”Tutkimuksellisesti arvo on merkittävä” – Lapinlahdelta löytynyt kivikautinen muinaisesine vie aikaan, jolloin Suomessa ryhdyttiin viljelemään maata
Lapinlahdelta löytyi yli 10 000 vuotta vanha kivikautinen kirves. ”Kylmät väreet kävi kropan läpi”, kertoo esineen aarteeksi tunnistanut Riikka-Leena Mantsinen.
Tämä Mantsisten sukutilan pelto voi yhä kätkeä vaikka mitä löydettävää. Rahallista arvoa kivillä ei ole.
Yhdeksäs päivä syyskuuta lapinlahtelainen Riikka-Leena Mantsinen huomasi kotitilansa traktorihallin laatikossa olleiden esineiden keskellä jotain erikoista.
Siellä oli kivi, johon kukaan ei ilmeisesti ollut vuosikymmeniin kiinnittänyt mitään huomiota.
Jokin kiven ulkomuodossa sävähdytti.
”Kylmät väreet kävi kropan läpi, kun näin sen ensimmäisen kerran”, Mantsinen sanoo.
Pellosta noussut
Hän huomasi, että lähes kämmenen kokoisen kiven toinen pää oli muokattu teräväksi.
Nimenomaan muokattu, ei muokkaantunut.
”Tajusin saman tien, että luonto ei ole voinut hioa kiveä tuon muotoiseksi”, Mantsinen sanoo.
Virtaavan veden tai jään liike hioisi luultavasti kiveä eri tavalla, hän järkeili.
Perimätiedon mukaan kiveä on säilytetty sukutilalla 1970-1980-luvulta asti, jolloin Mantsisen apen vanhemmat ovat löytäneet sen suopohjaisesta pellosta.
Monet Suomen esihistoriasta kertovat tärkeät esinelöydöt tehtiin aiemmin tällä tavoin pellonraivauksessa, kun suuria maa-alueita möyhittiin auki monen miehen ja naisen voimin.
Nykyään raivauslöydöt ovat vähentymässä, koska metsän- ja pellonraivaukset tehdään yhä isommilla maansiirtokoneilla.
Koneenkäyttäjät eivät mitenkään ehdi havaita eivätkä seuloa jokaista erikoista maasta noussutta juurakkoa tai lohkaretta.
Kivikautisten esineiden ikää ainakaan maallikon on mahdoton määritellä pelkän ulkonäön perusteella. Matias Honkamaa
Monen löydön sukutila
Kiveä pyöritellessään Riikka-Leena Mantsinen alkoi nopeasti yhdistellä mielessään sukutilasta tietämiään asioita.
Samalta tilalta on löydetty vuonna 1949 Kansallismuseon kokoelmaan kuuluva Suomen isoin reenjalas.
”Näin jalaksen Kansallismuseossa käydessäni ja siihen oli merkitty löytöpaikaksi Lapinlahden Koppola. Jäin miettimään, missä Lapinlahdella on ollut Koppola. Kävi ilmi, että se on tämä sama paikka”, Mantsinen sanoo.
Aiemmin sukutilan lähialuetta oli nimitetty Koppolaksi, mutta nykyisin kylä tunnetaan Luhin Juurikkana.
Päällyskourullinen reen jalas on ajoitettu nuoremmalle kivikaudelle eli se on ajalta noin 6 000–3 500 ennen Kristusta. Se ajoittuu niin sanottuun neoliittiseen kivikauteen, jolloin maanviljelys oli jo alkanut.
Tähän aikakauteen kuuluvat esimerkiksi Suomessakin suhteellisen yleiset saviastioiden palojen löydöt.
Muinaista asutusta
Reenjalaksen ja kiven löytymispaikkojen välillä on matkaa vain puolisentoista kilometriä.
Molemmat paikat kuuluvat nykyisin samaan maatilaan, jonka Mantsisen mies omistaa.
”Mietin, mitä aarteita tältä sukutilalta voisikaan löytyä. Ajattelin heti, että tämä kivikin voi olla muinaisesine”, Mantsinen sanoo.
Hän aikoo lähettää kiven museoasiantuntijalle tarkastettavaksi.
Sitten varmistuu lopullisesti, onko kivi oikea muinaisesine.
Riikka-Leena Mantsinen tunnisti erikoisen kiven ihmisen muotoilemaksi. Matias Honkamaa
Vuosituhansien takaa
Kun museoviraston yli-intendentti Jutta Kuitunen näkee valokuvan Lapinlahdelta löytyneestä kivenmurikasta, ensimmäinen arvio tulee saman tien.
”On ihan selkeästi kivikautinen esine. Vähän alkeellinen kirves, jota on terältään muokattu”, Kuitunen sanoo.
Kuitunen tarkistaa ajoituksen arkeologi Petro Pesoselta.
”Kivikirveen ajoitus menee mesoliittiselle kivikaudelle eli 8900–5000 ennen ajanlaskun alkua. Se on siis löydettyä reenjalasta vanhempi.”
Ei rahallista arvoa
Jutta Kuitunen kertoo, että rahallista arvoa löydölle ei voi antaa. Yleensäkin kivikautisilla esineillä ei Pohjoismaissa ole kovin paljoa laillisia osto- ja myyntimarkkinoita.
Kansainvälisesti niitä näkyy myynnissä silloin tällöin, mutta kukaan maallikko ei pysty todistamaan onko kyse aidosta esineestä, jälkeenpäin tehdystä kopiosta vai silkasta huijauksesta.
Muinaismuistolain mukaan maasta löytyvä muinaisesine kuuluu Suomen valtiolle, eikä maanomistaja omista sitä.
Viraston väki kiittelee Riikka-Leena Mantsisen toimintaa vuolaasti.
”Tutkimuksellisesti arvo on merkittävä. Kun saamme tällaisen ilmoituksen löydöstä, tarkistamme mitä kohteita on lähellä ja mitä asuinpaikkoja siellä on ollut tuohon aikaan.”
Kun epäilee löytäneensä vanhan arvoesineen, sen voi ilmoittaa museovirastoon Ilppari-nettipalvelun kautta. Mukaan pitää liittää valokuva esineestä ja tarkka löytöpaikka.
Muinaisesineen löytäjä voi saada itselleen muistoksi diplomin.
”Esihistoriallisen ajan löydöt liitetään ilman muuta kokoelmiimme”, Kuitunen sanoo.