Vuolenkoski - huippuesimerkki elinvoimaisuudesta, kun asukkaat laittavat pöhinän päälle

Kukko hyppää säikähdyksestä häkissään, kun ruohonleikkuri pärähtää käyntiin. 18-vuotias Taneli Koukonen alkaa lykkiä konetta kukkapenkin vierustaa pitkin. Ruoho on vielä kosteaa, mutta valkoiset höyhenet pöllähtelevät ilmavirrassa ennen kuin päätyvät leikkurin säiliöön.

Vuolenkoskelaisen Merja Kokkosen pihalla on käynyt haukka.

”Se yritti viedä kanan, mutta kana pääsi karkuun, ja haukka lensi matkoihinsa. Yhteenotosta jäivät muistoksi höyhenet”, Kokkonen kertoo.

Lukion kolmatta luokkaa käyvälle Koukoselle on riittänyt kotikylällä Vuolenkoskella kesätöitä. Hän on pilkkonut puita, siivonnut, maalannut seiniä, hoitanut lapsia ja eläimiä ja tehnyt talonmiehen töitä. Koukoselle on maksettu taulukkopalkkaa kunkin työn mukaan.

Leikkuri pärisee omenapuun ympärillä. Nurmi alkaa tuoksua. Pienessä puussa roikkuu päärynöitä, mutta kauempana tien laidassa koivut alkavat jo kellastua.

Syksy on käsillä.

Kesätyöt on kohta tehty.

Vuolenkoski on 463 asukkaan kylä Pohjois-Kymenlaakson Iitin kunnassa. Koukonen on asunut kylällä yksivuotiaasta lähtien.

”Pidän siitä, että Vuolenkoskella on rauhallista, mutta joskus kylä on jopa hieman liian rauhallinen.”

Merja Kokkosen polttopuut on vielä saatava ennen talvea katon alle. Taneli Koukoselle halkojen kärräys on tuttua aherrusta. ©LAURI ROTKO/OTAVAMEDIA

Pihalta liiteriin

Vuolenkoski valittiin valtakunnan vuoden kyläksi vuonna 2014. Vielä 1960-luvulla kylällä asui tuhatkunta ihmistä, mutta vuosituhannen taitteessa vuolenkoskelaisia oli enää vajaat kolmesataa.

Vuosien 2000–2014 väillä kylän väkimäärä kasvoi kuitenkin 22 prosentilla. Kylän asukkaista peräti satakunta on alle 18-vuotiaita lapsia ja nuoria. Vuolenkoskelaisten keski-ikä on 47 vuotta ja kolmekymppistenkin osuus kyläläisistä on verrattain suuri.

Valtaosassa Suomea pikkukylät autioituvat, mutta Vuolenkoskelle on jonoa.

”Uusia asukkaita olisi tulossa koko ajan, ja kyselyitä satelee sähköpostiin”, kertoo Vuolenkosken kyläyhdis- tyksen puheenjohtaja Eero Paronen, 29.

Vuolenkosken kyläyhdistyksen puheenjohtaja Eero Paronen ei osaa edes kuvitella asuvansa muulla kuin synnyinkylässään. ©LAURI ROTKO/OTAVAMEDIA

”Ongelmamme on se, että emme kykene tällä hetkellä tarjoamaan tulijoille valmiita, ennen kaikkea vuokra-asuntoja. Sen sijaan tontteja on kylältä myytävänä.”

Vuolenkosken noin tuhannessa vapaa-ajan asunnossa viettää kesiään arviolta kolmisen tuhatta ihmistä.

Osasta kesämökkiläisiä on tullut Taneli Koukosen tuttuja, sillä hän on työskennellyt myös heidän pihoillaan ja tiluksillaan.

”Kai minuun on oltu tyytyväisiä, kun töihin on tilattu uudestaan”, Koukonen miettii.

”Kylälläkin morjestellaan, kun nähdään.”

Nurmikko on leikattu, kenties viimeistä kertaa tänä syksynä, mutta Koukosen työpäivä jatkuu.

