Oppiminen romahti – Emeritusprofessori Kari Uusikylä: ”Yhä nuoremmille kouluun tuotu kilpailu ja menestyspakko on vastuutonta”
Lukutaito ja oppimistulokset heikkenevät, koska opettajien ei anneta opettaa eikä lasten ja nuorten oppia rauhassa. Kari Uusikylä on kritisoinut Suomen koulutuslinjauksia ja -leikkauksia koko 2000-luvun.
Kari Uusikylän mukaan lukutaito vaatii keskittymistä, mutta se myös palkitsee.
Lue enemmän, luulet vähemmän. Lukeminen ja oppiminen kannattaa aina. Kirja – ovi lukemattomiin maailmoihin.
Mainoslauseilla ei maailmaa rakennetta, mutta ajastaan ne kertovat – ja myös siitä, mitä arvostetaan. Yllä olevat esimerkit eivät ole sen kauempaa kuin 1980- ja 90-luvulta, mutta nyky-ympäristöön niitä on vaikea kuvitella.
”Ennen kirjasto oli mekka, josta haettiin tietoa, viihdettä, ymmärrystä ja ovia toisiin maailmoihin. Nykyään on lähinnä yhteiskunnan kehityksen vihollinen, jos ehdottaa, että alakoulussa pitäisi oppia lukemaan, laskemaan, liikkumaan ja olemaan ihmisiksi kavereiden kanssa”, tokaisee kasvatustieteen emeritusprofessori Kari Uusikylä.
Viimeisimmät tutkimustulokset kertovat karua kieltä suomalaisten lukutaidosta ja oppimistuloksista. Opetushallituksen mukaan nuorten lukutaito on heikentynyt selvästi 2000-luvulla – eniten ryhmissä, joissa huoltajien koulutustaso on alempi tai kulttuurin arvostus vähäistä.
Jo lähes 14 prosentilla suomalaisnuorista on riittämätön lukutaito arjen tilanteissa selviämiseen, ja vaikeudet etenkin pitkien tekstien ymmärtämisessä ja tuottamisessa ovat oppilaitoksissa arkipäivää. Lukuvaikeuksia esiintyy myös aikuisilla ja vanhemmilla ikäluokilla.
”Tulokset yhteiskunnan peili”
Asiat eivät synny eivätkä tapahdu tyhjiössä. Kari Uusikylä muistuttaa, että oppimistulokset riippuvat muun muassa yhteiskunnan sivistystasosta, varallisuudesta ja koulutuspoliitikkojen sekä opetusalan johtajien ja virkahenkilöiden asiantuntemuksen tasosta.
Hän ei ole yllättynyt tuloksista siksikään, että yhteiskunnallinen eriarvoisuus on kasvanut koko 2000-luvun. Niin lasten ja nuorten kuin aikuistenkin kohdalla tämä tarkoittaa, että pieni osa kansasta saa yhä enemmän ja ongelmat kasaantuvat kumuloituvina usein samoille ryhmille. Näitä ongelmia ovat muun muassa toimeentulo- ja työllistymisvaikeudet, terveys- ja mielenterveyshaasteet, päihderiippuvuus, koulutusvaje ja ylisukupolvinen syrjäytyminen .
Erityisen huolissaan ollaan maahanmuuttajataustaista nuorista, etenkin pojista, joiden kotikieli ei ole suomi. Koulujen väliset erot ja ”koulushoppailu” liittyvät alueiden eriytymiseen.
”Kansainvälisissä tutkimuksissa on todettu aikapäiviä sitten, että mitä tasa-arvoisempi yhteiskunta, sitä paremmin opitaan. Jos lapsen ja nuoren kotiolot ovat vaikeat, oppiminenkin on vaikeaa. Peruskoulun ideaa eli mahdollisuutta tarjota kaikille mahdollisuudet oppimiseen, on yritetty eri verukkein romuttaa alusta asti”, Uusikylä kärjistää.
Isompi kysymys on professorin mukaan, mitä ovat kasvatus, opetus, opettaminen, opiskelu ja oppiminen. Pelkkä muutoksesta, oppimisesta ja osaamisesta puhuminen ei riitä.
