Säästöä ja sielunhoitoa sienimetsästä: ”Pientä ähinää sisältävä oheispuuha helpotti vaikeiden asioiden juttelemista”
”Perintötieto ja innostus siirtyi seuraavalle sukupolvelle”, päätoimittaja Erkki Meriluoto kirjoittaa.
Päätoimittaja Erkki Meriluoto palasi tänä vuonna salaiseen suppilovahveropaikkaan.
Syksyllä 2019 äitini oli saanut selville sairastavansa syöpää. Kun riensimme hänen luokseen, hän halusi voivottelun sijaan ensi töikseen näyttää Urjalan parhaat sieniapajat. Niinpä painuimme ämpärien kanssa metsään ottamaan perintötietoutta vastaan.
Yksi paikoista jäi erityisesti mieleeni. Parin kaatuneen puunrungon ympärillä kasvoi suppilovahveroa kuin mattoa. Niitä noukkiessa oli luontevaa käydä läpi myös sairastumiseen liittyneitä asioita – pelkoja ja toiveita. Pientä ähinää sisältävä oheispuuha helpotti huomattavasti vaikeidenkin asioiden juttelemista.
Salainen sienimetsä
Tänä syksynä tein viimein paluun salaiseen suppilovahveropaikkaan. Mukana olivat myös 4- ja 7-vuotiaat lapset sekä heidän pappansa. Tyttöä piti nostella syvien metsäojien yli, kun etsimme korvesta oikeaa paikkaa. Suppilovahveroita ei vain näkynyt. Mädäntyneitä tatteja sen sijaan oli vaikka muille jakaa. Olimme jo luovuttamassa kesken metsäseikkailun, kun viimein näin kaatuneet puunrungot. Neljässä vuodessa ne olivat verhoutuneet sammaleisen maaston kätköihin.
Poika juoksi innokkaana ensimmäisenä paikalle. Löytämisen riemu kaikui metsässä. Siellä niitä oli. Eikä ihan pientä määrää. Suppilovahveroryppäät jatkuivat vanoina pitkin mättäitä. Ei tarvinnut muuta kuin nostella talteen. Ämpäri täyttyi reilussa puolessa tunnissa.
Samalla tyttö teki omia löytöjään. ”Isi, onko tämä hyvä sieni”, hän kysyi kädessään kämmenen kokoinen kultainen kantarelli.
Äiti tiesi oivan apajan
Sieniretki oli oikein onnistunut. Perintötieto ja innostus siirtyi seuraavalle sukupolvelle. Näin tuli omalta osalta taattua myös se, että sosiaalisessa mediassa sienikuvien jakajia riittää tulevinakin vuosikymmeninä. Joitakin ne ärsyttävät, mutta itselleni ne läikähtävät aina lämpöä. Joku on tuonkin perinteen ja parhaat paikat opettanut.
Bonuksena sienireissu toi selvää säästöä. Saalista syötiin runsaan aterian verran ja lopuista saatiin monta rasiaa pakastimeen.
Kyllä äiti tiesi oivan apajan ja onneksi sen eteenpäin kertoi. Kiitollisuus mielessä kävimme istuttamassa kauniit syyskanervat hänen haudalleen.