Seuraavaksi kärrätään polttopuita liiteriin.

Kylttejä pylväissä

Keskellä Vuolenkosken kylää seisoo maailman korkein heinäseiväs. Se pystytettiin vuonna 2014. Nykyään seipään nokassa loistaa kylän käsityökerholaisten tekemä, jättiläiskokoinen auringonkukka.

Samassa pihapiirissä on vuonna 2008 rakennettu paloasema ja yhdistetty koulu ja päiväkoti. Paloaseman päädyssä ammottaa valtava monttu.

Kylän oman liikuntahallin rakentaminen on edennyt maansiirroista perustustöihin.

Vuolenkosken liikuntahalli rakennetaan paloaseman ja koulun kanssa samaan pihapiirin. ©LAURI ROTKO/OTAVAMEDIA

Pohjapinta-alaltaan 700 neliön liikuntahallin kustannukset ovat 1,34 miljoonaa euroa. Iitin kunnan osuus kustannuksista on 740 000 ja valtion 400 000 euroa. Vuolenkoskelaiset maksavat liikuntahallistaan 200 000 euroa, josta puolet kuitataan talkootyönä.

Miltei kaikki kyläläisten traktorit ja kaivinkoneet olivat kaivamassa ja siirtämässä maata tulevan liikuntahallin alta. Rakennustöistä vastaavat ammattilaiset. Seuraavat talkoot pidetään sitten, kun hallin seiniä maalataan ja piha siistitään.

”Laulamme keväällä koulujen päättyessä suvivirren uudessa hallissa”, sanoo kyläyhdistyksen puheenjohtaja Paronen.

Vuolenkoskelaisten 100 000 euron osuus kerätään osaksi myymällä nimilaattoja hallin seinään.

Siinäkin vuolenkoskelaiset tulevat onnistumaan.

Myös läpi kylän kulkevan kevyen liikenteen väylän jokaisessa valaisinpylväässä on nimilaatta. Vuolenkoskelaiset rahoittivat väylän valaistuksen keräyksellä. 92 tolppaa myytiin 3 000 markan kappalehintaan.

Vuonna 2001 valmistuneen kevyen liikenteen väylän pohjatyöt tehtiin talkoilla. Valtiovalta ei yksin hankkeeseen lähtenyt, vaikka rekkaliikenne kylän läpi oli jatkuvassa kasvussa. Kevyen liikenteen väylä on rakennettu yksityisten maanomistajien lahjoittamalla kaistaleelle.

Paronen osoittaa pientareelta Hilkka ja Antti Kopran nimikkotolppaa.

”Äitini vanhemmat halusivat osaltaan turvata minun ja kahden sisareni koulutien.”

Tilattavat nuoret

Halkoja kolahtelee kottikärryjen pohjalle. Taneli Koukosen huhkiessa pino pienenee sitä mukaa, kun lasti kasvaa. Täysi kärry on osaavissa käsissä. Koukosen työntämänä se ei heilahtele, eikä kuormasta putoaa yhtään kalikkaa.

Koukonen laskee aisoista irti kynnyksen edessä ja astuu itse liiteriin sisälle. Hanskojen peittämät kädet käyvät oviaukon ulkopuolella. Hämärästä kuuluu napsahduksia, kun halko asettuu halon päälle. Kuorma hupenee.

Koukonen on saanut 15-vuotiaasta lähtien kesätöitä kylän oman nuorten työpalvelun Arin ja Marin välityksellä.

Työpalvelua hallinnoi Vuolenkosken kyläläisten omistama elinkeinoyhtiö Omakylä Vuolenkoski Oy, joka vastaa nuorten työpalvelun lisäksi esimerkiksi tonttien myynnistä ja erilaisten tapahtumien järjestämisestä.

Työpalvelu Arin ja Marin kautta saa eripituisia työjaksoja parikymmentä vuolenkoskelaista 14–19-vuotiasta nuorta vuosittain. Palkkojenmaksun jälkeen työpalvelusta jäävä tuotto käytetään Vuolenkosken kylän kehittämiseen.

