Taiteen, urheilun ja kulttuurin tarjonta olisi koronakriisissä yhtä tärkeää kuin baarien aukiolo - Rajoitukset ovat valtiolta aina myös arvovalintoja, sanoo professori Aki-Mauri Huhtinen

Keväällä 2020 uuden ja uhkaavan koronaviruksen edessä Suomen poliittinen johto päätti, aivan oikein, muiden valtioiden tavoin, sulkea yhteiskunnan eri toimintoja. Tarkoitus oli suojata kansalaisia virukselta, jonka käyttäytymisestä tai tappavuudesta ei ollut vielä paljon tietoa.

Kun kaupankäynnin ja yritystoiminnan markkinat sulkeutuvat, jää vaihtoehdoksi pitää yhteiskunta käynnissä vaikka velkarahalla. Se on poliittisen johdon vastuulla. Suomalaisuuteen kuuluu edelleen kuuliaisuus esivaltaa ja lakeja kohtaan, mikä toteutui hyvin myös keväällä.

Maalis-huhtikuussa 2020 eteläinen Suomi suljettiin. Katunäkymä Helsingin Esplanadilta. © Otavamedia / Tommi Tuomi

Kesällä 2020 jo huokaistiin helpotuksesta, että kovasta keväästä selvittiin. Luonnollisesti ilmassa oli toivoa paluusta vanhaan elämäntapaamme.

Jotkut varoittelivat syksyllä odottavista pandemian uusista aalloista, ja että loppusyksystä 2020 tulisi vaikea. On inhimillistä, että varautuminen uuteen koronahyökkäykseen ei ehkä täysin onnistunut.

Silti nyt ajatus siitä, että toiseen aaltoon purisivat samat taistelusuunnitelmat kuin keväällä 2020, alkaa näyttää kyseenalaiselta.

Tuleva talvi saatetaan onnistua koronan tukahduttamisessa sulkemalla massamaisesti yhteiskunnan toimintoja, ottamalla lisävelkaa ja laittamalla toivo rokotteeseen, joka palauttaisi vanhan normaalin elämisemme perustaksi.

Jos korona ei näillä toistoilla katoa, ei kolmatta kertaa voi taistella samalla taktiikalla.

Jo nyt, kun uusimmat (ja tarpeelliset) rajoitukset on otettu käyttöön, Suomen pitäisi kiivaasti suunnitella yhteiskunnan avaamista ja eri alojen toimintojen toivuttamista, koronasta huolimatta.

Koronatestit jatkuvat rokotetta odottaessa. © Otavamedia/Tommi Tuomi

Voi nimittäin olla, että emme pääse viruksesta koskaan eroon, tai että meidän edessämme on jossain vaiheessa vielä pahempi kriisi.

Siksi nyt koko yhteiskunnan kaavamainen pysäyttäminen, toimintojen alasajo ja sulkeminen eivät ole pitkällä tähtäyksellä viisasta politiikkaa.

Sotavertauksin: koronapoterosta on lähdettävä liikkeelle, pandemiaan ei saa jäädä makaamaan.

Taiteen ja kulttuurin tapahtumissa osataan varoa

Yksi toimialoista, joka oppi ja onnistui nopeasti muuttamaan infransa ja toimintatapansa uuteen koronanormaaliin, on ollut ammattimainen tapahtumajärjestäminen. Konserttien, oopperan ja teatterien yleisö on tänä syksynä noudattanut turvavälejä, pessyt kätensä ja istunut katsomoissa maskit kasvoillaan.

Silti ne taiteen ja kulttuurin ammattilaiset, jotka kykenevät järjestämään koronaturvallisia tapahtumia, eivät nyt saa näin tehdä.

Tasakielto ei ole oikea taktiikka taistelussa koronaa vastaan. Painopisteitä on luotava. Taistelussa koronaa vastaan tarvitaan myös mielialoja kohottavaa tapahtumakulttuuria musiikin, taiteen ja toki myös urheilun muodossa. Jos korona-vainolainen pysyy vielä pitkään riesanamme, emme pärjää ilman hengen ravintoa.

Koronaa ei voiteta holhoamalla, vaan palkitsemalla niitä, jotka yrittävät ja kantavat vastuun toiminnastaan. He voisivat olla myös herättävä esimerkki muille – jopa kansainvälisesti.

Tällä hetkellä poliittisena ratkaisuna on rajoittaa kaikki ihmisten väliset ”ei-välttämättömät” kohtaamiset minimiin.

Näin ei kuitenkaan käytännössä tapahdu, koska konserttisalit, urheiluhallit ja teatterit ovat kiinni, mutta ostoskeskukset, ravintolat ja baarit auki.

