Seura tutki: Hitler halusi arjalaisille lomakeitaan Itämeren rannalle – Näin ”Saksan Karibia” palvelee rahakkaita uudessa kukoistuksessaan
”Natsien Torremolinos” pesi kasvonsa täydellisesti – Häiritsevätkö historian haamut sen nykyisiä loma-asukkaita?
Prora ponnahti kuin tyhjästä nummimaiselle alueelle, joka oli sitä ennen täysin metsien ja hiekkadyynien peitossa. Ilmakuva on vuodelta 2021.
Aurinko hyväilee Rügenin saaren rannan hienojakoista hiekkaa. Kova tuuli puhaltaa hiekan dyyneiksi, joita kilometrien mittaiselle aurinkorannikolle kerääntyy silmänkantamattomiin.
Saksan suurin, rapsipeltojen ja lehtipuumetsien täplittämä saari on etenkin varakkaiden berliiniläisten ja hampurilaisten kovassa suosiossa. Kakkos- tai loma-asunto täältä on normaalia pohjoissaksalaista vapaa-ajanviettoa ja elämäntyyliä.
Tarjontaa onkin yllin kyllin. Lähes jokaisen talon seinässä toistuu sana ”zu vermieten”, vuokrattavana. Kaunis Itämeren saari elää turismista.
Rügenistä löytyvät muun muassa pyökkimetsävaltainen kansallispuisto Jasmund sekä hienostuneet, 1800-luvun pitsihuvilakylät Binz, Sellin ja Göhren.
Prora on muistikuva natsi-Saksan ajalta
Saaren ehkä tunnetuin nähtävyys on silti jättiläismäinen kerrostalokompleksi.
Prora on historian jäänne ja kolossi, josta vuosikymmenten ajan haluttiin kiihkeästi eroon. Se koostuu yhteensä kahdeksasta talosta ja on noin kolme kilometriä pitkä, makaaberi muistikuva natsi-Saksan suuruudenhulluilta ajoilta.
Nyt, lähes 90 vuotta rakentamisensa jälkeen, lomakeskus Prora elää kuitenkin uutta kukoistustaan.
Entinen hyljeksitty betonirumilusten ketju on muutamassa vuodessa muuttunut rikkaiden saksalaisperheiden ykköslomakohteeksi Rügenillä.
Lomahotellialue Hitlerin ja puolueen unelmana
Prora oli yksi Adolf Hitlerin ja hänen alaistensa arkkitehtonisista lempilapsista.
Saksan johtaja, joka oli suunnattoman kiinnostunut juuri arkkitehtuurista, laittoi 1933 valtaan noustuaan Saksan parhaat rakennussuunnittelijat toteuttamaan giganttisia rakennushankkeita ympäri Kolmatta valtakuntaa.
Siinä missä Berliinistä oli määrä luoda koko maailman keskuskaupunki, jo 1800-luvulta lähtien mainetta lomasaarena niittäneen Rügenin tehtäväksi tuli palvella arjalaisen herrakansan vapaa-ajan kestitsemisessä.
Vähävaraisinkin työläinen lomailisi siellä kuin länsimaiden parhaat porvarit, kuului Hitlerin käsky. Natsien perustama vapaa-ajanorganisaatio Kraft durch Freude (KdF, ”voimaa ilosta”) ryhtyi tehtävää toteuttamaan.
KdF:n johtaja, vuonna 1945 itsemurhan Nürnbergin oikeudenkäynnin aikaan tehnyt Robert Ley julisti Proran suunnittelun alkaessa 1930-luvun puolivälissä, että yhteensä 3–4 miljoonalle vuosittaiselle lomailijalle tuli pystyttää lomakylät Itämeren rannoille Rügeniin, Kolbergiin, Königsbergiin, Kieliin ja Danzigiin.
KdF järjesti valtakunnassa pakettimatkoja, joihin osallistuvat saivat lomailun ohessa myös tuhtia ideologista kasvatusta.
Proran oli määrä olla lomarakentamisen pioneeriprojekti. Kaikki voimavarat keskitettiin Sassnitzin ja Binzin kylien väliin jäävälle, nummimaiselle ja hiekkarantaiselle lahdelmalle.
Hitlerin suojatti Albert Speer valitsi suunnitteluun arkkitehti Clemens Klotzin (1886–1969). Hänen työpöydällään syntyivät piirustukset identtisistä loma-asunnoista noin 20 000 majoittujalle.
Kolmannen valtakunnan parhaat grynderit aloittivat työnsä toukokuussa 1936, reilut kolme vuotta ennen toisen maailmansodan syttymistä.
Menneisyys heijastaa varjot lomakeitaan dyyneihin
Kun syntytausta on sellainen kuin Proralla, menneisyyttä ei voi häivyttää pois.
Nyky-Proran kakkoskorttelin uutuuttaan hohkavassa, kiiltäväpintaisessa eteisaulassa istuu Thüringenin osavaltiosta kotoisin oleva Nick Eisenkrätzer.