”Oppilaita ja opiskelijoita kutsutaan ’oppijoiksi’ tai jopa ’tulevaisuusosaajiksi’, vaikka nuorimmat ovat alakouluikäisiä. Olen ollut koulutuksessa, jossa opettajia verrattiin tennisvalmentajiin”, Uusikylä huomauttaa.
”Tähän liittyy kouluun ulkopuolelta tuotu ajatus siitä, ettei tietoa ole olemassa eikä opettaja varsinkaan saa sitä opettaa, vaan todellisuus on itse löydettävissä ja muokattavissa.”
Uusikylä kehottaa jokaista miettimään, millaiseen asemaan tällainen ajattelu asettaa niin opettajat kuin oppilaatkin.
Leikkauksia ja konsultteja
Opetus- ja sivistystoimen, kuten perus- ja toiseen asteen opetuksen, yliopistojen ja kirjastojen, rahoitusta on leikattu Suomessa vuodesta toiseen. Tätä kritisoineet opetus- ja kasvatusalan ammattilaiset ovat koko ajan varoittaneet, että krooninen säästömania ei voi olla näkymättä tuloksissa.
Oma lukunsa ovat jatkuvasti lisääntyneet ja muuttuvat vaatimukset ja suunnitelmat, jotka uuvuttavat opettajat ja oppilaat.
Uusikylä kertoo, että peruskoulun valtakunnallinen opetussuunnitelma POPS sisältää yli 500 sivua. Hänen mielestään vielä isompi ongelma on ”konsulttivalta” sekä se, että oppimisen ja koulutuksen osalta lähes jokainen katsoo olevansa asiantuntija – omien kokemustensa pohjalta.
”Kaikenkirjavat innovaattorit ja konsultit ovat tulleet hallinnon suosiollisella tuella muuttamaan koulua, usein liike-elämän tavoitteilla. Digilaitteiden on ylistetty korvaavan kirjat, opettajan ja ohjatun opiskelun.”
Digilaitteita ja sosiaalista mediaa on helppo osoittaa sormella, mutta Uusikylän mukaan koko yhteiskuntaa riivaava nettiriippuvuus on yksi keskeinen syy koulumotivaation ja keskittymiskyvyn heikkenemiseen.
”Tekniikka on apuväline, mutta siitä on tullut hallitseva isäntä. Jo kolmivuotias kysyy silmänsä auki saatuaan, että ’missä mun kännykkä on’. Virossa puhelimet otetaan koulutuntien ajaksi pois, ja opettajalla on oikeus tehdä niin.”
”Saisiko jo opettaa?”
Julkiseen keskusteluun on nostettu ilmiöoppiminen, jota on Kari Uusikylän mukaan vuodesta 1970 alkaen kuvattu opetussuunnitelmissa ja oppikirjoissa.
Oppiainerajat ylittävä teemaopetus ei siis ole uusi keksintö.
”Se on järkevää oikein annosteltuna, mutta on otettava huomioon ikä ja kypsyystaso”, Uusikylä painottaa.
Tilojen suunnittelu ja uusiminen kertovat myös ajan arvoista, ohjauspyrkimyksistä sekä siitä, ketkä valtaa käyttävät. Joissain kouluissa ei henkilökunnan ja oppilaiden vastuksesta huolimatta ole väliseiniä, omaa rauhallista luokkatilaa, pysyviä luokkakavereita, kirjoja tai edes omaa opettajaa.
Vastaava tilanne uuvuttaa ja ahdistaa työelämässä isoa osaa aikuisistakin, miksi sitten ei lapsia ja nuoria?
”Kun kaikki tämä yhdistetään liian varhain vaadittuun itseohjautumiseen, oppilaiden perustarve eli turvallisuus kärsii. Sillä on kohtalokkaat seuraukset paitsi lukutaidolle ja oppimistuloksille myös mielenterveydelle. Yhä nuoremmille kouluun tuotu kilpailu ja menestyspakko on vastuutonta. Psykiatrit voivat kertoa seurauksista”, Uusikylä sivaltaa.
