Suomen ensimmäinen Päivänsäde valittiin vuonna 1958
Suomen ensimmäinen Päivänsäde valittiin vuonna 1958. Vuonna 2004 Arto Mankinen oli edelleen tittelistään ylpeä.
Arto Mankinen oli Suomen ensimmäinen Päivänsäde.
Valokuvassa hymyilee Suomen ensimmäinen Päivänsäde, ”Arto-veitikka” eli Arto Mankinen Kuusankoskelta. Vuosi oli 1958, ja silloin käynnistettiin Seuran rakastettu lapsiaiheinen valokuvauskilpailu.
Suomen ensimmäinen Päivänsäde voitti ylivoimaisesti
Arto Mankisen elämää valaisevat edelleen salamavalojen leimahdukset. Tosin nyt hän on siirtynyt kameran taakse ja työskentelee valokuvaajana valokuvausliikkeessään.
Vuonna 1958 oman isän ottama valokuva sulatti suomalaisten sydämet niin, että pikku-Arto äänestettiin ylivoimaisesti vuoden Päivänsäteeksi.
Hän sai annetuista äänistä puolet eli 22 313 ääntä.
– Eihän tämä elämä ole ollut yhtä päivänpaistetta, mutta tähän saakka on sinnitelty, kertoi Mankinen Seuralle vuonna 2004.
Mies vaikuttaa perin vaatimattomalta, mutta myöntää, että Päivänsäde-voiton siivittämä julkisuus ei ole tuntunut pahalta. Kuusankoskella koko elämänsä elellyt mies muistetaan voitostaan edelleen.
– Jotkut vanhemmat ihmiset juttelevat asiasta kyllä vieläkin. Ei minusta nyt ihan julkkista tullut. Yritän paremminkin olla näkymätön.
– Päivänsäde-tittelillä on ollut merkitystä. Ja voittona tullut aurinkolamppu on edelleen tallessa, vaikka sitä ei kai ole koskaan käytetty. Voittokuvakin on tallessa. Sen sijaan 10 000 markan rahapalkinto on aikaa sitten tuhlattu, Mankinen nauraa.
Suomen ensimmäinen Päivänsäde sai äänivyöryn. © OTAVAMEDIA
Päivänsäde kuvaa lapsia
Voittokuvan ottamisen aikoihin Kaarlo-isä ja Elsa-äiti elelivät tavallista lapsiperheen arkea. Isä kuvaili pikku-Artoa:
”Tällainen pallukkahan tämä Arto on. Syö ja nukkuu paljon.”
Perheessä oli vuonna 1958 Arton lisäksi pari vuotta vanhempi Jari-poika. Myöhemmin syntyi vielä Petri-veli. Kaarlo Mankisen sydän petti vuonna 1987, ja äitikin on jo kuollut.
Työpäivänsä aikana Mankinen kuvaa kaiken muun lisäksi myös pikkulapsia, päivänsädekandidaatteja. Hän arvelee, että hänen kuvansa ylsi voittoon, koska siitä välittyy vilpitöntä lapsen iloa.
– Ei hyvä valokuva lapsesta ole kuitenkaan välttämättä sellainen, että lapsi nauraa siinä.
Pääasia, että hän on luontevasti oma itsensä. Sellainen Artokin on ollut. 59 vuoden takainen, toimittaja Tytti Niileksen tekemä haastattelukin päättyy luontevasti:
“Arton pienet kädet hieroivat jo silmiä ja poika haukotteli makeasti. Ja kun vieras vihdoin nousi hyvästelemään miellyttävää isäntäväkeä, veteli Suomen pikku päivänsäde herttaisia iltapäiväuniaan lattialla, palleroinen käsi somasti pään alla”.
Tutta Särkän kirjoittama juttu on alunperin ilmestynyt Seurassa vuonna 2004. Juttua lyhennetty ja toimitettu.