Kun kuolema lähestyy, tilanteiden sanoittaminen on tärkeää - Terhokodin hoitaja: ”Näin yritetään poistaa pelkoa, hätää ja harhaluuloja”
Kuoleman kokemus on aina yksilöllinen. Terhokodissa pyritään siihen, että kuolevan pelon ja hädän tunteet helpottuvat.
Kuolema on nykyisin eristetty terveyskeskusten vuodeosastoille, sairaaloihin ja hoitolaitoksiin. Koska ihmiset eivät enää kohtaa kuolemaa, syntyy siitä helposti harhakäsityksiä.
Terhokodin sairaanhoitaja (YAMK) Carita Olkkonen kertoo, minkälaisia harhaluuloja ihmisillä on liittyen kuolemaan.
”Ihmiset miettivät paljon sitä, mitä tapahtuu, kun he eivät enää jaksa. Ovatko he kipeitä ja kuinka he selviävät siitä, että ovat muiden avun varassa. Pelot liittyvät usein harhakäsityksiin”, Carita Olkkonen avaa.
Kuolema on hyvin harvoin kivulias
Moni pelkää kuoleman olevan kivulias. Potilas voi miettiä, saako hän tarpeeksi kipulääkettä eikä kärsisi elämänsä loppuvaiheessa kovia kipuja.
”Olen törmännyt sellaiseen uskomukseen, että olisi olemassa jokin kipulääkityksen katto, mitä ei ole edes olemassa. Tätä maksimia pelätessään jotkut potilaat ovat jopa ottaneet vähemmän kipulääkettä kuin mitä voisivat”, Carita Olkkonen kertoo.
Nykyään vain hyvin harva potilas kuolee kivuista kärsien.
Pelko ja hätä eivät välttämättä liity kuoleman hetkeen
Kuoleman kokemus on aina yksilöllinen. Terhokodissa pyritään siihen, että kuolevan pelon ja hädän tunteet helpottuvat.
Kuoleman hetki saattaa kauhistuttaa omaista. Ihminen voi pelätä, että rakkaan kuolema on kammottava tai raskas todistaa.
”Saattaahan se olla pelottava. Ihmiset ovat siinä ensimmäistä kertaa. Usein kuoleman kohdatessa läsnä oleminen on kuitenkin hyvä kokemus kaikesta surusta ja menetyksestä huolimatta.”
Kuolema voi säikäyttää ympärillä olevat ihmiset, vaikka kuoleva itse ei välttämättä olisi lainkaan hädissään.
Carita Olkkonen muistaa potilaan, joka kuolemansa hetkellä vielä viestitti, että kaikki on hyvin.
”Minulla oli silloin opiskelijoita ympärillä, ja he pelästyivät, kun potilaan hengitys ja olemus muuttuivat äkisti. Kerroin heille, että hätää ei ole, mutta näyttää siltä, että potilas on kuolemassa. He olivat vähän hämmennyksissään, kunnes potilas yhtäkkiä avasi silmänsä, ja sanoi, että ’ei ole hätää’. Hän kuoli noin viisi minuuttia tapahtuneen jälkeen.”
© iStock
Vainaja ei ole pelottava
Jäähyväisten jättö jo kuolleelle läheiselle voi herättää ristiriitaisia ajatuksia. Etenkin lapsien tuominen kuolleen luo saattaa mietityttää. Vainajan näkeminen voidaan pelätä olevan pelottava kokemus.
”Vainajassa ei ole mitään pelottavaa. Toivommekin, että myös lapset jättäisivät jäähyväiset”
Omaisten mielikuvaan kuolleesta vaikuttaa myös paikka, kuten saattohoitokoti, terveyskeskus tai sairaala, missä vainaja on kuollut.
”Toivoisin, että aina kiinnitettäisiin huomiota siihen, missä tilanteessa ja millä tavalla jäähyväiset jätetään. Se on kuitenkin viimeinen mielikuva, mikä ihmisestä jää jälkeen jääneille. Mielestäni se vaatii arvoisensa paikan”, Olkkonen korostaa.
Nuoret uskaltavat elää loppuun asti
Kokemus elämästä ja kuolemasta on aina yksilöllinen. Nuoren elämän hupeneminen voi koskettaa eri tavalla kuin vanhan, jonka elämän päättyminen on ollut tiedossa jo pidemmän aikaa.
Nuorikin kuoleva voi kuitenkin olla jo sairauden uuvuttama.
”Vanha ihminen voi olla vielä vahvasti elämässä kiinni, ja kokea, että elämä jää kesken. Nuori voi taas kokea, että hänellä on ollut hyvä elämä. Hän on saanut tehdä kaikkea, mitä on halunnutkin”, Olkkonen selittää.
Nuoret pyrkivät kuitenkin useammin tekemään asioita loppuun saakka.
”Nuoret miettivät, mihin ehtyvät voimavarat vielä riittävät. He käyvät elokuvissa, opiskelevat ja menevät naimisiin. Meilläkin on Terhokodissa osastolla pidetty häitä, vaikka kaikki osapuolet tietävät, että ihminen kuolee. Nuoret uskaltavat elää loppuun asti.”
© iStock
Pelkoja, hätää ja harhaluuloja hoidetaan sanoittamalla
Terhokodissa potilaalle tarjotaan logoterapiaa keskusteluapuna. Potilas voi myös keskustella hoitajien kanssa.
”Sanoitamme potilaalle hyvin paljon tilannetta ja asioita jotka kuolemaan johtava sairaus on tuonut mukanaan, jolloin muutoksiin omassa kehossa ja elämässä on mahdollisesti helpompi sopeutua”, Carita Olkkonen kertoo.
Samalla tavalla kuolevan tilannetta sanoitetaan omaisille.
”Se toimii myös keinona poistaa pelkoa, hätää ja harhaluuloja.”
Aina potilas ei kuitenkaan halua puhua kuolemasta. Silloin hänen toivettaan kunnioitetaan.
”Voi olla, että potilas haluaa kieltää sen. Se on hänen voimavaransa.”