On helppoa ja poliittisesti näyttävää kieltää kategorisesti kaikki yleisötapahtumat.

Kukaan ei halua ottaa riskiä tartuntaketjujen leviämisestä.

Mutta pitemmällä aikavälillä terveyden ymmärtäminen vain fyysiseksi hyvinvoinniksi saattaa johtaa suomalaisten henkiseen lamaantumiseen.

Voisiko luovuuteen luottava Suomi käyttää nyt luovuutta myös rajoituksissa?

Perehtyminen ammattimaisen tapahtuma-alan toimijoiden koronakäytäntöihin, -suunnitelmiin ja varotoimiin vaatisi päättäjiltämme lujaa työtä ja myös halua oppia ja muuttaa yhden toimintatavan politiikkaansa.

Tarvittaisiin myös ajattelutavan muutos: sen myöntäminen, että vastuunsa paineesta stressaantuneet virkamiehet ja poliittinen johto eivät ehkä tiedä kaikkea tai tunne eri alojen arkea.

Päättäjien toistelema ”Nyt on skarppaamisen paikka” –lausahdus voisi tarkoittaa myös sitä, että elämää jatketaan, mutta annetaan myös toimijoiden itse kantaa huolta omasta ja muiden turvallisuudesta.

Kulttuuritapahtuma-alalta ei ole raportoitu tänä syksynä erityisen laajoja tartuntaketjuja tai joukkoaltistumisia. Baareista ja kuppiloista on, ja silti ne saavat olla auki.

Ranskassa valtio aikoo avata konserttisalit, teatterit ja elokuvanäytännöt 15. joulukuuta, vaikka tartuntaluvut ovat Suomea huomattavasti korkeammat.

Ovatko ranskalaiset vastuuttomia vai onko kyse kulttuurin kaipuusta ja tarpeesta saada ahdingossa oleville ihmisille hengen ravintoa?

Virossa sisätapahtumissa saa olla 400 ihmistä, jos olijoille on järjestetty istumapaikat ja 250 henkeä, jos tilassa on vain seisomapaikat. Turvaetäisyyksiä valvotaan tarkasti, mutta toimipaikat saavat olla auki. Myös Viro on suhteellisissa tartuntaluvuissaan paljon huonommassa tilassa kuin Suomi. Miten Suomea pienempi kansakunta uskaltaa ottaa näin paljon riskejä?

Kaikki rajoitukset ja koronatoimet ovat arvovalintoja, joita eri valtiot tekevät oman poliittisen ja kansallisen kulttuurinsa pohjalta.

Tunteet eivät tottele rajoituksia, vaan patoutuvat

Suomalaisia pidetään tunne-elämältään sisäänpäin kääntyneinä, mutta tämä ei ihan pidä paikkaansa. Meillä on tunteita, ja ilmaisemme niitä voimakkaasti ainutkertaisen musiikkimme kautta tai samaistumalla urheilutapahtumien jännitykseen. Saamme vahvoja tunne-elämyksiä luonnosta.

Suomalaisten tunteet pääsivät hyvin esille joulukuisessa Suomi-Skotlanti jalkapallo-ottelussa. © Yleisradio / ottelutaltiointi

Usein negatiiviset tunteemme myös kanavoituvat ahdistavasti yksinäisyyteen ja läheisten taakaksi. Jos emme pääse purkamaan niitä jotain tavanomaista kautta, ne patoutuvat.

Perhe on viimeinen suljettu linnake, jossa tapahtuvat myös tyypillisesti ikävimmät asiat perheväkivallan ja päihteiden väärinkäytön muodossa.

Kun kadut ja tapahtumat hiljenevät, perheissä alkaa tapahtua, niin hyvässä kuin pahassakin. Tästä kärsivät erityisesti lapset ja seuraavat sukupolvet.

Eikä silti tilannetta pidä yleistää liikaa. Tietysti monille ihmisille riittää kotoilu. Jotkut ovat ehkä hiljaisesti helpottuneitakin siitä, että joku jossain kaukana ja ylhäällä Helsingissä päättää heidän puolestaan, mitä nyt saa tehdä ja mitä ei.

Monille yksinkertainen ja konstailematon elämä oman asunnon, television, kävelysauvojen ja saunanlämmityksen ympärillä on suomalaisen kulttuurin ilmentymää parhaimmillaan. Sinällään tässä ei ole tietenkään mitään pahaa.

Ihminen ei kuitenkaan elä vain negatiivisesta testituloksesta.

Kirjoittaja: Aki-Mauri Huhtinen

Aki-Mauri Huhtinen (s.1966) on kriisinsietokykyyn perehtynyt filosofian tohtori ja sotilasprofessori Maanpuolustuskorkeakoulussa. © Maanpuolustuskorkeakoulu