Riittääkö kotimaisia joulukinkkuja joulupöytiin? Sianlihaa tuotetaan nyt ensimmäistä kertaa vähemmän kuin suomalaiset syövät – Joka kymmenes sikatila lopettaa tänä vuonna

Jaa kaverilleTilaa Seura
Kuvassa Kankarin sikatilan possu. © Anna Lehtinen
Tuotannon laskiessa myös rahoittajien kiinnostus alaa kohtaan laskee ja vienti vähenee, kun lihaa tarvitaan Suomessa enemmän.

Alan kannattamattomuus on ajamassa sikatilallisia umpikujaan. Tänä vuonna sianlihaa tuotetaan ensimmäistä kertaa vähemmän kuin suomalaiset syövät. Mikäli kehitys jatkuu samanlaisena, voi suomalainen joulukinkku olla pian joulupöydässä harvinaisuus.

Somerolla Kankarin tilaa pitävä Jukka Eeva myy noin 3 000 lihasikaa vuodessa. Yksi lihasika tuottaa hänelle tällä hetkellä noin 3 euroa tappiota.

”Melkein jokainen tila punnitsee tällä hetkellä, onko järkevää jatkaa. Hetkellisesti vaikean tilanteen pystyy kestämään, mutta jos tilanne jatkuu pitkään, alan vaihtaminen on ainoa vaihtoehto”, Jukka Eeva sanoo.

Viime vuonna sikatilojen määrä väheni 13 prosenttia vuoteen 2016 verrattuna. Vuoden 2018 saldoksi on arvioitu 10–13 prosentin laskua viime vuodesta. Mikäli arvio käy toteen, Suomessa on kuluvan vuoden päättyessä enää alle tuhat sikatilaa.

”Sikatilojen taloudelliset edellytykset ovat olleet todella haasteelliset jo monta vuotta. Lopettaneiden tilojen lukumäärä on erittäin merkittävä: joka kymmenes sikatila lopettaa tänä vuonna”, Suomen Sikayrittäjät ry:n puheenjohtaja Ari Berg sanoo.

Rahoittajat ovat varovaisia – tuotannon väheneminen vaikuttaa myös vientiin

”Viime vuonna Suomessa tuotettiin 182 miljoonaa kiloa sianlihaa. Nyt on ennustettu, että määrä putoaisi jopa 170 miljoonaan kiloon tai sen alle”, Ari Berg sanoo.

Hän kertoo, että heikko kannattavuus näkyy myös siinä, että tilallisten rakennukset ja laitteet ovat vanhoja.

”Uudisinvestointeja ei ole tehty, koska pääomaa ei ole.”

Bergin mukaansa myös rahoittajat ovat tulleet varovaisemmiksi. Tuotannon väheneminen heijastuu myös vientiin.

”Kun tuotanto vähenee rajusti, myös vienti vähenee, sillä lihaa tarvitaan kotimaassa enemmän.”

Loppuvatko suomalaiset joulukinkut kesken?

Mikäli mielii saada kotimaisen kinkun, ei sen hankkimista kannata jättää viime tinkaan. Mikäli kehitys alalla jatkuu samanlaisena, on uhka ensi vuonna jo hyvin todellinen.

”Silloin voi olla todennäköistä, että suomalaista kinkkua ei enää riitä kaikille ja hinnat nousevat”, Berg kertoo.

Joulun alla sikojen kasvatusmäärä pysyy tasaisena, eikä sitä nosteta.

”Teurastusmääriä voidaan säätää hieman, mutta se on marginaalista”, Berg sanoo.

Sikalayrittäjät Henna ja Juha Paija panostavat sikojen hyvinvointiin

Seura kirjoitti heinäkuussa Henna ja Juha Paijan keväällä 2018 perustamasta pihattosikalasta. Urjalassa siat elävät väljissä karsinoissa ja stressittömissä olosuhteissa. Soijarehun sijasta sikoja ruokitaan ohralla, vehnällä, herneellä ja härkäpavulla ja karsinoissa on olkipohja, jossa possut saavat toteuttaa pesänrakennusviettiään tonkimalla olkea. Kun sian on aika siirtyä sikalasta teurastamoon, joutuu se kävelemään vain 200 metrin matkan stressaavan kuljetuksen sijasta.

Paijojen mukaan olisi parempi, mikäli söisimme lihaa vähemmän ja maksaisimme siitä vähän enemmän.

”Harmittaa barometrit, joiden mukaan lihankulutus kasvaa koko ajan. Eikö se ole jo ihan tapissaan”, Henna Paija harmittelee.

X