Näin koiraemot Bea ja Barrea hoitavat ja jopa imettävät toistensa pentuja – Suomessa harvinaisen laumanvartijakoirarodun suloiset ”jääkarhunpennut” eivät mene emoilla sekaisin

Jaa kaverilleTilaa Seura
Maremmano-abruzzese-rotuinen koira imettää pentujaan.
Bea ja Barrea koiraemojen pennut menevät imettäessä aivan sikin sokin. Kun nisillä on tungosta, tuuppivat pennut toisiaan ja vuorottelevat ruokailijaa. © Jenny Kantola
Laumanvartijakoiria kasvattavan Petra Frondeliuksen lammastilalla on tänä keväänä epätavallisen paljon tuhisevia pikkukuonoja. Osa pennuista lähtee Kanadaan asti vartioimaan omia lampaitaan.

Suloisuudestaan huolimatta jääkarhunnäköinen maremmano-abruzzese, tai tuttavallisemmin maremma, ei sovi minne tai kenelle tahansa.

Maremmat ja muut laumanvartijakoirat ovat parhaimmillaan kaukana maaseudulla vartioimassa ja suojelemassa omaa eläinlaumaansa – erityisesti lampaita.

Unelmaelämää maaseudun rauhassa

Tällaista elämää elävät Hollolan maaseudulla Mareus-kennelnimellä maremmano-abruzzese-rotuisia koiria kasvattavan Petra Frondeliuksen koirat.

Frondeliuksen Italiasta tuodut narttukoirat Bea ja Barrea ovat parhaita ystäviä – kuin paita ja peppu – ja työskentelevät lammastilalla yhdessä.

”Laumassa on lisäksi mukana uros ja erirotuinen laumanvartija, nuori karpaattienkoira. Koirat eivät ole ikinä riidelleet tai kinanneet keskenään ja pystyvät syömään kaiken yhdessä luista lähtien ilman ongelmia”, Petra Frondelius sanoo.

Bean ja Barrean pennut syntyivät tänä keväänä peräti peräkkäisinä päivinä, eikä ärinöitä tai purinoita ole tullut narttujen kesken edes pentujen syntymän jälkeen.

Koiramammat jakavat pentujensa huoltajuuden

Ensimmäisten viikkojen ajan Frondelius piti pentueet eri puolilla lampolaa.

Kun mammakoirat pääsivät sen jälkeen toistensa luokse, nauttivat ne toistensa seurasta aivan kuin ennenkin.

”Ajattelin yhdistäväni pennut siinä vaiheessa, kun ne ovat isompia, mutta kun pennut olivat kaksi viikkoa vanhoja, laskin emät yhdessä ulos ja ne nauttivat toistensa seurasta täysin. Uskalsin sitten myöhemmin kokeilla laskevatko ne toista lähemmäs pentujaan.”

Kun pennut neliviikkoisina oppivat ulkoilemaan, Frondelius laski kaikki pennut yhdessä ulos. Tilanteen pysyttyä edelleen rauhallisena pääsivät mammakoiratkin sekaan.

Pentueet pidettiin kuitenkin erillään vielä öisin. Pari päivää myöhemmin eräänä aamuna kaikki olivat yhdessä ulkona.

”Heräsin aamulla ja katsoin, että mitäs nuo molemmat mammat ovat ulkona, kun vain toisen olisi pitänyt olla. Barrea oli taitavana käynyt avaamassa Bealle portit. Ajattelin, että jaahas tämä oli tässä, en rupea niitä enää siirtelemään.”

Näin alkoi Bean ja Barrean yhteishuoltajuus – koirien omasta päätöksestä.

Maitobaari on auki joka pennulle

Pentuja syntyi yhteensä peräti 17 – yhteen pentueeseen kahdeksan, toiseen yhdeksän.

Koiramammat imettävät toistensa pentuja sulassa sovussa.

”Imettäessä ne haistelevat rauhassa, että tämä on toisen pentu, mutta olkoot siinä.”