Hän on pitkäaikainen Rügenin kävijä, joka vierailee saarella yleensä kahdesti vuodessa, kesäisin ja talvisin.
”Tulen tänne sekä itsekseni, työt mukanani, että yhdessä perheeni kanssa. Tulemme tavallisimmin heinä-elokuussa ja sitten talvella helmikuun tienoilla”, Eisenkrätzer kertoo.
Perheellä on Prorassa menossa neljäs lomailuvuosi. Eisenkrätzer myöntää, että alueen tausta ja menneisyys ovat hänellä jatkuvasti takaraivossa.
”Olen 48-vuotias ja tiedostan Saksan historian painolastin”, Greussenin pikkukaupungissa Keski-Saksassa vakituisesti asuva mies vakuuttaa.
Eisenkrätzerin lapset ovat 19- ja 13-vuotiaita. Perheenisä tietää, etteivät nuoremmat ihmiset enää ajattele Proran historiaa yhtä paljon.
”Kun ensimmäisen kerran kävimme Rügenillä, Proran kohdalla kaikki oli taloja lukuun ottamatta autiota ja tyhjää. Täällä on tapahtunut valtavasti kehitystä, mitä minä ja perheeni arvostamme kovasti.”
”On siis hyvä, että täälläkin katsotaan, menneisyyttä unohtamatta, eteenpäin. Vaikka tiedostan menneet tapahtumat, ne eivät kuitenkaan ole näiden rakennusten tai upean luonnonkauniin alueen vika.”
Lue myös: Natsien ryöstämä Ingrid sai tietää vasta aikuisena, kuka hän oikeasti on
Hurjia huhuja ja perättömiäkin väitteitä
Eisenkrätzer on nyky-Prorassa Prora Solitaire -yhtiölle vapaa-ajanasuntoja välittävän Manfred Hartwigin asiakkaita. Hartwigin mukaan tyypillinen sellainen, sillä useimmat Prorassa lomailevat asiakkaat ovat historiatietoisia.
”Kyllä suurin osa heistä tuntee ja tiedostaa 1930-luvun synkät tapahtumat. Emme halua mitenkään peitellä sitä, että alue rakennettiin tuolloin, historian pimeinä vuosina.”
”Samaan aikaan useimmat asiakkaamme kuitenkin sanovat, että rakennusten kunnostaminen ja muuttaminen nykyaikaisiksi on parasta, mitä tälle alueella on voinut tapahtua.”
Hartwig harmittelee sitä, että Prorasta on liikkeellä myös perättömiä ja täysin mielikuvituksellisia väitteitä.
”Kun vierailin Yhdysvalloissa, tapasin amerikkalaisia, jotka olivat varmoja, että Proran rakennusten alle on haudattu holokaustin uhreja. Sehän on täyttä puppua. Tämä oli lomarakennushanke alusta saakka eikä liity mitenkään natsiajan rikoksiin”, välittäjä painottaa.
Vimpan päälle modernia
Proran ulkokuori huokuu yhä 1930-luvun charmia. Clemens Klotzin tyyli on sekoitus bauhauslaista modernismia ja kansallissosialistien suosimaa uusklassismia.
Manfred Hartwig johdattaa peremmälle Prora Solitairen eteisalasta, jossa loma-asunnonvälitystoimiston henkilökunta näppäilee tietokoneitaan, kakkoskorttelin rakennuksen uumeniin.
Parvekkeilta näkee, miten kerrostalojono kiemurtelee 150 metrin päässä Rügenin hiekkarannasta. Suunnittelijoiden johtoajatus 1930-luvulla oli, että jokainen lomailija voisi huoneistonsa ikkunoista nähdä edessään sinisenä siintävän Itämeren.
”Tuo ajatus on yhä tallella. Edelleen rakennusten takana on metsä ja etupuolella mahtava ulappa Itämerelle”, Hartwig kehaisee.
Huoneistojen esittelykierros vie pienimmästä, 28 neliön huoneistosta, aina hulppeisiin kattolukaaleihin, joissa lomatilaa on 118 neliötä.
”Tavallisimmat asiakkaamme ovat tavallisia perheitä, joilla on pieniä lapsia. Sinkkuja tai 25–30-vuotiaita nuoria käy vähän”, Hartwig sanoo ja avaa oven huoneistoon, johon kattokorkeus on mahdollistanut myös pienen parven rakentamisen.
Täydellisen sisäremontin kokeneessa jättiläisessä jokainen huone on viimeisen päälle modernisoitu.
Huoneistot ovat myös yksilöllisiä, kuin alleviivaten menneen ja nykyajan eroja. Klotz piirsi aikanaan Proran kerrostaloista identtisiä, aikakautena, jolloin vallitsevan ideologian mukaan yksilö ei ollut mitään.
Kansasta haluttiin tehdä valtiolle yksituumaista massaa, kun taas nykyaika korostaa päinvastoin yksilön valintoja ja oikeuksia.
Sotaromantiikkaa
On hyvä muistaa, ettei Proran menneisyys ole vain Hitlerin Saksaa.
