Veroveteraani: ”Verohallinto päästää väärintekijät pälkähästä”

Jaa kaverilleTilaa Seura
verokarhu
© Jussi Jääskeläinen
Verohallinnon lepsuilu talousrikosten torjunnassa vaarantaa veromoraalin, sanoo neljäkymmentä vuotta verohallinnossa työskennellyt ylitarkastaja.

Suhtautuminen talousrikosten torjuntaan on hiertänyt verohallinnon sisällä jo vähintään kaksikymmentä vuotta. Verohallinnon vt. pääjohtaja Pekka Ruuhonen puhui Helsingin Sanomien haastattelussa vuonna 1997.

”Meidän ensisijainen tehtävämme ei missään tapauksessa ole rikostorjunta. Verohallinnon tehtävä on kerätä veroja muun muassa, jotta poliisi saa resursseja työhönsä”, hän sanoi.

Ruuhonen kertoi haastattelussa suunnitelmista siirtää vasta perustettu harmaan talouden tehoiskuihin erikoistunut ryhmä pois verohallinnosta sisäministeriön alaisuuteen.

Pääjohtajana hän toimi, koska varsinainen pääjohtaja Jukka Tammi oli virasta pidätettynä osaomistamansa yhtiön veropetostutkintaan liittyen.

Syytteitä ei nostettu, ja Tammi palasi virkaansa. Sen jälkeen vastakkainasettelu Harmaan talouden projektiryhmän ja verohallinnon ylimmän johdon kanssa kärjistyi niin, että tehoryhmää puolustanut verotarkastusyksikön johtaja Markku Hirvonen irtisanoutui tehtävästään suuren julkisuuden saattelemana.

Pekka Ruuhonen valittiin verohallinnon pääjohtajaksi vuonna 2013. Hänen lausuntonsa verohallinnon roolista talousrikollisuuden torjunnassa eivät juurikaan ole muuttuneet.

”Työnjako on se, että me panemme veroja maksuun ja poliisi tutkii rikoksia. Että se siitä”, Ruuhonen kommentoi kritiikkiä verohallinnon innottomuudesta tehdä rikosilmoituksia tietoonsa tulleista tapauksista Helsingin Sanomissa kesällä 2014.

Innottomuus puuttua valkokaulusrikollisuuteen nakertaa kansan veromoraalia, sanovat haastateltavamme.

Kreikan tie

Useampi tähän juttuun haastateltu otti Kreikan varoittavaksi esimerkiksi puhuttaessa verohallinnon ylimmän johdon lepsusta suhtautumisesta suuryhtiöiden ja eliitin verorikoksiin.

Sen pelätään rappeuttavan tavallisten kansalaisten maksuhalukkuutta. Siksi haastateltaviemme mielestä verohallinon pitäisi toimia näkyvästi verorikosten torjunnassa.

Tämä ei ole ollut Ruuhosen linja. Alussa siteeratussa vuoden 1997 haastattelussa Ruuhonen päinvastoin kritisoi sitä, että tehoiskuihin erikoistunut Jouko Aakon johtama Harmaan talouden projektiryhmä sai mediassa liikaa huomiota.

”Me keräämme vuosittain 200 miljardia markkaa rahaa, josta tämä Aakon porukka on onnistunut keräämään 15 miljoonaa”, Ruuhonen sanoi.

Haastattelun aikaan ryhmä oli ehtinyt toimia noin vuoden. Uutinen koski sitä, että Ruuhonen olisi halunnut siirtää koko yksikön pois verohallinnosta. Ryhmä sai kuitenkin toimia kaksivuotisen määräaikansa loppuun saakka.

Projektin loppuraportin mukaan 30–40 hengen työryhmän työn tulos oli yli 70 miljoonaa markkaa.

Raportissa kerrottiin myös, että merkittäväksi haittatekijäksi toiminnalle muodostui verohallinnon johdossa tunnettu epäluulo, joka lisäsi henkilöstön vaihtuvuutta ja jarrutti tarkastustoimintaa. Pääjohtaja Tammi ja hänen sijaisensa Ruuhonen nimettiin raportissa erikseen toiminnan vastustajiksi.