Kentältä on vuosikaudet tullut viestiä, ettei opettajilla ole aikaa eikä mahdollisuuksia keskittyä varsinaiseen työhönsä. Raportointi, arviointi, yhä uudet kehityshankkeet ja toisaalta oppilaiden kasvaneiden ongelmavyyhtien selvittely vie leijonanosan ajasta.
”Jo vuonna 2002 professori Eija Syrjäläinen julkaisi haastattelututkimuksen Eikö opettaja saisi jo opettaa, jonka nimi kertoo paljon.”
Opetus on kasvatusta
”Ennen oli paremmin” on useimmiten pinnallinen ja joskus vaarallinenkin mantra. Myös takavuosikymmenten kouluissa oli ongelmia: väkivaltaa, valtaansa väärin käyttäviä ”sadistiopettajia”, ulkolukua, ideologisia totuuksia ja suosikkijärjestelmiä.
Luovuutta ja lahjakkuutta tutkinut Kari Uusikylä huomauttaa, että juuri peruskoulua syytettiin alusta asti tasapäisyyden ajamisesta ja lahjakkuuden polkemisesta. Kuitenkin parhaat oppimistulokset syntyvät, kun jokainen lapsi saa opiskella hyvässä koulussa, riippumatta kodin varallisuudesta tai kotikunnasta.
”Opetus on aina myös kasvatusta, tukea matkalla aikuiseksi. Se, uskooko oppilas olevansa kelpaava, rakastettu ihminen, vai tyhmä, häirikkö ja toivoton tapaus, vaikuttaa kaikkeen. Vaikeista kotioloista tuleva ei jaksa keskittyä opiskeluun, kun voimat menevät selviytymiseen”, Uusikylä kertaa.
Inkluusio eli kaiken tasoisten ja -taustaisten oppilaiden laittaminen samaan luokkaan on hänestäkin periaatteessa hyvä idea, mutta ilman resursseja se ei toimi. Ei voi olettaa, että yksi opettaja pärjää 20 tavallisen ja viiden eri tavoin oppimishäiriöisen nuoren kanssa.
”Monet oppilaat tarvitsevat erityisopetusta ja ansaitsevat siihen pätevän erityisopettajan. Jos kaikki oppilaat tungetaan tasa-arvon nimissä samaan luokkatilaan, opetuksen ja oppimisen taso romahtaa ja kaikki kärsivät. Hyvä inkluusion toteuttaminen vaatii asiantuntemusta ja rahaa.”
Oppiminen puntarissa
Keskustelussa puhutaan oppimistulosten romahduksesta, mutta Kari Uusikylä kysyy, ovatko oppimistulokset se tärkein mittari vai pitäisikö miettiä enemmän oppimisen laatua?
”Suomalaiskoulut ovat viimeisimmässä Pisa-vertailussa sijalla 10 maailman 71 maan joukossa; ei järin suuri romahdus. Euroopan maista vain Viro oli meitä parempi, ja listan kärjessä ovat vuodesta toiseen Aasian maat, joissa jo teini-ikäiset saavat hermoromahduksia ja tekevät itsemurhia menestyspaineiden vuoksi. Onko sellainen koulu tavoittelemisen arvoinen asia?”
Uusikylä painottaa, että eheä mieli, turvallisuus ja halu opiskella ovat kaiken opetuksen ja oppimisen perusta. Lukemansa ymmärtävää, yleissivistynyttä ja kirjoittamallakin argumentoivaa ihmistä on myös vaikeampi kyykyttää, manipuloida tai pelotella.
Uusikylän mukaan perimmäinen kysymys on ihmisarvon ja taloudellisten arvojen suhde: pidetäänkö koulutusta, opetusta ja sivistystä asiana, johon halutaan satsata.
”Jos politiikka ja hallinto eivät tätä käytännössä tue eikä jatkuva muutosrumba anna työrauhaa opettajille ja oppilaille, urakasta tulee mahdoton. Eikä rankinglistoilla kiipeily ole elämän tarkoitus, vaan kasvaa ehjäksi, itseensä ja toisiin luottavaksi ihmiseksi.”
Kokonaisuus on monisyinen, mutta pohjimmiltaan kyse on yhteiskunnallisista valinnoista ja ennen kaikkea teoista. Juhlapuheet eivät auta, mikäli teot eivät vastaa niitä.