotta sitten.

Väistämättä herää kysymys, joko aika olisi kypsä myös Suomen oopperaesitykseen.

”En ota kantaa, oliko Suomessa kysymys arkuudesta vai viisaudesta. Enkä siihen, onko vanha kansanviisaus siitä, että pelko on viisauden alku, oikein”, ohjaaja Vilppu Kiljunen sanoo.

Lue reportaasi Seurasta 42/2016.