Työn tilaajat ovat vapaa-ajanasukkaita, paikallisia yrityksiä ja ihmisiä.

Koukonen oikaisee kehonsa kottikärryn vieressä, riisuu hanskansa ja sulloo ne farkkujen takataskuun.

”Kotikylän työkokemuksesta oli hyötyä, kun hain töitä muualta”, Koukonen kertoo.

”Arin ja Marin kirjoilla oleminen oli hyvä suositus ja sain paikan golfkentältä.”

Merja Kokkonen huhuilee punaisen talonsa nurkalla ja huiskii ilmaa pitkävartisella ränninputsaajalla.

Koukosta odottaa jo seuraava urakka.

Kylähullun urotyöt

Valtakunnan virallinen kylähullu Seppo Lehtinen on talkoillut uutterasti kotikylänsä hyväksi. ©LAURI ROTKO/OTAVAMEDIA

Valtakunnan 10. virallinen kylähullu, vuosimallin 1962 Fordson Major-traktori puksuttaa kyläkoulun pihalla. Traktorin perään on kytketty harvinainen, puunkuljetuksiin kehitetty Joutsa-perävaunu.

Kylähullu Seppo Lehtinen hipaisee tervehdykseksi hattunsa lieriä.

”Virallinen kylähullu on arvonimi, jonka saa kotiseutunsa eteen tehdystä työstä”, Lehtinen selvittää.

Juuri hänen aloitteestaan Vuolenkoskelle rakennettiin aikanaan kevyen liikenteen väylä. Lehtinen myös aurasi väylän talkootöinä peräti kuuden talven ajan.

”Vuolenkoskella on voimakas yhteishenki. Väki haluaa tehdä töitä oman kylänsä eteen.”

Vuolenkosken kyläkoulussa on 42 oppilasta ja viisi esikoululaista. Samassa rakennuksessa sijaitsevassa päiväkodissa on 13 lasta.

Kyläkoulu on ollut aikanaan lakkautusuhan alla, mutta koulu on saanut toimia, koska Vuolenkoskelta on pitkät etäisyydet taajamiin. Koulun nykyinen oppilasmäärä tulee jatkossa kasvamaan nykyisestään, joten koulun tulevaisuus näyttää turvatulta.

Myös kyläyhdistyksen puheenjohtaja Eero Paronen on aikanaan käynyt kotikylänsä koulua.

”Identiteetti syntyy kodista ja kylästä, mutta myös koulu kasvattaa vuolenkoskelaisia juuria”, Paronen toteaa.

Robeley Salminen viihtyy kotikylässään, mutta aikoo kenties myöhemmin muuttaa johonkin lähikaupunkiin. ©LAURI ROTKO/OTAVAMEDIA

15-vuotias, Iitin yläkoulussa Kausalassa opiskeleva Robeley Salminen on päässyt työelämään tutustumisjaksolle kotikylänsä kouluun.

Salmisen mukaan vuolenkoskelaiset eivät jätä omiaan pulaan.

”Aina saa apua, jos sitä tarvitsee. Täällä pidetään tiukasti yhtä, mutta Vuolenkoski ei ole sisäänpäin lämpenevä kylä. Uudet ihmiset otetaan hyvin vastaan.”

Salminen on myös työllistynyt keittiöapulaiseksi nuorten työpalvelun välityksellä, mutta viime kesänä hän ei muilta töiltään Arin ja Marin palkkalistoille ehtinyt.

”Kylällä on nyt hyvä asua, mutta en usko jääväni tänne. Vuolenkoski on kuitenkin hieman liian syrjässä.”

Hyviä miehiä

Räystäskourusta varisee ruskeita neulasia. Taneli Koukonen vetää harjaa pitkän varren päässä edestakaisin kunnes neulasten varina loppuu.

Hän kehuu Merja Kokkosen viime kesänä ostamaa ränninputsaajaa käteväksi työkaluksi.

”Kourujen puhdistaminen on turvallista, kun ei tarvitse nousta katolle.”