Toisen maailmansodan syttyminen syksyllä 1939 pysäytti hankkeen, ennen kuin hulppeissa sisätiloissa ehti majoittua yhtään natsivaltion mallikansalaista.
Massatapahtumiin tarkoitetun jättimäisen sisäareenan rakentamista ei sitäkään ehditty vielä aloittaa.
Maailmansodan loppuvuosina Proraan majoitettiin puna-armeijaa pakenevia Saksan itäalueiden asukkaita.
Sotien jälkeenkään maailman suurimmasta lomakeskuksesta ei päässyt nautiskelemaan tavallinen väestö, vaan alueelle pureutui ensin puna-armeija ja sen jälkeen Itä-Saksan kansanarmeija, Volksarmee.
Manfred Hartwig osoittaa nyky-Proran ylimmän kerroksen sviitin parvekkeelta sormellaan alas.
Alhaalla rakennuksen ja meren välissä lekottelee lomailijoita uutuuttaan hohkavilla uima-altailla.
”Tuossa oli DDR:n aikana sotilaiden ampumarata”, välittäjä yllättää.
”Meillä käy vieraina melko paljon miehiä, jotka kertovat haluavansa näyttää perheilleen oman armeijatupansa. He haluavat majoittua mahdollisimman lähellä kohtaa, johon heidän tärkeimmät armeijamuistonsa sijoittuvat”, Hartwig sanoo ja naurahtaa.
Raha palaa Proraan
Berliinin muurin murruttua ja Itä-Saksan romahdettua yhdistyneen Saksan Bundeswehr otti lomakeitaan jälleen sotilaalliseen käyttöön. Sen lisäksi yhteen taloista perustettiin jättimäinen ja suosittu nuorisohostelli.
Prora nauttikin tietynlaista camp-mainetta nuorison keskuudessa, kunnes 2000-luvulla ison rahan sijoittajat kiinnostuivat siitä.
Kun tietoja sijoittajien aikeista palauttaa alue alkuperäiseen käyttöönsä korkeatasoiseksi lomakeitaaksi alkoi tihkua, herätti se luonnollisesti myös soraääniä ja suoranaista vastustusta.
Joidenkin mielestä ”Saksan Karibiaa” ei voitu rakentaa natsimenneisyyden päälle. Vastustuksesta huolimatta ensimmäiset remontoidut luksusasunnot avasivat kuitenkin ovensa vuonna 2016. Osa myytiin loma- tai kakkosasunnoiksi, osa lyhytaikaiseen lomakäyttöön.
Manfred Hartwig sanoo, ettei kunnostus ollut helppo urakka. Mutta rakennukset itsessään uhkuvat 1930-luvun vankkaa laatua.
”Täällä ahersivat aikanaan Saksan parhaimmat rakennusyhtiöt”, Hartwig sanoo ja koputtaa sormellaan kohtaa, johon on jätetty näkyville Proran alkuperäistä, punaista tiiltä.
Menneisyys on yhä täällä
Koska Proran ulkokuori on entisöity vanhaa kunnioittaen, 1930-luvun tunnelma on, hämmentävää kyllä, yhä tallella. Tarvitsee käyttää vain vähän mielikuvista, jotta voi nähdä hakaristilippuja sisäpihan ulokkeiden väliin jäävien viheralueiden lipputangoissa.
Ristiriita nykyhetkeen on ilmeinen, sillä nyt samoilla sisäpihoilla syödään ja kahvitellaan 300 metrin päässä toisistaan sijaitsevissa hienoissa kuppiloissa ja ravintoloissa, joista monet tarjoavat etnisiä makuja.
Proran puhuttelevin kohta sijaitsee kolmoskorttelin pohjoispäässä. Rakennuksesta löytyy alueen historiasta kertova museo, Dokumentationszentrum Prora.
Museossa natsiajan ja DDR:n rikoksista kerrotaan mitään peittelemättä.
Näyttelyä koristavat suuret valokuvat ja tietoiskut autoritaaristen hallintojen propagandakeinoista. Elokuvahuoneessa natsien KdF-järjestön filmit esittelevät mallikansalaisten, vaaleahapsisten lomailijoiden riemua hiekkarannoilla ja luontovaelluksilla.
Museon vieressä, rannan puoleisessa päädyssä kolmoskortteli tuottaa yllätyksen. Rakennuksen pääty on täysin kunnostamatta, jolloin vanha ja uusi Prora leikkautuvat rakennuksen keskellä kuin veitsellä leikaten. Sassnitzin puoleinen pohjoispuoli on rapistuva ja haiseva murju.
Ulkokuoren yhtäkkistä vaihtumista katsellessa milteipä toivoo, ettei koko Proraa koskaan remontoitaisi. Tummuva remontoimaton osa on näet itsessään hyvä muistutus historian haamuista.
Proralla on yhä tehtävää osoittaa, että menneisyyttä ei voi piilottaa, mutta sen kanssa voi kyllä oppia elämään.