Varsinkin Barrea arvostaa nopeaa tissientyhjennystä, kun ne ovat pullollaan maitoa.

Barrea asettelee itsensä tomerasti niin, että jokaisella kymmenellä nisällä on pentu. Usein pentuja on ollut kerralla enemmänkin.

”Parhaimmillaan kymmenellä nisällä oli 13 pentua alla, mutta ne vaihtelivat ruokailijaa ja tuuppivat toisiaan pois – oli kyllä hyvin koomisen näköistä.”

Koirat voivat hoitaa pentujaan myös yhdessä.

Bea ja Barrea imettävät pentujaan sulassa sovussa vierekkäin. © Jenny Kantola

Toisen jälkikasvun kakkaan ei kosketa

Joku raja toisen vauvojen hoivaamisella kuitenkin oli.

Koiraemo putsaa normaalisti pentunsa ulosteet ennen kuin pennut aloittavat kiinteän ruuan syömisen. Varsinkin toinen Frondeliuksen nartuista oli tästä operaatiosta hyvin tarkka.

Toisen pentuja ei kumpikaan kuitenkaan siistinyt.

”Jos väärä pentu oli kakilla, eivät ne putsanneet sitä haisteltuaan pentua, mutta oman pentunsa putsasivat kyllä.”

Nyt jälkikasvu on jo aloittanut kiinteän penturuuan syömisen ja kakkakikkareet jäävät ihmisten siivottavaksi pihamailta.

Pentuja toivottiin Kanadasta asti

Kaikki Bean ja Barrean, nyt viiden viikon ikäiset, pennut on jo varattu tuleviin koteihinsa.

Kasvatus perustuukin pitkälti kysyntään. Osa tämän kevään pennuista on lähdössä peräti Kanadaan asti laumanvartijoiksi lammastilalle.

”Pentuja menee Kanadaan asti ja sinne on tietysti järkevämpi lähettää erisukuisia koiria kahdesta eri pentueesta heidänkin kasvatustyönsä jatkoa ajatellen. Mietin pitkään, että teenkö pentueet niin, että koirat pääsevät matkustamaan yhdessä, vai erikseen keväällä ja syksyllä.”

Laumanvartija ei sovi kaupunkiin

Petra Frondelius arvioi maremmano-abruzzese-rotuisia pentuja syntyvän toisinaan enemmän kuin pennuille on kysyntää, vaikka suomalaisia kasvattajia on vain kourallinen.

On siis lähes ainutlaatuinen tilaisuus kasvattaa kahta pentuetta samanaikaisesti.

”Laumanvartija ei ole ihan helpoin koira sijoittaa oikeaan ympäristöön”, Petra Frondelius kertoo.

Laumanvartijarodut eivät missään tapauksessa kuulu kaupungin vilskeeseen ja äärimmäisen harvoin edes omakotitalolähiöön.

Rauhalliseen maalaiselämään tottuneet rodut eivät siedä liikaa ärsykkeitä, joita vilkkaat kadut ja naapuruston äänet tarjoavat jatkuvasti.

Koiranpennut nauttivat kevätsäästä.

Maremmano-abruzzese-rotuiset koirat viihtyvät parhaiten maaseudun rauhassa. © Jenny Kantola

Koiraemo ei välttämättä hyväksy toisen pentuja – Voi jopa tappaa

Kyse on harvinaisesta tilanteesta myös sikäli, että laumanvartijakoirien pennuttaminen yhtä aikaa tai edes lähekkäisinä ajankohtina on suuri riski. Moni kasvattaja ei siihen ryhtyisi.

Laumanvartijarodut suojelevat omia pentujaan jopa siihen pisteeseen, että ovat valmiita tappamaan toisen nartun lähestyvät pennut.

”Rehellisesti sanottuna voi käydä niinkin, että emä tappaa toisen pennut. Se on jo historiassakin tiedossa tämänkin rodun kohdalla ja ylipäätään. Se voi olla hyvinkin iso riski.”