Koukosella on Vuolenkoskella myös ikäistänsä seuraa. Nuorille riittää kotikylällä kokoontumispaikkoja ja harrastusmahdollisuuksia, varsinkin, kun kylään saadaan vielä oma liikuntahalli.

Lukion jälkeen Koukonen aikoo käydä armeijan ja sitä seuraa muutto opiskelupaikkakunnalle.

”En vielä tiedä, mitä aion opiskella ja minne asetun asumaan. Sitä on aikaa miettiä.”

29-vuotias Paula Ahonen on vuolenkoskelainen paluumuuttaja. Hän lähti aikanaan Mikkeliin opiskelemaan sairaanhoitajaksi ja muutti valmistumisensa jälkeen Lahteen, missä hän työskentelee yhä Salpausselän kuntoutussairaala Jalmarissa.

Paula Ahonen on vuolenkoskelainen paluumuuttaja. ©LAURI ROTKO/OTAVAMEDIA

Viime vuonna Ahonen palasi asumaan Vuolenkoskelle.

”Kylää piti katsoa hieman etäämpää, että ymmärsi, missä se oikea koti sijaitsee”, hän toteaa.

Moottoripyörä pärähtää ja kääntyy pihasta tielle. Taneli Koukosen työpäivä on ohi. Hän joutuu pian jättämään kotikylänsä, mutta ehkä Koukonen palaa Ahosen tavoin vielä Vuolenkoskelle takaisin.

Ahosen mielestä Vuolenkoskesta tekevät ainutlaatuisen kylän ihmiset ja yhteisöllisyys.

”Voi sanoa, että koko kylä on kotini.”

Vuolenkoskella toimii 18 eri yhdistystä ja käytännössä kaikki asukkaat ovat jollain tavalla kylän yhteisissä riennoissa mukana, kuten myös Ahosen puoliso, jonka Ahonen houkutteli kotikyläänsä Padasjoelta.

”Oman kylän tyttöihin voi aina luottaa”, sanoo kyläyhdistyksen puheenjohtaja Eero Paronen.

”He tuovat kylälle ainoastaan hyviä miehiä.”

Lue myös:

Isän maa pitää pojat aloillaan tyttöjen jättäessä maaseudun

Kotikylän kirkkoon

Viime vuonna vuolenkoskelaiset hankkivat omistukseensa vuonna 1919 rakennetun kylän oman kirkon.

Vuolenkoskelaiset ostivat joulukonsertin keräysvaroilla rukoushuoneen kylän omistukseen.

Vuolenkosken Sainionmäen kallion päällä seisoo jylhä sinertävä rukoushuone.

Se on nykyään Vuolenkosken kyläkirkko.

Kyläläiset ostivat rukoushuoneen omakseen Suomen Luterilaiselta Evankeliumiyhdistykseltä viime vuonna.

”Kirkossa pidetyn joulukonsertin yhteydessä järjestettiin varojen keräys, jonka tuotoilla hankimme kyläkirkon omistukseemme”, kertoo Vuolenkosken Maaseutuseuran puheenjohtaja Jani Kangas.

Kyläkirkon toiminnasta vastaa kyläläisistä koottu johtokunta. Kirkon vuosittaiseen ohjelmaan kuuluvat kiirastorstain ehtoollisjumalanpalvelus, kesäasukkaiden kirkkopyhä ja joulukirkko Iitin seurakunnan järjestäminä sekä keväällä helatorstai- ja syksyllä sadonkorjuujuhla.

60 henkeä vetävässä kyläkirkon salissa pidetään myös ristiäisiä ja häitä.

1919 valmistunut kyläkirkko rakennettiin kyläläisten talkoovoimin.

”Kirkossa on aikanaan kastettu, konfirmoitu ja vihitty lukuisia kyläläisiä”, Kangas kertoo.

”Vuolenkoskelaisilla on vahvat tunnesiteet omaan kirkkoonsa ja nyt kirkko on taas takaisin koko kylän omistuksessa.”