Poliisin ja ulosoton kanssa tehtäviin verotarkastusiskuihin erikoistunut ryhmä luotiin 1990-luvun puolivälissä ministerien tuella ja rivivirkamiesten aloitteesta vastoin pääjohtaja Tammen tahtoa.

Poliittisen paineen siihen loi pankkikriisiä seuranneen laman aikana yleistynyt käsitys siitä, että yhteiskunnan eliitti ei joutunut rikoksista vastuuseen. Sen pelättiin johtavan yleisen veromoraalin rapistumiseen. Nykytermein ilmaistuna Kreikan tielle.

Ei rikosta Liechtensteinissa

Tämän vuoden lokakuun lopussa vanhenivat tiettävästi viimeisetkin syyteoikeudet niin kutsutussa Liechtensteinin-veropetosjutussa (Seura 15/2014). Vain yhdessä tapauksessa paristakymmenestä tehtiin rikosilmoitus. Sen keskusrikospoliisin rikostarkastaja Erkki Rossi jätti tutkimatta.

Verohallinto selitti asiaa sillä, että ennen kuin rikosilmoitukset ehdittiin tehdä, antoi korkein oikeus kesällä 2013 päätöksen, jonka mukaan veronkorotuksia saaneita ei voitu enää tutkia rikoksesta epäiltynä samasta teosta. Pahaksi onneksi verottaja oli jo määrännyt korotuksia vanhan käytännön mukaisesti.

Verottaja saattoi kuitenkin määrätä veronkorotuksia vain viideltä vuodelta verotusoikeuden vanhenemisen vuoksi. Törkeä veropetos vanhenee rikoksena kymmenessä vuodessa. Tämän vuoksi syytteitä olisi voitu nostaa vielä tänä vuonnakin.

Verohallinto sai jo joulukuussa 2014 apulaisoikeusasiamies Maija Sakslinilta moitteet lainvastaisesta toiminnasta, kun se oli määrännyt verorikollisille tavanomaista pienemmät veronkorotukset ja viivytellyt rikosilmoitusten tekemistä.

Edes apulaisoikeusasiamiehen selvityksissä ei tullut selkoa siihen, eikö verottajalla todella ollut syytä epäillä törkeitä veropetoksia vanhemmilta vuosilta, joilta veronkorotuksia ei määrätty.

Tutkinta tarvitaan

Marraskuun alussa verohallinnosta eläkkeelle jäänyt ylitarkastaja Jarmo Mielonen on myös korruptionvastaisen Transparency International Suomen puheenjohtaja. Hän kertoo odottaneensa toimittajan yhteydenottoa.

”Kiitos viestistä. On hyvä, että näihin asioihin kiinnitetään vihdoinkin yhteiskunnallista huomiota”, hän vastaa sähköpostiviestiini, jossa pyydän haastattelua.

Jarmo Mielonen on ollut verohallinnon palveluksessa vuodesta 1975 ja verotarkastuksen tehtävissä vuodesta 1979 tähän syksyyn saakka. Olen verohallinnosta kirjoittaessani saanut tietää, että Mielonen on ollut yksi niistä, jotka ovat kritisoineet verohallinnon hampaatonta toimintaa esimerkiksi Liechtensteinin-jutussa, mutta en ole aiemmin saanut häneltä haastattelua.

Hän kertoo olleensa ilahtunut tiedosta, että Helsingin poliisi harkitsee virkarikostutkintaa verohallinnon toimista Liechtensteinin-jutussa.

”Tämä pitäisi ehdottomasti selvittää pohjiaan myöten”, sanoo Mielonen.

On kuitenkin todennäköistä, että virkarikostutkinta verohallinnosta ei tule etenemään. Apulaisoikeusasiamiehenkin nimittäin olisi pitänyt tehdä tutkintapyyntö verohallinnosta, jos se olisi epäillyt virkarikoksia. Lisäksi myös poliisi on ollut varsin haluton tarttumaan asiaan.

Keskusrikospoliisi ei lähtenyt tutkimaan veropetoksia, vaikka kaikkien Liechtensteinista paljastuneiden nimet ovat sen tiedossa. Helsingin poliisikin on vain tyytynyt odottamaan verohallinnon tutkintapyyntöä. Sivullisen kansalaisen tekemä tutkintapyyntö Liechtensteinin veropetoksista on seissyt Helsingin poliisissa tutkimattomana jo vuosia.

