Teksti:
Ari Korvola

Olimme ihastuksissamme. Siinä on meillä kaksi poliitikkoa, jotka sanovat suoraan ja selvästi, mitä tarkoittavat ja vastaavat kiertelemättä kysymyksiin.

Alexander Stubb (kok) oli takavuosina raikas tuulahdus poliittisessa retoriikassa. Media oli haltioissaan, ja varsinkin nuoriso sai uutta luottamusta politiikkaan. Ehkä Pohjoismaiden neuvostossa Stubbin pitkästynyt kommentti kokouksen sisällöstä meni yli, mutta sekin vahvisti miehen uskottavuutta.

Timo Soini (ps) oli toinen selkokielinen poliitikko. Hänen retoriikallaan – lyhyillä kiteytyksillä ja oivaltavilla kielikuvilla – rakennettiin nyky-Suomen puoluekentän kakkonen.

Tänä päivänä kumpaisestakin on tullut negaationsa, vastakohtansa. Mitä tapahtui?

Kun valtiovarainministeri Stubbilta kysytään asiaa kuin asiaa, tulos on liturgista isänmaan asialla -pyörittelyä. Kun hallitus äskettäin päätti leikata kansaneläkkeitä, lapsilisiä, kotihoidontukea, työttömyysrahoja jne., Stubb kertoi, että kyse on ”aiemmin esitetyistä indeksisäästöjen korvaamisesta 0,85 prosentin tasasuuruisella vähennyksellä vastaaviin menoihin”. Entinen Stubb olisi täräyttänyt rehellisesti: köyhimmiltä leikattiin 200 miljoonaa, kun ei muilta pystytty.

Kun Venäjä saneli Suomelle ehdot pohjoisen rajanylityspaikkojen tukkimisesta turvapaikanhakijoilta, ulkoministeri Soini esitteli sen myös Suomen neuvotteluvoittona – ei meitä ole kölin alta vedetty – ja että muut EU-maat olivat tietoisia tilanteesta koko prosessin ajan.

Se vanha Soini olisi kiteyttänyt koko asian sellaiseksi kuin se oli: EU jätti Suomen yksin. Ehkä hän olisi vielä verrannut tilannetta vuoden 1939 neuvotteluihin ja todennut populistisesti: EU:lta oli turha – nytkään – apua odottaa.

Vallan sanotaan turmelevan, pitkään kestänyt valta turmelee todennäköisimmin. Ensimmäiseksi mahdollinen turmelus näkyy retoriikassa: totuudenpuhuja muuttuu vaikeatajuiseksi väistelijäksi ja hikoilevaksi selittelijäksi.

Uusille, rohkeille ja raikkaille poliitikoille on taas selkeä tilaus.

X