Taito lukea omia koiriaan onkin äärettömän tärkeä, jos edes harkitsee pentueiden yhdistämistä.

Pennut ruokailevat ahnaasti.

Pentueet tunnistaa toisistaan sinisistä ja punaisista merkeistä. © Jenny Kantola

Pentujen yhdessä hoivaaminen ei ole täysin tavatonta

Onnistumisiakin kuitenkin tapahtuu. Bea ja Barrea tulevat toimeen yhtä hyvin kuin ennen pentujen tuloa.

Frondelius tietää myös tuttavakasvattajansa koirien hoitaneen pentuja yhdessä, kun toisen pennut kuolivat hieman ennen toisen pentueen syntymää.

Myös äiti-tytär-parivaljakoita on jonkin verran.

”Tiedän äiti-tytär-pareja, joissa mummi hoitaa lapsenlapsia, jos äiti ja tytär ovat kasvaneet yhdessä.”

Sukulaisuus tuntuukin olevan tärkeää maremmoille.

Sukulaisuus sitoo koiralauman yhteen

Frondeliuksen koirat eivät ole sukua keskenään, koska kasvatukseen tarvitaan erisukuisia koiria rodun elinvoimaisuuden ja terveyden säilymiseksi.

Rodun kotimaassa Italiassa on kuitenkin tavallista, että kaikki tilan koirat ovat sukua keskenään. Samassa laumassa voi olla, vaikka isä, poika, eno ja serkku – kaikki uroksia.

Uroslaumaan ei sovi kuitenkaan sekoittaa yhtäkään narttua, ettei kilpailuasetelmaa pääse syntymään.

Frondeliuksella tosin on useampi narttu, jotka tulevat kaikki hyvin toimeen keskenään. Narttujen joukossa voi olla yksi uros, muttei enempää.

Isolla tilalla on onneksi mahdollista pitää koiria erillään toisistaan.

Omat lampaat ovat laumanvartijakoiralle tärkeitä.

Pennut tutustuvat lampaisiin emonsa ohjaamina. © Jenny Kantola

Lampaat hoitavat nurmea ja opettavat koiria

Harrastelijalampuriksi itseään kutsuva Petra Frondelius on pitänyt lampaita jo pitkään.

Lampaat elävät seitsemän hehtaarin alueella 14 hehtaarin tilasta Hollolan maaseudulla. Samalla lampaat toimivat puutarhureina laiduntamalla perinnebiotooppialueella.

Lampaiden tärkein tehtävä on kuitenkin toimia mittarina Frondeliuksen koirien käyttövalmiuksista ja totuttaa pentuja muiden eläinten läsnäoloon.

Lampaiden lisäksi tilalla on myös alpakoita, joita koirat vahtivat ja kissoja, jotka juoksentelevat koirien seassa.

”Maremmoille ja muille laumanvartijakoirille on tosi hyvä, jos ne ovat muiden eläinten kanssa jo pennusta asti. Yli puolet näistä pennuista menee paikkaan, jossa on lampaita ja mahdollisesti muitakin eläimiä – ihan ammattilampureille.”

Käyttöominaisuuden säilyminen on rodulle ensisijaisen tärkeä.

Laumanvartija ennakoi ja häätää pedot pois yhteistyöllä

Laumanvartijakoirat tekevät ennen kaikkea ennakoivaa työtä suojellessaan vartioitavia eläimiä. Koirat partioivat alueellaan ja ilmoittavat pedoille olemassa olostaan.

”Ilves on meillä isoin riesa. Ohi kulkevia susia on havaittu 6-7 kilometrin päässä, mutta eivät varmastikaan jää tähän eikä tule pysyvää susikantaa”, Petra Frondelius arvelee.

Sudet, karhut ja ilvekset ovat arkoja eläimiä ja yleensä pelkkä vahingoittumisen riski riittää pitämään ne poissa.