Korkea kynnys

Verohallinnon kynnys tehdä tutkintapyyntöjä on ilmeisen korkealla. Ulkopuolelta on erittäin vaikea arvioida, kuinka korkealla.

Verohallinnon ohje sanoo, että rikosilmoitus tehdään, kun esitutkintalain mukainen esitutkintakynnys ylittyy. Se tarkoittaa, että ilmoitus tehtäisiin aina, kun on syytä epäillä rikoksen tapahtuneen. Näin ei selvästikään ole.

Verohallinnon johtava lakimies Matti Merisalo on kertonut, että rikosilmoitus tehdään lähtökohtaisesti vain niissä tapauksissa, joissa rikosseuraamus olisi vankeutta.

Verohallinnon tilastoista voi nähdä, että verohallinto ilmoittaa poliisille enää lähinnä törkeitä veropetoksia.

Törkeän veropetoksen raja on noin 20 000 euroa vältettyjä veroja. Tällaisiin veroihin päästään vasta, kun sijoitettuna on verottajalta piilossa noin 1–2 miljoonaa euroa tavanomaisella 3–5 prosentin tuotolla.

Ilmeisesti samansuuntaisia laskelmia on tehty verohallinnossa, kun se ei verottajalle oma-aloitteisesti ilmoittautuneista Sveitsin-tapauksista (Seura 43/2015) tehnyt rikosilmoituksia ilmoitettuja viittä vuotta aiemmilta vuosilta. Verohallinnon oma ohje nimittäin sanoo, että verotusoikeuden vanheneminen ei ole peruste olla tekemättä rikosilmoitusharkintaa.

Priorisointikysymys

Liechtensteinin-jutun ratkaisut tehtiin verohallinnossa jo ennen Pekka Ruuhosen pääjohtajakautta, Sveitsin-tapaukset ratkaistiin hänen aikanaan. Nykyinen linja vaikuttaa Mielosen mukaan vielä aiempaakin haluttomammalta puuttua verorikoksiin.

Verohallinto on Ruuhosen johdolla jatkanut voimakasta panostamista siihen, että veroja olisi helppo maksaa. Tässä työssä verohallinnon voidaan sanoa onnistuneen hyvin.

Esitäytetty veroilmoitus ja nettipohjaiset palvelut ovat saaneet kansalaisilta paljon kiitosta.

Verohallinnossa asiakaspalvelupainotus on kuitenkin johtanut siihen, että vaativan verotarkastustoiminnan arvostus ei ole ollut kovin korkealla.

Tämän vuoden alussa verohallinnosta lakautettiin erillinen verotarkastusyksikkö. Yksikön lakkauttaminen on herättänyt huolta verotarkastajissa muun muassa sen vuoksi, että verotarkastustoiminnalla ei ole enää omaa edustajaa verohallinnon johtoryhmässä.

Vuonna 1970 Suomeen perustettiin verohallitus. Se perustettiin keskusvirastoksi alueellisille verovirastoille. Yksi keskeisiä syitä verohallituksen perustamiselle oli verotarkastustoiminnan – eli verovelvollisten vilpin ja virheiden paljastamisen – tehostaminen ja kehittäminen.

Vuonna 2010 verohallitus lakkautettiin ja veroviranomaiset yhdistettiin Verohallinto-nimiseksi viranomaiseksi. Pekka Ruuhonen vastusti jo tuolloin verohallinnossa toimivaa erillistä verotarkastusyksikköä.

Tarkastusyksikössä ylitarkastajana toiminut Jarmo Mielonen ehti vielä vuoden työskennellä uudessa organisaatiossa, jossa tarkastusyksikkö oli sulautettu yritysverotusyksikköön.

”On panostettu nimenomaan siihen asiakaspalveluun, mutta sen sijaan tämä valvontapuoli on vähäisempää. Tarkastusyksikön lakkauttamisella muodollisesti annetaan vinkki, että tämä ei ole tärkeää eikä tarpeellista”, hän kuvailee muutosta.

