Muhiiko metsissä jo uusi kartelli? Puubisneksessä myyjä vikisee, kun ostaja vie – ”Uudet kaupat eivät todellakaan kiinnosta”

Jaa artikkeliTilaa Seura
Metsäkaupasta tuli Jessica ja Tomas Granlundin painajainen, jonka myötä menivät rahat ja naapurisopu. © Tommi Tuomi/Otavamedia
Metsäyhtiöiden valtaa on pönkitetty vuosikymmenet hyvä veli -verkostoilla ja kabinettisopimuksilla.

Jäljet päättyvät tähän. Pariskunta seisoo umpihangessa parturoidun metsäpläntin keskellä. Palsta on pitkä ja kapea, niin kuin pienmetsänomistajan leipä.

Tomas ja Jessica Granlund tekivät elämänsä ensimmäiset metsäkaupat viime kesänä. Perheen lapinlehmät tarvitsivat vanhaa metsänpohjaa laidunmaaksi, ja naapuri lupasi myydä viiden hehtaarin palstan.

Granlundit ostivat metsäpalstan perheen lapinlehmien laidunmaaksi. © TOMMI TUOMI / OTAVAMEDIA

Ollaan Maalahdessa, ruotsinkielisellä rannikkoseudulla, puolen tunnin ajomatkan päässä Vaasasta.

Seitsemän viime vuotta Granlundit ovat asuneet viereisellä tontilla. Kotitalo seisoo matalalla mäennyppylällä syrjäisen metsätien varrella.

Sijainti mahdollistaa tietynlaisen elämäntavan, tai ”elämänlaadun”, kuten emäntä Jessica asian muotoilee.

Aluksi eläinrakas perhe hankki lemmikkikanoja. Sitten tulivat possut, koirat, kissat, ankat, viiriäinen ja kolme lapinlehmää.

Elämä oli mallillaan ennen metsäkauppoja.

Huonot kaupat

Suunnitellessaan metsän ostoa Tomas Granlund päätti kysyä Metsä Groupin asiantuntijalta, paljonko palstan hakkuusta saisi rahaa. Ensimmäinen arvio oli 28 000 euroa. Tomas soitti toiselle saman yhtiön asiantuntijalle. Tämä lupasi, että puista voi saada jopa 31 000 euroa.

Yhtälö vaikutti hyvältä. Puukaupalla voisi rahoittaa metsän oston ja siitä aiheutuvat kulut.

Tomas Granlund halusi vielä kuulla kilpailevan metsäyhtiön edustajan arvion.

”Mutta kun UPM:n asiantuntija kuuli, että meillä oli jo tarjous Metsä Groupilta, hän ei halunnut antaa ollenkaan arviota”, Tomas Granlund sanoo.

Pariskunta tarttui Metsä Groupin tarjoukseen. Korjuusopimus tehtiin, ja koneet saapuivat elokuussa. Palsta oli nopeasti parturoitu.

Lopussa odotti sokki.

Metsä Groupin asiantuntija oli arvioinut puiden määrän pahasti pieleen. Palstalta piti tulla 160 kuutiota mäntytukkia ja 230 kuutiota kuusta. Tukkeja tuli lopulta yhteensä 165 kuutiota. Arviointivirhe vastasi viittä täyteen pakattua tukkirekallista – perävaunuineen.

Tomas Granlundin on vaikea käsittää, miten viiden hehtaarin metsässä arvioidaan tukkipuun määrä yli 200 kuutiota väärin. © TOMMI TUOMI / OTAVAMEDIA

Rahaa tuli 21 000 euroa. Ei 31 000, kuten sopimuspaperissa luvattiin.

Tuohduksissaan Tomas Granlund etsi käsiinsä Metsä Groupin mainoksen, jossa tuttu asiantuntija kutsui metsänomistajia konttorille juomaan kahvia ja puhumaan bisneksistä.