”Konflikteja susien kanssa ei tule edes Italiassa, missä huomattavasti pienemmällä alueella on moninkertainen määrä susia kuin meillä Suomessa on yhteensä. Laumanvartijoiden toiminta on tehokasta, koska se perustuu susien karkottamiseen ja oman lauman suojaan ja turvaan siirtämiseen.”

Yksin laumanvartijakaan ei kuitenkaan pedoille pärjää, vaan koirat työskentelevät aina ryhmissä.

Pedon lähestyessä koirat haukkuvat ja pyrkivät siirtämään oman laumansa suojaan.

”Jos se ei riittäisi, eivätkä koirat pystyisi siirtämään laumaansa syrjään, vaan sudet tulisivat, koirat pyrkisivät ensisijaisesti ajamaan sudet pois.”

Jos yksittäinen epätoivoinen susi tai muu peto päättää silti yrittää saaliin kimppuun, voi koirista yhdessä olla sille hieman vastusta. Susilauman piirittämä yksittäinen koira jäisi kuitenkin pahasti alakynteen.

Laumanvartijat opettelevat ymmärtämään vartioitavia eläimiä jo pennusta pitäen.

Nämä pörröiset pennut eivät vielä hetkeen toimi laumanvartijoina, mutta oppivat emoiltaan tärkeitä taitoja tulevaisuuttaan varten. © Jenny Kantola

”Aggressiivinen laumanvartija voi olla vaaraksi myös omalle laumalleen”

Rodun tyypilliseen käyttäytymiseen kuuluu erityisesti eläinten vartioiminen, vaikka laumanvartijoita käytetään myös aluevahteina.

”Laumanvartijat ovat äärimmäisen taitavia lukemaan omia vartioitavia eläimiään, eivätkä saa olla aggressiivisia. Usein aggressiivinen laumanvartija voi olla vaaraksi myös omalle laumalleen.”

Jos koira ei pääse toteuttamaan luontaista käyttäytymistään, muuttuu se helposti aggressiiviseksi.

Laumanvartija ei saisi koskaan olla aggressiivinen, vaan sen pitäisi olla omistajalleen nöyrä ja kuuliainen.

”Eivät maremmat ole mitään ilmestyskirjan petoja. Omistajan läsnä ollessa maremman pitäisi päästää vieraatkin lähelle. On tietysti luonne-eroja rodun sisällä. Jotkut ovat pidättyväisempiä tai hieman epävarmoja ja siksi tiukempia vahteja. Sitten on äärimmäisen nöyriä ja hyviä niin kuin niiden kuuluukin olla omistajilleen.”

Omistajan läsnä ollessa myös vieraat ovat tervetulleita, mutta ilman omistajaa pihapiirin rajoja ei ylitä yksikään tunkeilija.

”Jos omistaja ei ole paikalla niin, ei meille kyllä kukaan tule tuosta portista sisälle – täytyy olla ihan pöhkö, jos edes yrittää”, Frondelius naurahtaa.

Tuntematon koira kävi tervehtimässä aidan takaa

Kerran pihapiiriin tosin ilmestyi vieras koira. Yksi Petra Frondeliuksen nartuista hyppäsi silloisen sähköaidan yli karkottamaan tunkeilijaa.

Huomaamatta koirat olivat tehneet tuttavuutta pihan ulkopuolella ja vieras koira hyppäsi narttu perässään pihaan.

Frondeliuksen kolme muuta koiraa lopettivat voimakkaan haukkumisen huomatessaan nartun tulevan perässä.

Kolmikko ei kuitenkaan antanut vieraan koiran lähestyä lainkaan taloa tai lampaita, vaan saattoi sitä koko matkan tiiviisti aidanviertä pitkin portille, josta Frondelius päästi karkurin ulos.

Vieras koira ei vastustellut kolmikkoa lainkaan. Vieraan poistumista ei myöskään jääty ihmettelemään tai haukkumaan sen enempää, vaan homma oli sillä selvä.

X