
Synnyitkö 1950-luvulla? Tästä näet, millainen oli 50-luvun maailma ja mistä aiheista uutisoitiin synnyinvuotenasi
50-luvulla syntyneet! Tiedätkö, millaiseen maailmaan sinä synnyit? Rock-musiikki syntyi Yhdysvalloissa, ja suomalaisten suosikkeihin kuuluivat iskelmätähdet kuten Olavi Virta ja Annikki Tähti.
Helsingin kesäolympialaisissa vuonna 1952 maailman kauneimmaksi kruunattu Armi Kuusela palkitsi urheilijoita.
Kun 50-luvun lapsi syntyi, maailma toipui toisesta maailmansodasta ja Suomen maatalousvalta alkoi vaurastua sekä kaupungistua. Virallisesti pula-aika päättyi 1954, kun kahvin säännöstely lopetettiin. 50-luvun lapsi syntyi aikana, jolloin politiikassa tärkeintä oli pysyä sovussa Neuvostoliiton kanssa.
Vuosikymmenen merkittävimpiä tapahtumia olivat Helsingin kesäolympialaiset 1952 tuoden mukanaan Coca-colan. 50-luvulla Suomessa nähtiin ensimmäiset televisiolähetykset, nykyaikaiset radiot syrjäyttivät putkiradiot ja kodinkoneet alkoivat hiljalleen yleistyä.
Rock-musiikki syntyi 1950-luvulla Yhdysvalloissa, kun suomalaisten suosikkeihin kuuluivat iskelmätähdet kuten Olavi Virta ja Annikki Tähti. Vuosikymmenen puolivälissä rock rantautui myös Suomeen ja nuorisokulttuuri alkoi toden teolla syntymään. Pian nuoriso ihastui myös farkkuihin ja nahkatakkeihin kauhistuttaen vanhempiaan!
Tutustu myös näihin ja katso läheistesi syntymävuosien uutiset:
Synnyitkö 1940-luvulla? Tästä näet, millaiseen maailmaan suuret ikäluokat syntyivät
Synnyitkö 80-luvulla? Katso, mitkä olivat uutisaiheet kasarilla juuri sinun syntymävuotenasi

Kesäkuun 29. päivä 70 vuotta sitten Armi Kuusela kruunattiin Miss Universumiksi. © DPA / Lehtikuva
Lue myös: Näin olympiahumu valtasi Helsingin kun kesäolympialaiset oteltiin heinäkuussa 1952

Helsingin olympialaiset 1952. © YHTYNEET KUVALEHDET OY/KUVA-ARKISTO

Anneli Sauli ja Saulo Haarla elokuvassa Hilja – maitotyttö (1953). © Otavamedia