Granlund kopioi mainoksen Facebook-sivulleen ja kirjoitti alle kuvatekstin: ”Kahvia voi ehkä juoda, mutta omalla riskillä.”

Tomas ja Jessica Granlundin puukaupat

Pöllikapitalismi

Tomas ja Jessica Granlundin kaltaiset pienet yksityiset metsänomistajat tekevät vuosittain yli satatuhatta puukauppaa. Melkein 90 prosenttia vuosittain myytävistä metsistä on yksityisessä omistuksessa.

Metsä on suomalaisen kapitalismin puuhamaa.

Asetelmaan nähden on oikeastaan yllättävää, miten vähän kapitalismia metsäkaupoissa on.

Terve markkinatalous perustuu myyjän ja ostajan väliseen sopimukseen.

Metsäkaupan kohdalla pitäisi ehkä puhua pöllikapitalismista. Se lähtee ajatuksesta, että pöllin siirto ulos metsästä on työläs operaatio, johon tarvitaan pääomaa ja isoja koneita.

Siksi valta on ostajalla.

Pöllikapitalismin ensimmäinen perussääntö on, että kauppakirja tehdään ostajan lomakkeelle.

Suomi elää metsästä

Pöllikapitalismin voittokulku alkoi yli sata vuotta sitten, kun metsäyhtiöt lähtivät vuolemaan vihreää kultaa.

Metsien taloudellinen merkitys oli vasta avautumassa suurelle yleisölle, ja myyjien joukossa oli kouluttamattomia torppareita. Ostaja käytti asetelmaa siekailematta hyväkseen.

Vuonna 1925 Suomessa jouduttiin säätämään erillinen laki, Lex Pulkkinen, jonka nojalla puunjalostusyhtiöt joutuivat palauttamaan laittomasti hankkimiaan maita takaisin torppareille.

Mutta vielä Lex Pulkkisen jälkeenkin tahtipuikko pysyi ostajan käsissä.

Metsäyhtiöt liittoutuivat keskenään, jakoivat markkinaosuuksia. Yhteistoiminnan avulla yhtiöt saivat haalittua kokoonsa nähden enemmän valtaa ja neuvotteluvoimaa.

Viime vuonna Lapin yliopisto julkaisi Rauno Ruskon väitöskirjan, joka käsitteli metsäyhtiöiden harjoittamaa pitkäaikaista yhteistoimintaa.

Ruskon mukaan yhtiöt sopivat jo varhaisessa vaiheessa puun hinnasta ja monista muista asioista. Kartellit johtivat hintakontrolliin, joka takasi vakaat olosuhteet tuotannolle.

”Kilpailijoiden yhteistyöstä hyötyi koko suomalainen yhteiskunta”, väitöskirjassa todetaan.

Suomeen perustettiin uusia tehtaita. Tuli työtä, veroja ja toimeentuloa. Ja vientiä, totta kai. Pöllikapitalismi auttoi pienen Suomen maailmankartalle.

Kartelleissa oli siis kyse ”trumpmaisista” isänmaallisista talkoista, joiden asetelma oli Suomi vastaan muu maailma. Itse Kekkonen muurasi sellutehtaan peruskiven.

Ja koska puubisnes oli niin kannattavaa, se veti puoleensa mahtisukuja. Niiden jälkeläiset ryhtyivät hoitelemaan puun osto- ja myyntiafäärejä.

Ruotsinkielisellä Pohjanmaalla Lillandtin suku on hoitanut edunvalvontaa kolmessa polvessa, 1940-luvulta lähtien.

Muutkin osallistuivat talkoisiin.

Ajan mittaan metsänomistajien omat edunvalvojat istuivat samoissa kabineteissa poliitikkojen ja puun ostajien kanssa. Tämä koski erityisesti Metsäliitto Osuuskuntaa, jonka metsänomistajat olivat alun perin perustaneet metsäyhtiöiden vastavoimaksi.

