Joe Bidenin vierailu aloittaa uuden aikakauden Suomen ja Yhdysvaltojen suhteessa – ”Venäjälle arvovaltatappio”

Ulko- ja turvallisuuspolitiikan tutkija Henri Vanhanen näkee Joe Bidenin vierailun kertovan, että Suomen ja Yhdysvaltojen suhteet ovat hyvällä tasolla myös Natosta riippumatta.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Joe Bidenin vierailu Suomeen on Yhdysvalloilta viesti vahvasta liittolaisuudesta Suomen kanssa, sanoo Ulkopoliittisen instituutin tutkija Henri Vanhanen.

Ulko- ja turvallisuuspolitiikan tutkija Henri Vanhanen näkee Joe Bidenin vierailun kertovan, että Suomen ja Yhdysvaltojen suhteet ovat hyvällä tasolla myös Natosta riippumatta.
Teksti:
Jukka Vuorio

Yhdysvaltojen presidentti Joe Biden saapuu Suomeen tasavallan presidentti Sauli Niinistön vieraaksi torstaina 13. heinäkuuta. Vierailu järjestetään heti Vilnan Nato-huippukokouksen jälkeen.

Suomen ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikan asiantuntija, Ulkopoliittisen instituutin tutkija Henri Vanhanen näkee Bidenin vierailun lähettävän viestin niin Venäjälle, Nato-maille kuin Suomellekin. Vanhasen mukaan kyse on Suomen ja Yhdysvaltain välisen jatkuvuuden viestistä.

”Bidenin vierailun avulla Yhdysvallat kertoo Suomen olevan vakaa ja luotettava liittolainen sekä myös monin tavoin ongelmaton liittolainen. Yhdysvallat arvostavat myös sitä, että Pohjoismaat ovat Yhdysvaltojen ja Britannian jälkeen olleet suurin asetoimittaja Ukrainalle”, Vanhanen sanoo.

Suomen ja Venäjän väliset suhteet ovat olleet syöksyssä vuoden 2022 helmikuusta alkaen Venäjän hyökättyä Ukrainaan. Bidenin vierailu ei Vanhasen mukaan entisestään huononna Suomen ja Venäjän välejä.

”Ei ainakaan lähtökohtaisesti huononna. Se, että Biden tulee Venäjän naapurimaahan väistämättä ärsyttää Venäjää, jonka tavoite on pitkään ollut, että Suomi ei tiivistäisi turvallisuuspoliittista yhteistyötään lännen kanssa eikä liittyisi Natoon, ja nyt molemmat asiat ovat tapahtuneet.”

Samaan aikaan kun Suomen ja Venäjän välinen suhde heikkenee ja kanssakäyminen ohenee, Suomen suhde Yhdysvaltoihin kasvaa ja korostuu. Bidenin vierailun aikana Venäjä voi jollain lailla protestoida, mutta jos niin käy, Vanhanen odottaa sen tapahtuvan esimerkiksi jonkinlaisen lausunnon keinoin.

”Sen sijaan vaikkapa kyberhyökkäys tai ilmatilaloukkaus olisivat äärimmäisiä keinoja. Kaiken kaikkiaan Suomen näin tiivis suhde Yhdysvaltoihin on Venäjälle arvovaltatappio.”

Suomi sitouttaa Yhdysvaltoja Eurooppaan

Suomen ja Yhdysvaltain väliset suhteet on tietoisesti viritetty hyvin aktiivisiksi. Keskustelua käydään valtioiden ylimmän valtiojohdon välillä, ja etenkin presidentti Niinistö kaudella suhdetta Yhdysvaltoihin on rakennettu aktiivisesti. Myös uusi hallitus painottaa Suomen ja Yhdysvaltain välistä suhdetta.

”Keskustelu maiden välillä on monelle tasolle ulottuvaa, turvallisuuspolitiikan lisäksi aiheena on paljon muutakin. Yhdysvallat on kiinnostunut myös Suomen teknologisesta osaamisesta, mistä esimerkkinä käy 6G-sopimus, joka solmittiin Yhdysvaltain ulkoministeri Antony Blinkenin käydessä täällä kesäkuun alussa.”

Yhdysvaltojen politiikka on monin paikoin presidenttivetoista, ja maassa käydään seuraavat presidentinvaalit syksyllä 2024. Demokraatti Joe Biden saatetaan valita jatkokaudelle, mutta vaihtoehtona on myös republikaanien voitto. Vanhasen mukaan Suomen näkökulmasta ei pohjimmiltaan ole suurta eroa, onko Yhdysvalloissa presidenttinä demokraatti vai republikaani.

”Esimerkiksi Trumpin presidenttikaudella Suomi ja USA solmivat ensimmäisen kahdenvälisen yhteistyöasiakirjan koskien puolustuspolitiikkaa. Suomi on pyrkinyt omilla ratkaisuillaan sitouttamaan Yhdysvaltoja Euroopan turvallisuuteen esimerkiksi materiaalihankinnoilla, kuten viimeisimpänä tekemällä kaupat F-35-hävittäjistä.”

Sopimus sementoi suhteen

Heinäkuussa koettava Bidenin vierailu on ensimmäinen Yhdysvaltain presidentin vierailu Suomeen sitten Donald Trumpin ja Vladimir Putinin huippukokouksen vuonna 2018. Vanhasen mukaan Bidenin vierailu kuvastaa uuden aikakauden alkamista.

”Vuoden 2018 huippukokous sai hieman huonon maineen, kun Trump selvästi kyseenalaisti oman tiedusteluyhteisönsä uskottavuuden suhteessa Venäjän vaikuttamiseen. Nyt Bidenin tulo pyyhkii edellisen huippukokouksen jälkihistorian ja Suomen ja Yhdysvaltain välisissä suhteissa alkaa ikään kuin uusi aika.”

Aiempina vuosikymmeninä Suomi on Vanhasen mukaan joutunut puhumaan turvallisuuspolitiikassa kieli keskellä suuta, mutta tilanne on nyt uusi.

”Perinteisesti Suomen ja Yhdysvaltain yhteistyö on ollut hieman läpinäkymätön ja herkkäkin aihe. Mutta nyt, kun olemme Naton ja Yhdysvaltain selkeä liittolainen, ei ole enää aiemman kaltaisia poliittisia rajoitteita.”

Nyt Suomi voi avoimesti todesta Yhdysvaltojen olevan Suomen tärkeimpien puolustusyhteistyökumppaneiden joukossa ja tulee olemaan sitä jatkossakin.

”Kahdenvälinen suhde on tulevaisuudessakin todella tärkeä. Tällä hetkellä Suomi ja Yhdysvallat neuvottelevat uudesta puolustusyhteistyösopimuksesta, mikä käytännössä sementoi sen, että maat voivat toimia suoraan toistensa kanssa kaikissa kriisitilanteissa myös Natosta riippumatta”, Vanhanen sanoo.

Lue myös: Seura selvitti: Onko edessä suomettumisen uusi aika – kaatuuko Nato-Suomi nyt Yhdysvaltojen syliin? Näin tutkijat analysoivat tilannetta

X