Tuomas Kyrö kirjelmöi Esperille läheisensä huonosta hoidosta – kirjoitti Mielensäpahoittajaan karut kokemukset
Uudessa kirjassa Mielensäpahoittajan vaimo joutuu yksityiseen hoivakotiin. Kuvaus perustuu kirjailija Tuomas Kyrön läheisen kokemaan kohtaloon.
Muutama vuosi sitten kirjailija Tuomas Kyrön iäkäs läheinen siirrettiin kunnan päätöksellä terveyskeskuksen vuodeosastolta Esperi Caren yksityiseen hoivakotiin. Tuoreessa kirjassaan Kyrö on kirjoittanut kokemukset osaksi koko kansan tunteman Mielensäpahoittajan tarinaa.
Maanantaina ilmestyneessä teoksessa Mielensäpahoittaja NYT – Ajankohtainen yhteiskuntaoppi (WSOY 2019) kuvataan, miten päähenkilön vaimo siirretään Jesperi Keer -nimisen hoivakotiketjun potilaaksi.
Uudessa rakennuksessa metsän keskellä on kaksikymmentä potilasta ja kaksi hoitajaa, joista toinen on sairaalan entinen siivooja. Kun Mielensäpahoittaja menee seuraavana päivänä käymään, vaimo on viety takaisin terveyskeskukseen, koska hän on lopettanut hengittämisen eikä hoivakodissa ole voitu antaa lisähappea.
Kirjan kuvaus vastaa pitkälti sitä, mitä kirjailijan läheinen joutui kokemaan.
Viime vuonna ensi-iltaan tulleessa elokuvassa pidettiin jo Mielensäpahoittajan vaimon hautajaiset, mutta kirjasarjan maailmassa vaimo jatkaa elämäänsä ja selviää koettelemuksistaan hoivakodissa.
Kyrön läheinen sen sijaan menehtyi vain pari kuukautta hoivakotiin siirtämisen jälkeen.
Kirjailija kirjoitti Marja Aarnio-Isohannille
Tuomas Kyrön läheinen joutui monta kertaa uudessa Mielensäpahoittajassa kuvattuun tilanteeseen: hoivakodissa ei ollut laitteistoa lisähapen antamiseen, ja muistisairasta, uniapneasta kärsinyttä vanhusta kuljeteltiin ambulanssilla terveyskeskukseen happea saamaan ja takaisin.
”Siinä oli kaikki ne elementit, joista nytkin puhutaan. Se konkretia, mitä mä silloin näin, on uudessa kirjassakin”, Kyrö sanoo.
Läheisen ja muiden omaisten hätää seurattuaan Kyrö kirjelmöi Esperi Caren johdolle, sosiaali- ja terveysministerille sekä hoidosta vastaavalle kuntayhtymälle.
”Ideani oli silloin sama, mikä nyt kirjassakin sanotaan suoraan, että jos on tavoite, että tehdään kierrettyä eutanasiaa, niin kertokaa se ääneen. Ei mulla eutanasiaa vastaan ole mitään, mutta sitä vastaan on, että meidän pitää päästä näistä vanhuksista eroon tällä lailla ja kaikki pesee siitä kätensä.”
Seuran näkemä kirje lähti siis sähköpostilla muun muassa Esperin toimitusjohtajalle Marja Aarnio-Isohannille. Aarnio-Isohanni joutui jättämään tehtävänsä tämän vuoden alussa, kun Valvira keskeytti Esperin hoivakodin toiminnan Kristiinankaupungissa yhden vanhuksen kuoleman jälkeen.
Kyrö kirjoitti paitsi läheisen hapensaantiongelmista myös siitä, että täysin sänkyyn hoidettava potilas oli käytännössä huoneensa vanki, sillä sänky ei mahtunut huoneen ovesta ulos.
Esperin hoivakotiin oli siis siirretty yksinkertaisesti liian huonokuntoinen potilas. Kyrön läheinen ei ollut ainoa tapaus, mutta asiaan ei reagoitu Esperissä eikä hoidosta vastaavassa kuntayhtymässä.
”Omaiset ovat hälytysvalmiudessa, huoli syö työtehoja, byrokratiaa vastaan kamppaileminen heikentää uskoa veronmaksun kannattavuuteen ja päättäjien tolkullisuuteen”, Kyrö kirjoitti.
Potilaiden siirtämistä hoivakotiin oli kuntayhtymässä perusteltu säästöillä ja vanhusten asuinolojen parantamisella.
”Säästö syntyy heidän nopeutetusta ja tuskallisesta kuolemasta”, Kyrö kirjoitti.
Tappiin vedetyt omaiset
Tuomas Kyrön kirjeeseen vastasivat tuolloinen sosiaali- ja terveysministeri Juha Rehula sekä terveyskuntayhtymän liikelaitoksen johtaja.
Rehula pahoitteli vastauksessaan, ettei ministeri voi ottaa kantaa yksittäisen asian käsittelyyn. Hän kuitenkin tarjosi neuvontaa, miten tapauksessa tulisi toimia.
Kuntayhtymän liikelaitoksen johtaja vastasi, että mahdollisuutta lisähappeen on yksiköltä edellytetty, ja lupasi jatkaa tilanteen selvittämistä. Hän ei kuitenkaan palannut asiaan.
Marja Aarnio-Isohanni ei kirjeeseen vastannut.
Kyrön läheisen kannalta asialla ei ollut enää merkitystä.
Tuomas Kyrö olisi kolme vuotta sitten ollut valmis nostamaan asian julkisestikin esille, mutta läheisen kuoltua siihen ei enää riittänyt voimia. Kyrö arvelee, että niin on käynyt muillekin, jotka ovat todistaneet vanhusten huonoa hoitoa – ja siksi se on voinut jatkua vuosikausia.
”Kaikki omaiset on niin tappiin vedettyjä, ettei ne jaksa mitään”, Kyrö sanoo.