Nykyään Metsäliitto on Metsä Groupin emoyhtiö. Se on tuomittu markkinaoikeudessa kartellista.

Vuosikymmenien kuluessa metsänomistajat ovat oppineet tyytymään siihen, että ostaja päättää suunnilleen kaikesta.

”Metsästä saa pölliä.” Siitä tuli pöllikapitalismin uskontunnustus.

Pöllikapitalismin toinen perussääntö: Jos ostat talon, omistusoikeus siirtyy maksun yhteydessä.

Metsän pystykaupassa puu siirtyy ostajalle, kun purut on puhallettu kannon päältä. Sitten vihreä kulta siirretään sukkelasti kuljetusautoon ja viedään pois. Myyjälle lähetetään kaupoista tuloste.

Suuri hiljaisuus

Sen jälkeen kun Tomas ja Jessica Granlundin metsäkaupat olivat menneet pieleen, pariskunta otti yhteyttä Metsä Groupin aluejohtajaan vaatiakseen korvauksia.

Kai metsäyhtiöllä oli jokin vastuu asiantuntijan tekemästä virheestä, josta aiheutui asiakkaalle 10 000 euron tappio?

Metsä Groupista vastattiin lyömällä pöytään salassapitosopimus. Neuvotteluita voitaisiin jatkaa vasta, kun paperi on allekirjoitettu.

Myöhemmin Metsä Groupin jäsenpalvelujohtaja Juha Jumppanen perusteli salassapitosopimusta Maaseudun Tulevaisuudessa: ”Halusimme suojella ammattitaitoista, yhden virheen tehnyttä työntekijäämme mahdolliselta uudelta julkiselta arvostelulta.”

”Meille tällaista perustelua ei kerrottu”, Tomas Granlund sanoo.

Joka tapauksessa Granlundit kieltäytyivät allekirjoittamasta paperia. Asiat mutkistuivat.

Seuraavaksi Granlundit ottivat yhteyttä Ylen ruotsinkieliseen uutistoimitukseen, joka kävi Maalahdessa tekemässä juttua.

”Ylen uutisjutun jälkeen Kilpailuvirastosta otettiin minuun yhteyttä”, Granlund sanoo.

Kilpailuvirastosta vahvistetaan Seuralle, että yhteydenotto on tapahtunut. Mutta viranomainen ei julkisuuslakiin vedoten kerro, kohdistuuko Metsä Groupiin tutkintaa.

Jos kohdistuisi, se ei olisi ensimmäinen kerta.

Hakkuusta jääneet oksat kuivuvat tien varressa odottaen noutajaansa. © TOMMI TUOMI / OTAVAMEDIA

Ei ikinä enää

Pöllikapitalismi on ollut ennenkin viranomaisten hampaissa.

Viimeksi Kilpailuvirasto penkoi kartellia, joka ajoittui vuosiin 1997–2004. Metsäjätit olivat sopineet raakapuulle yhteiset kattohinnat ja joutuivat maksamaan kartellista 51 miljoonan euron sakot.

Käry kävi myös sitä ennen. Vuonna 1992 metsäyhtiöt jäivät kiinni markkinaosuuksien jakamisesta ja hintatiedon vaihtamisesta.

Yhtiöt sopivat yhdessä puun hintasuositukset. Mekanismi hankaloitti sahojen toimintaa ja vahingoitti raakapuukaupan kilpailun toimivuutta, Kilpailuviraston päätöksessä sanotaan.

Kilpailuvirasto kävi metsäyhtiöiden kanssa neuvotteluita. Yhtiöt lupasivat parantaa tapansa.

”Asia poistetaan siten käsittelystä”, päätösasiakirjassa kerrotaan.

Saman paperin lopussa lukee enteellisesti: ”Viraston tietoon on selvitysten valmistumisen jälkeen tullut viitteitä epäillyistä uusista kilpailunrajoituksista, jotka käsitellään erillään tässä päätöksessä mainituista asioista.”