Ei rikosta pörssiyhtiöissä

Asiakaspalvelu oli mielessä myös, kun suuryhtiöiden oma verovirasto aloitti toimintansa vuonna 1998. Tämä konserniverokeskukseksi nimetty yksikkö hoitaa kootusti esimerkiksi pörssiyhtiöiden verotusta. Aiemmin konserniin kuuluvat tytäryhtiöt verotettiin siinä virastossa, jonka alueella ne toimivat.

Keskuksen luvattiin vapauttavan lisää voimavaroja suuryhtiöiden valvontaan, eli verotarkastuksiin. Tähän päivään mennessä se ei ole tehnyt yhtäkään tutkintapyyntöä poliisille.

”Eli he eivät ole törmänneet yhteenkään rikoksena pidettävään tapaukseen. Voisin kuvitella, että sieltä kuitenkin pitäisi niitä löytyä, jos niitä aktiivisesti haettaisiin”, sanoo Markku Hirvonen.

Hirvonen selittää tilannetta osaltaan henkilökysymyksillä.

”Yksi seikka, joka siihen saattaa vaikuttaa on se, että Pekka Ruuhonen oli ensimmäinen konserniverokeskuksen ylijohtaja. Hän on varmaan luonut sen käytännön ja arvomaailman sinne, se on sitten säilynyt”, Hirvonen arvioi.

Suuryhtiöiden lisäksi myös varakkaiden yksityishenkilöiden valvonta on Hirvosen mielestä retuperällä. Liechtensteinin- ja Sveitsin-tapaukset osoittavat, että suomalaisetkin kätkevät varojaan veroparatiiseihin. Liechtenteinin-jutun paljastivat ulkomaiset viranomaiset, Sveitsin-jutun veronkiertäjät itse.

”Suomessa on juhlalliset 13 henkilöä kaivamassa esille juuri näitä kansainväliseen sijoitustoimintaan liittyviä rötöksiä, kun esimerkiksi Ruotsissa on kaksisataa henkilöä näissä hommissa ja Norjassa sata. Se on minusta täysin käsittämätöntä”, sanoo Markku Hirvonen.

Oikeudenkäyntejä suomalaismiljonäärien veropetoksista ei juuri ole nähty. Jarmo Mielosen mukaan ”surullisin puoli” asiassa on se, että virkamiehiä ei hänen tietääkseen ole lahjottu katsomaan verorikoksia sormien läpi.

”Siinä on jokin muu syy, ja se on minusta paljon surullisempaa. Sen ymmärtäisi, jos siellä olisi joku, joka maksaa siitä. Mutta ei – en usko, että virkamiehiä on lahjottu, vaan asiakaspalvelustrategia johtaa siihen, että väärintekijät pääsevät pälkähästä”, hän sanoo.

Virkamiehet vaikenevat

Jarmo Mielonen sanoo, että pääjohtaja Ruuhosen asiakaspalveluun nojaavaa ja valvontaa vähättelevää linjaa vastustaneet virkamiehet on verohallinnossa vaiennettu. 1990-luvun vastakkainasettelu Ruuhosen edustaman ”siistin verotuksen” ja kovempaa verorikollisuuteen puuttumista vaatineiden virkamisten välillä on sittemmin hälventynyt opposition rivien harvetessa.

”Nyt viime aikoina siellä oli vain yksittäisiä henkilöitä, mutta suurin osa oli pärjätäkseen omaksunut tämän uuden näkemyksen”, Mielonen sanoo viitaten Ruuhosen asiakaspalvelua painottavaan linjaan.

Mielosen mielestä verorikollisuutta jää piiloon ja rankaisematta omaksutun linjan vuoksi.

”Se näkemys lähtee siitä nimenomaan, että jälkiverotusta ei pidetä hyvänä, koska ajatus on nimenomaan asiakaspalvelu. Että kehotetaan vaan oikaisemaan virheellinen toiminto. Siitä tietysti seuraa se, että kun ei ole jälkiverotusta, niin ei myöskään tule verotuspäätöksiä, eikä rikosilmoituksia. Se on se valtastrategia.”

Ruuhosen lausuntoja siitä, että rikokset eivät kuulu verottajalle, Mielonen ei niele.

”Tässä on juuri tämä pähkinänkuoressa, että hän ei ymmärrä, eikä halua ymmärtää, että tämä verojärjestelmä on rakennettu sen varaan, että se joka ei menettele oikein, se oikaistaan”, hän sanoo.

