Tuomioselailu haastaa mielen hyvinvoinnin – Jenni Haukio: ”Liian lähelle syvän kuilun reunaa ei herkän mielen kannata hakeutua”

Jaa artikkeliLähetä vinkki
Seuran kolumnisti Jenni Haukio.
Runoilija ja tasavallan presidentin puoliso Jenni Haukio pohdiskelee Suomen ihmeitä ja ilmiöitä. © Paula Kukkonen
Tuomioselailu tuo myös varjopuolensa arkeen. "Synkkyyteen vajoava mieli ei välttämättä ole tavanomaisen terävä identifioimaan", Seuran kolumnisti Jenni Haukio muistuttaa.

Kotimaisten kielten keskus lisää vuosittain sanatietokantaansa kokonaan uusia sanoja, jotka osaltaan kertovat kulloisenkin vuoden tapahtumista ja ilmiöistä niin kansallisesti kuin myös kansainvälisesti.

Yksi vuonna 2020 tietokantaan lisätyistä sanoista on ”tuomioselailu” (engl. doomscrolling), jonka koronapandemia nosti ajankohtaiseksi, mutta joka vasta viime viikkoina on ikävä kyllä tullut erottamattomaksi osaksi arkea miljoonille ja yhä miljoonille ihmisille ympäri maailmaa.

Tuomioselailulla tarkoitetaan ”negatiivisten mediasisältöjen jatkuvaa ja pakonomaista selailua”, henkistä katoamista älypuhelimen kautta avautuvaan pahuuden ytimeen.

Tiedonhaku koetaan kansalaisvelvollisuutena

Kun maailmassa tapahtuu jotain niin traagista ja järkyttävää kuin Ukrainassa käynnissä oleva sota, on hyvin ymmärrettävää, että ihmisten tiedonjano on valtaisa. Janoamme informaatiota pyrkiäksemme jäsentämään tapahtumiakoettaaksemme ymmärtää sitä, mikä omaa maailmankuvaamme vasten vaikuttaa käsittämättömältä.

Sivistyksessä ei ummisteta silmiä siltäkään, mikä eniten tuottaa tuskaa ja ahdistusta.

Moni kokee tiedonhaun myös kansalaisvelvollisuudekseen. Kriisitietoisuus on osa vastuullista ja tiedostavaa kansalaisuutta, johon kuuluu pysytellä tietoisena siitä, mitä yhteiskunnissa lähellä ja kauempana tapahtuu.

Historiatietoisuus on sivistyksen ydinarvo, joka konkretisoituu aktiivisena hakeutumisena riippumattoman ja auktorisoidun tiedon äärelle. Sivistyksessä ei ummisteta silmiä siltäkään, mikä eniten tuottaa tuskaa ja ahdistusta.

Tuomioselailu hämärtää totuuden ja propagandan rajaa

Kaikesta tästä huolimatta on mahdoton nähdä, että tuomioselailu olisi hyväksi kenellekään. Tuomioselailu pakkomielteisenä toimintana johtaa lähes aina siihen, että vastaan tulee myös disinformatiivista ainesta, jota synkkyyteen vajoava mieli ei välttämättä ole tavanomaisen terävä identifioimaan.

Toisin sanoen: tuomioselailijan ymmärrys siitä, mikä on totta ja mikä propagandaa tai manipulaatiota, voi alkaa hämärtyä. Rakentava tapa kommunikoida kanssaihmisten kanssa voi alkaa horjua, niin sanottu argumentatiivinen kontrolli pettää.

Ja mikä vakavinta: oma mielenterveys ei välttämättä kestä, vaan negaatioiden jatkuva kuluttaminen johtaa vääjäämättä enemmän tai vähemmän vakavaan oireiluun. Itsereflektiota eli kykyä tunnistaa ongelma omalla kohdallaan kysytäänkin nyt monilta.

Tuomioselailun ilmiö tuo mieleeni Uuno Kailaan runon Ihmisen määrä (1926) säkeet:

”Ei ole ihmisen hyvä, jos hän on heikko, tuntea, nähdä ja elää kaikkea: kuilu on syvä, siellä on vaaniva peikko.”

Historiatietoisen ja kansalaisvastuullisen informoituna pysyttelyn ja yltiöpäisen doomscrollailun väliltä tulisi näinä raskaina aikoina löytää jonkinasteinen tasapaino.

Liian lähelle syvän kuilun reunaa ei herkän mielen kannata hakeutua.

Runoilija ja tasavallan presidentin puoliso Jenni Haukio pohdiskelee Suomen ihmeitä ja ilmiöitä. Lue kaikki Haukion kolumnit tästä.

X