Historian valossa suomalaiset metsäyhtiöt ovat kuin juoppo, joka jää yhä uudestaan kiinni salapullosta. Joka kerta ne vannovat, ettei ikinä enää.

#Metoo metsänomistajat

Ajan mittaan yhä useampi metsänomistaja on saanut tarpeekseen ostajan ylivallasta. 2000-luvun kartelli nostatti Suomen taloushistorian suurimman korvausoikeudenkäynnin.

Pöllikapitalismin perusta järkkyi.

Yksi näkyvimmistä kapinakenraaleista oli muuramelainen metsäkonekauppias Reijo Lahtonen. Hänen perustamansa Suuri Savotta -kanneryhmän riveihin liittyi toistatuhatta metsänomistajaa.

Viime tammikuussa seitsemän vuoden vääntö päättyi tappioon. ”Itkut ja naurut päättyvät tähän”, Lahtonen twiittasi.

Käräjäoikeuden mukaan raakapuun ostokartelli oli ollut olemassa, mutta se ei ollut alentanut puun hintaa.

”Metsäyhtiöille voisi luovuttaa talouden Nobelin näin mullistavasta keksinnöstä”, Lahtonen murahtaa nyt.

Päätöksen jälkeen hän on pitänyt matalaa profiilia. Mutta mielipidettään hän ei ole muuttanut.

”Yksityisten metsänomistajien suhde metsäyhtiöihin muistuttaa insestiä. Hyväksikäyttö on jatkunut vuosikymmeniä. Silti siitä ei puhuta. Istutaan aina vaan samassa kahvipöydässä.”

Lahtonen mainitsee yhtenä pöllikapitalismin esimerkkinä Metsäliiton omistaman Mittaportti Oy:n, joka mittaa puuta isoilla alueilla.

”Sitä kuviota voisi verrata supermarkettiin, josta asiakas ottaa vihanneksia ja punnitsee ne itse kotona.”

Metsänomistajien ensimmäinen #Metoo-kampanja hyytyi oikeustalon porstuaan. Mutta lisää on ehkä tulossa.

Viime syksyn jälkeen Tomas ja Jessica Granlundin kaltaisia tapauksia on tullut julkisuuteen muitakin.

Maaseudun Tulevaisuus on kirjoittanut oriveteläisen metsänomistajan Toivo Hyvärisen ja metsäyhtiö UPM:n välisestä puukaupasta, josta aiheutui myyjälle Hyvärisen mukaan 10 000 euron tappiot.

Hyvärinen väittää, että UPM:n työntekijät siirsivät arvokasta tukkipuuta vähemmän arvokkaaseen kuitupuupinoon.

Kiistaa selvitettiin käräjäoikeudessa. Hyvärinen ei pystynyt todistamaan tappiotaan. Hän joutui lopulta maksamaan 60 000 euron oikeudenkäyntikulut.

Metsänomistajien tunteet kuumenivat niin, että Maaseudun Tulevaisuus järjesti lukijoita varten videoidun keskustelutilaisuuden.

”Tilaisuus voi tehdä varkaan”, MTK:n metsävaltuuskunnan puheenjohtaja Mikko Tiirola sanoi viitaten kotimaisiin metsäyhtiöihin.

Hän neuvoi metsänomistajia ostamaan paikalliselta metsänhoitoyhdistykseltä palvelun, jossa asiantuntija valvoo metsän hakkuuta.

Tukinkeittäjät

Miksi ihmeessä ostaja haluaisi turmella kalliin tukin ja siirtää sen halpojen kuitupuiden pinoon?

Terveessä kapitalismissa niin ei ikinä tapahtuisi.

”Koska tukkien sahaus on pelkkä tukitoimiala kolmelle isolle metsäyhtiölle – konsti saada kuitua”, Lahtonen vastaa.

