”Meihin alettiin lyödä natsileimaa”, ihmettelee kovaotteisista turvapaikanhakijoiden palautuksista kritisoitu Päivi Nerg

Jaa artikkeli
Päivi Nerg
© Pekka Nieminen/Otavamedia
Poliisi jarrutti turvapaikanhakijoiden palautuksia vastustaneita mielenosoituksia takavarikoimalla palautettavien puhelimia ja siirtämällä palautuslentojen lähtöpaikkoja pois Helsinki-Vantaalta, kertoo sisäministeriön entinen kansliapäällikkö Päivi Nerg tuoreessa kirjassaan.

Viranomaiset yllättyivät siitä negatiivisesta kierteestä, joka lähti liikkeelle kielteisen päätöksen saaneiden turvapaikanhankijoiden palautuksista – tai kansankielellä pakkopalautuksista, kertovat sisäministeriön entinen kansliapäällikkö Päivi Nerg ja toimittaja Nina Järvenkylä maaliskuun 6. päivänä ilmestyvässä kirjassaan Tiukka paikka (Docendo).

Tilanne nousi valtakunnan uutisiin, kun palautusuhan alle joutui afgaaniperhe, johon kuului alaikäinen lapsi. Kirjan mukaan julkisuudessa olleiden virheellisten tietojen mukaan myös perheen lasta olisi oltu palauttamassa Afganistaniin.

Palautukset käynnistiin vuonna 2016, jolloin Nergin mukaan palautuksissa mukana olevien poliisien määrää oli pakko lisätä.

Palautuspäätökset teki maahanmuuttovirasto, mutta palautusta koskevista käytännön toimista päätettiin poliisihallinnossa. Viranomaisten kriisiryhmälle tuli yllätyksenä, että pakkopalautuksista käynnistyi niin nopeasti negatiivinen julkisuuskierre.

Poliisi ei tee palautuspäätöksiä

”Suomen poliisi on palauttanut ihmisiä aiemminkin. Ei siitä ole mitään puhuttu. Nyt kun palautuksia alkoi tulla enemmän, siitä alettiin käyttää sanaa pakkopalautus, kun me käytimme termiä saatettuna palautettavat”, Nerg kertoo kirjassa.

Termistä pakkopalautus Nerg ei pidä, koska se on eri asia kuin saatettuna palautettu.

”Mielikuva on aivan eri: pakkopalautus on sitä, kun ihminen pannaan kahleisiin ja viedään väkisin. Suurin osa palautettavista saatetaan lentokoneeseen, ja he lähtevät itse”, Nerg sanoo.

Palautuksia tekevien poliisien työstä on Nergin mukaan tehnyt raskasta ennen kaikkea se, että poliisien väitettiin julkisesti tekevän jonkinlaista ”hirmutyötä, hirviön työtä”.

”Se oli inhottava ilmiö, eikä se vieläkään ole kokonaan poistunut. Annettiin ymmärtää, että poliisit käyttävät oman käden oikeutta viedäkseen jonkun ihmisen jonnekin. He olivat vain saaneet komennuksen. Joku toinen oli jossakin tehnyt päätöksen, jota heidän oli pakko noudattaa.”

Maahanmuuttoviraston kokemattomat työntekijät heikoin lenkki

Suomen turvapaikkapolitiikkaa ja -päätöksentekoa on kirjan mukaan kritisoitu siitä, että samaan aikaan on tehty liikaa tiukennuksia ja muutoksia, jotka ovat vaikuttaneet turvapaikanhakijoiden asemaan ja oikeusturvaan.

Nergin puolustautuu kritiikiltä sanomalla, että kyse on pikemminkin Suomen turvapaikkapäätösten tarkistamisesta samalle tasolle Ruotsin ja muun Euroopan kanssa.

”Euroopassa oli valtava määrä ihmisiä, jotka liikehtivät sen perusteella, mitä tietoa he saivat mistäkin maasta. Jos meillä olisi ollut se 32 000 Suomeen tullutta ja that’s it, olisimmehan me siitä selvinneet, mutta kun meidän käytäntömme oli erilainen kuin naapurimaissa, niin vaarana oli, että tänne olisi tullut hurjasti lisää. Sitähän ei myönnetty, eikä vieläkään myönnetä”, Nerg kertoo.

