Kaari Utrio pohtii, milloin Suomesta tuli rähjälä: ”Ihmiset opetetaan kuiviksi jo pikkulapsena – siistiksi opettaminen ei ole sen kummempi juttu”
”Rikas roskaa, koska hänellä on varaa. Rikkaan ei tarvitse enää opettaa lapselleen siisteyttä, koska joku toinen siivoaa vekaran puolesta”, Kaari Utrio kirjoittaa Seuran kolumnissa.
Pari kesää sitten matkustin rajantakaisessa Karjalassa turkulaisen kulttuuriklubin mukana. Seisoskelimme jonkin museon edessä.
Seurueeseen kuuluva nuori, korkeasti koulutettu nainen haukkasi proteiinipatukkaa.
Patukan syötyään nainen pudotti kääreen niille sijoilleen itsestään selvästi, hetkeäkään miettimättä, etsimättä roskakoria edes katseellaan.
Paikka oli Sortavala, eräänlainen suomalaisen funkiksen museo, puhdas kuin tiskikoneesta otettu lautanen.
Sukupolvien ero kahahti joukossa. Lopulta joku uskaltautui sanomaan: ”Sinulta taisi pudota tuo paperi.” Nuori nainen katsoi hämmentyneenä ympärilleen, huomasi roskan, poimi sen ja pani kassiinsa. Me vanhukset huokasimme helpottuneina.
Se oli valaistuksen hetki. Ymmärsin, ettei roskaaja ollut ilkeä, tahallisen piittaamaton, laiska tai tyhmä. Hän oli vain huonosti kasvatettu.
Milloin meistä tuli sottapyttyjä? Milloin Suomi muuttui rähjäläksi?
No silloin, kun meillä viimein oli varaa heittää jotakin pois. Kun loppui pula, kierrätyksen superopettaja, ja alkoi vaurastuminen, roskaamisen isoäiti.
Rikas roskaa, koska hänellä on varaa. Hän myös odottaa, että jostakin ilmestyy palvelija korjaamaan jätteet pois. Rikkaan ei tarvitse enää opettaa lapselleen siisteyttä, koska joku toinen siivoaa vekaran puolesta.
Mutta entäs, jos ei siivoaja tulekaan?
Saksalainen kääntäjäni on seurannut ällistyneenä kammottavaa prosessia, jolla maa kunnasten ja laaksojen muutetaan kaatopaikaksi nyt, kun kaatopaikat on virallisesti kielletty.
”Ennen kehuin saksalaisille Suomea niin siistiksi, että täällä voi syödä vaikka maantien ojassa.”
Suomalaiset maantien ojat ovat kyllä täynnä tavaraa, myös ruokaa. Mutta siihen on paras tarttua kumihansikkain. Niin tehdäänkin lukemattomissa talkooporukoissa ympäri maata.
Kesätorin talkoiden jatkeeksi raivattiin lapsenlapsen kanssa kotitiemme reunoja. Kuljettiin yhtä jalkaa molemmin puolin tietä jätesäkki valmiina. Kummankin piti raportoida kaikki löydökset.
Ihmetystä herätti uudenlainen roska, pahvinen kahvimuki, jossa on muovikansi. Siis melkein ydinjätettä.
”Nuoriso on lakannut juomasta viinaa”, tiesi lapsenlapsi. ”Tölkkien sijasta kahvimukeja.”
Urakan päätteeksi lapsenlapsi ilmoitti ettei ikinä heittäisi ainuttakaan roskaa maahan.
Harvoin näkee kadullakulkijan laskevan housunsa, kyykistyvän ja tekevän tarpeensa vaikkapa Mannerheimintielle.
Ihmiset opetetaan kuiviksi jo pikkulapsena. Siistiksi opettaminen ei ole sen kummempi juttu.
Kaari Utrio on kirjailija.