Esko Valtaoja: Kannattaa katsoa valosaasteen ohi ja bongata Linnunrata
Koska viimeksi vedit verhot ikkunasi edestä ja katselit maailmaa? Olisikohan nyt korkea aika tehdä niin? Lähde ulos pimeään mutta vielä siedettävän lämpimään syysyöhön ja bongaa Linnunrata!
Valo on mainio asia, mutta niin on myöskin pimeys. Pimeyttä, samoin kuin hiljaisuutta, on vain yhä vaikeampi tavoittaa. Auringon laskettua maailmamme muuttuu keinotekoiseksi valomereksi, joka näkyy kauas avaruuteen saakka. Hyvä niin, ei kukaan halua takaisin vanhoja aikoja, jolloin yön pilkkopimeydessä liikuttiin vain aivan pakosta, ja silloinkin sydän kurkussa, kynttilän tai päreen himmeässä kajossa.
Mutta valo ei vain valaise, se myös sokaisee. Kaupunkiemme kaduilta näkee tuskin edes Kuuta, planeetoista ja tähdistä puhumattakaan. Menetämme näköpiiristämme koko maailmankaikkeuden, koko sen kauneuden ja kiehtovuuden.
Vuosi toisensa jälkeen kysyin tähtitieteen luennolla istuvilta, kuka heistä on nähnyt Linnunradan, ja vuosi vuodelta käsiä nousi ylös yhä vähemmän. On aika ryhtyä toimiin, yön pimeys on sentään osa perintöoikeuttamme.
Tähtitieteen harrastajien yhdistys Ursa, Suomen luonnonsuojeluliitto ja muutamat muut toimijat ovat aloittaneet Bongaa Linnunrata -kampanjan, jonka tavoitteena on saada suomalaiset näkemään pimeän ihmeet omin silmin. Samalla kiinnitetään huomiota valosaasteeseen, siihen valaistukseen, josta ei ole mitään hyötyä vaan pelkästään haittaa.
Paljon ei tarvitse vaivautua. Hankkiudu pilvettömänä iltana pois valoista, mitä kauemmas, sen parempi – kenties kesämökille tai maaseudulla vain katuvalojen ulottumattomiin. Odota, että silmäsi tottuvat pimeään, katso ylös, ja hämmästy. Yön pimeys onkin valoa täynnä.
Linnunradan tunnistaminen ei vaadi tähtiharrastajan erikoistaitoja – paremminkin tuntuu, että täytyy kyyristyä, jotta siihen ei kolauttaisi päätään. Näin syysiltoina Linnunrata kulkee lähes keskeltä taivaankannen halki. On helppo kuvitella, että sitä on pidetty myyttisenä maailmanpuuna, Kalevalastakin tuttuna isona tammena. Kun olet saanut Linnunradan silmiisi, ajattele, mitä todella näet. Neljänsadan miljardin tähden muodostaman kiekon, jonka kaukaisella reunalla me olemme, kahdessasadassa miljoonassa vuodessa yhden verkkaisen kierroksen tehden. Siinä on meidän kotimme. Maailman katsominen antaa hieman perspektiiviä arkeenkin.
Kotiin palattuasi voit vaikkapa kuunnella Johanna Kurkelaa: Ja melkein huomaamatta / Tähdet lipui piilostaan / Ne loistivat hiljaisuutta / Ja kylpivät valossaan / – – Linnunradan lapset kulkee / Kehää kiertäen / Yössä toisiansa / Kohti hapuillen.