Kokonaisuus ei ollut kenenkään hanskassa, Nerg myöntää. Ennen vuotta 2015 Suomeen oli tullut vuosittain vain 2 000–3 000 turvapaikanhakijaa. Nyt määrä oli kymmenkertainen.

Heikoin lenkki turvapaikkahakemusten käsittelyssä olivat kirjan mukaan maahanmuuttoviraston sadat uudet ja kokemattomat työntekijät. Heitä oli ollut pakko palkata, koska työmäärä kasvoi moninkertaiseksi edellisvuosiin verrattuna.

Sisäministeriö tiesi osaamispulmat hyvin.

Ei ymmärrystä palautettavien piilottamiselle viranomaisilta

Nerg kertoo kirjassaan pitävänsä kummallisena sitä keskustelua, jota käydään kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden ihmisten piilottamisesta.

Tilanteet olivat Nergin mukaan usein monimutkaisia ja tunteisiin käyviä. Viranomaisia arvosteltiin siitä, etteivät he kerro etukäteen palautusten ajankohdasta. Huonona pidettiin esimerkiksi tilannetta, jossa palautettavan perheen lapset haettiin koulusta kesken koulupäivän ilman ennakkoilmoitusta.

Palautusten toteutusta Nerg itse ei pidä kyseenalaisena, mutta palaute oli murskaavaa.

”Jos tämä kerrotaan ja heidät pitäisi palauttaa, he eivät lähde vaan saattavat piiloutua. Meidän niskaamme alettiin lyödä natsileimaa. Että suomalainen virkakunta toimisi kuin natsimaailmassa, ei käyttäisi omaa järkeä lainkaan. Se oli kaikille tosi kova paikka.”

Palautusta hoitavan poliisityöparin tehtävästä Nergillä on selvä näkemys: Poliisi ei tee päätöksiä puolesta eikä vastaan, vaan tekee sille määrättyä toimeksiantoa.

”Jos palautusta hoitava poliisityöpari päättäisi siinä tilanteessa, että he eivät palautakaan henkilöä, niin he käyttäisivät mielivaltaa: tuota me emme vie mutta tuon me viemme. Silloin he tekisivät juuri sen, mitä he eivät saa tehdä”.

Puhelimet takavarikoitiin, jotta palautettavat eivät voi kutsua apua

Sosiaalisen median ja tiedotusvälineiden välityksellä palautuksista nousi julkisuuteen yksityiskohtia, jotka Nergin mukaan kasvoivat alkuperäistä suurempiin mittasuhteisiin.

Esimerkkinä Nerg mainitsee palautettavien kännykät. Yhdessä tapauksessa palautettavan puhelin oli otettu poliisin haltuun tilanteen rauhoittamiseksi. Tapauksesta nousi sosiaalisessa mediassa suuri haloo, eikä se jäänyt ainoaksi.

Palautettavien puhelimia otettiin Nergin mukaan pois tarkoituksella.

”Jotta he eivät hälytä suomalaisia apujoukkoja mielenilmaisuun siihen. Poliisi joutui ottamaan puhelimen pois, jotta tilanne saatiin pysymään rauhallisena. He antoivat puhelimen myöhemmin takaisin”, Nerg kertoo kirjassa.

Aina kun paljastui, että nyt olisi lähdössä palautuslento Afganistaniin, se näkyi jossain: joko sosiaalisessa mediassa tai paikanpäällä. Työrauhan säilyttämiseksi poliisi järjesti palautuslentoja lähtemään muilta kentiltä kuin Helsinki-Vantaalta.

Se rauhoitti tilannetta Afganistanin lentojen osalta. Irakiin ei juurikaan pystytty palauttamaan edes vuonna 2017 kuin yksittäisiä ihmisiä.

”Ei ollut sopimusta, ja heitä oli niin paljon. Muihin maihin tilanne oli helpompi. Tiesimme, että tähän asiaan on äärimmäisen vaikea löytää hyvää ratkaisua. Se oireili ihan koko ajan”, Nerg toteaa kirjassa.

X