Hän kertoo kuulleensa turhautuneiden metsäkoneenkuljettajien kokemuksista.

”Tänään kolme pölliautokuskia puhuivat, kuinka vi****** tehdä työtä, mikä tuntuu idioottimaiselta. Ajetaan miljoonamotoilla, joihin on satsattu automatiikkaa ja katkontaohjelmia. Katkotaan vimosen päälle tukkia, joka kuitenkin ajetaan biotuotetehtaalle.”

Metsä Groupin omistama Äänekosken uusi biotuotetehdas tuottaa Lahtosen mukaan pääasiassa raakasellua.

”Se laivataan Vuosaaresta Kiinaan jalostettavaksi vessapaperiksi.”

Äänekosken tehdas on erittäin pitkälle automatisoitu tuotantolaitos.

”Työvuorossa on vähemmän ihmisiä kuin Helsingin keskustan Mäkkärillä. Bulkkisellua kannattaa tehdä vaikka tukista”, Reijo Lahtonen sanoo.

Hän näyttää valokuvan tavarajunan vaunusta, joka on lastattu täyteen kuusitukkia.

”Tämä kuva on viime lauantailta. Lasti on lähdössä Jyväskylästä Äänekosken biotuotetehtaalle.”

Pöllikapitalismi 2.0

Onko uusi puukartelli jo käynnissä? Loppuiko vanha kartelli koskaan?

Yksi vastaus löytyy MTK:n tilaamasta pro gradu -tutkielmasta, joka julkaistiin Helsingin yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa. Gradun kirjoittaja Matias Pietola tutki kuitupuun hintakehitystä vuoden 2004 jälkeen, kun raakapuun ostokartelli oli paljastunut.

Pietolan mukaan hinnat eivät oleellisesti muuttuneet. Jäljelle jää kaksi vaihtoehtoa:

  • A) Kartelli ei vaikuttanut hintoihin.
  • B) Kartelli on jatkanut toimintaansa vuoden 2004 jälkeen.

Pietolan mukaan vaihtoehto B on todennäköisempi.

”Ilman kartellista saatavaa hyötyä sitä ei ole syytä jatkaa, koska se sisältää kiinnijäämisriskin ja sanktiouhan.”

Matias Pietolan keräämän aineiston valossa näyttää siltä, että kartelli on muuttanut muotoaan.

Enää ei tarvita hintaneuvotteluita tai muita välipuheita. Riittää, että tieto liikkuu yhtiöiden välillä ja kaikki hyväksyvät yhteiset pelisäännöt.

Kyseessä on eräänlainen herrasmiessopimus, jolla on hieno nimi: Hiljainen kolluusio.

Pietolan mielestä uusi järjestely uhkaa aiheuttaa oikeudellisen katvealueen.

Tarkkaan ottaen meidän ei siis pitäisi puhua kartellista vaan yhteisen määräävän markkina-aseman väärinkäytöstä. Yhteiskunnan tulisi Pietolan mukaan puuttua metsäyhtiöiden välisiin mekanismeihin, joiden avulla ne vaihtavat markkinatietoa.

Ala kaipaa lisää sääntelyä.

Tähän asti pöllikapitalismin uhrit on annettu veronmaksajien hoidettavaksi. Esimerkkinä ovat sahat, joiden bisneksiä metsäyhtiöiden toiminta on haitannut.

Sahoista on tullut yritystukien vakioasiakkaita. Niiden kannattamatonta toimintaa tuetaan vuodesta toiseen. Samaan aikaan metsäyhtiöt tekevät huipputulosta ja jakavat omistajilleen avokätisiä osinkoja.

Pöllikaupan ensikertalaiselle Tomas Granlundille koko yhtälö on alkanut vaikuttaa tympeältä. Taistelun tuoksinassa välit naapuriinkin ovat päässeet tulehtumaan.

”Uudet metsäkaupat eivät todellakaan kiinnosta”, Tomas Granlund sanoo.

X