Kulttuuri on turisminkin kimmoke – ”Ei kukaan tule Suomeen katsomaan nollatuntisopimuksia ja pari vuotta vanhoja Audeja”

Suutuin, kuten moni muukin, kun Riikka Purra (ps) kutsui kulttuuria Ylen vaalitentissä luksustuotteeksi.

Unettomana yönä ymmärsin väitteen kuitenkin pitävän paikkansa. Kulttuuri on juuri niin arvokasta kuin annamme sen olla, ja sen näkeminen luksustuotteena on kaunista.

Ymmärrän lähestyneeni Purran lausahdusta väärästä kulmasta.

Hänen väsynyt väitteensä tarkoitti kulttuurin olevan menoerä, josta voi tinkiä ilmeisesti loputtomiin. Kulttuuri on elintärkeää, samalla tavalla missä liikunta tai terveydenhoitopalvelut. Siitä näkökulmasta kulttuuri ei ole luksusta, vaan välttämättömyys.

Kulttuuria on kaikkialla

Kulttuuri on iso sana, jolla saattaa olla turhan ylevä kaiku. En kuitenkaan osaa kuvitella omaa, tai oikeastaan kenenkään muunkaan, elämää ilman. Kerran joku sanoi minulle, ettei tiedä kulttuurista mitään. Etkö katso koskaan elokuvia, kysyin. Kuuntele musiikkia? Lue kirjoja? Hän ei aluksi mieltänyt niitä kulttuurin kirjoon.

Kulttuuria on kaikkialla, ei vain Savonlinnan oopperajuhlilla tai Kuopiossa, joka tanssii ja soi.

Kuoleman puutarha (Simberg, 1896) © Kansallisgalleria / Jenni Nurminen

Salatut elämät on kulttuuria siinä missä graffitit tai fuusiojazz. Tunnustan kulttuuriksi myös JVG:n – ja sen Kiira Korven runokirjan, vaikka niillä ei minulle henkilökohtaista arvoa olisikaan.

Samaa ajattelua soisin myös konservatiivisemmille mielille: vaikka esimerkiksi tänä päivänä syntyvä taide tuntuisi typerältä, se ei ole arvottomampaa kuin Akseli Gallen-Kallela. Taide ei ole pelkkä tekninen suoritus, se on myös ajatus.

Hugo Simbergin Kuoleman puutarha on symbolistinen teos, ollut alusta asti. Taistelevissa metsoissa moni näkee kauniisti maalatun taulun, joka vastaavasti loi pohjan symbolistisille tulkinnoille: yli 50 vuotta maalauksen valmistumisen jälkeen, talvisodan kirvoittamana, siinä alettiin nähdä Suomi vastaan Venäjä -asetelmaa, vaikka se ei ollut Ferdinand von Wrightin tarkoitus.

Vieläkin keskustellaan siitä, onko Marcel Duchampin museoon raahaama urinaali taideteos vai ei. Moni näkee vain urinaalin, ei ajatusta, ja nauraa teokselle pilkallisesti vielä sata vuotta myöhemminkin. Kuinka moni teos pystyy samaan? Taideteos on voittanut ivaajat kuten ­useasti käy.

Taistelevat metsot (von Wright, 1886) © Kansallisgalleria / Yehia Eweis

Heijastamme kokemaamme taiteeseen enemmän itseämme kuin ajattelemmekaan. Kun teos on valmis, kokija luo sen merkityksen. Onko tyytymätön taiteen kokija pettynyt ensisijaisesti teokseen vai itseensä?

Kulttuuri parantaa tutkitusti mielenterveyttä ja tuo elämään sisällön. Eihän elämä voi olla pelkkää työntekoa ja läheisten loppumattoman horinan kuuntelemista.

Taiteessa rahallisella arvolla ei ole merkitystä, mutta se saa myös yhteiskunnan kannalta oleelliset eurot liikkeelle. Miina Äkkijyrkän arvo on arvaamaton, minä joudun maksamaan piirustuspaperista.

Kulttuuri on myös turismin kimmoke: ei kukaan tule Suomeen katsomaan nollatuntisopimuksia ja niitä toimeenpanneiden pari vuotta vanhoja Audeja.

Lue myös: Ateneum aukeaa neljän teeman kokoelmanäyttelyllä – Museonjohtaja maailman myllerryksestä: ”Tämän täytyy näkyä näyttelyssä ja museon toimintatavassa”