Mielonen muistuttaa myös, että verottaja voi ja sen pitää vaatia maksamatta jätettyjä veroja vahingonkorvauksina silloin, kun verotusoikeus on jo vanhentunut, mutta rikos ei ole.

”Oikeaan asiakaspalveluperiaatteeseen pitäisi kuulua myös rikosasioiden esiin ottaminen. Sen tarkoitus on myös tukea sitä rehellistä veronmaksajaa ja näyttää, että vilunkipelaajat otetaan kiinni.”

Musta laatikko

Kun veronkorotuksen määrääminen nykyään estää poliisitutkinnan samasta asiasta, on verohallinto aivan uudessa roolissa. Käytännössä sen tekemät veronkorotuspäätökset ovat samalla myös päätöksiä siitä, että poliisi ei asiaa tutki, syyttäjä ei syytä, eikä tuomioistuin tuomitse.

Mutta silloin, kun poliisi, syyttäjä tai tuomioistuin tekevät ratkaisunsa, ne perustellaan ja ne ovat lähtökohtaisesti julkisia. Verotuspäätöksiä ei juuri perustella. Esimerkiksi Sveitsin-tapauksissa, joissa verottaja päätöksillään hyväksyi veronkiertäjien omat vaatimukset aina veronkorotusprosenttia myöten, päätöksiä ei ollut perusteltu lainkaan.

Oikeustieteen emeritusprofessori Asko Lehtonen pitää tilannetta ongelmallisena.

”Demokraattinen kontrolli puuttuu. Ei tuomioistuimien ratkaisujakaan jokainen käy lukemassa, mutta ne ovat julkisia juuri siksi, että se mahdollisuus on. Se tuo turvallisuuden tunnetta siitä, että ratkaisut tehdään oikein”, Lehtonen sanoo.

Yksi tapa tuoda valaistusta siihen, mistä verohallinto tekee rikosilmoituksia ja mistä ei, olisi säätää jälkiverotuspäätökset julkiseksi. Näin yleisöllä olisi mahdollisuus arvioida, että kansalaisia kohdellaan yhdenvertaisesti. Jälkiverotuspäätökset ovat Ruotsissa julkisia. Tehdyt rikosilmoitukset tulevat Suomessakin julkiseksi.

Perustuslakivaliokunta on huomautellut jo yli vuosikymmenen ajan siitä, että verotietolaki on perustuslainvastainen. Valtiovarainministeriö ei ole kuitenkaan lähtenyt korjaamaan lakia perustuslaissa turvatun julkisuusperiaatteen mukaiseksi.

Tällä hetkellä verohallinto voi toimia kuin pankit 1990-luvun pankkikriisissä, kun ne peittelivät omia väärinkäytöksiään vedoten asiakkaiden pankkisalaisuuteen.

Verohallinto on verosalaisuuteen vedoten kieltäytynyt luovuttamasta toimittajille jopa Liechtensteinin-tapauksessa päätöksiä tehneiden virkamiesten nimiä. Perusteluna oli, että virkavastuulla päätöksiä tehneiden nimien paljastuminen voisi samalla paljastaa jotain niistä verotustoimenpiteistä, joita verovelvollisiin on kohdistettu. Tällainen tieto taas on lain mukaan verosalaisuuden piirissä.

Hallinto-oikeus tosin kumosi verohallinnon päätöksen, mutta verottaja valitti päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen ”yksityisten verovelvollisten yksityisyyden suojaamiseksi”.

Näin sama viranomainen, joka on viime vuosina jättänyt todistettavasti tekemättä rikosilmoitukset ainakin paristakymmenestä veroparatiisista kärähtäneestä miljonääristä, taistelee nyt ylintä oikeusastetta myöten sen salaamiseksi, miksi näin on tapahtunut ja kenen päätöksillä. Korkeimmalle hallinto-oikeudelle syyskuun lopulla saapuneen verohallinnon valituksen mukaan näin tehdään, koska ”julkinen etu sitä vaatii”.

Jutun otsikkoa täsmennetty 3.12.2015 klo 10.47 vastaamaan paremmin jutun sisältöä.

X