Ihmisen pitää syntyä ja kuolla samassa paikassa – Joonas Nordman avoimena: ”Omien juurien pohdiskelu alkoi lähes salamaniskusta, kun täytin 35”

Jaa artikkeli
Joonas Nordman
Joonas Nordman on Seuran kolumnisti. © TOMMI TUOMI / OTAVAMEDIA
Joonas Nordman pohtii kolumnissaan juuriaan. Moni menettää yhteyden synnyinkaupunkiinsa, jos vanhemmat muuttavat sieltä pois.

En syytä nyt koronan meissä aiheuttamaa maaseudun kaipuuta, vaan varhaista keski-ikäistymistä, nimittäin kaipaavassa mielessäni on ollut kaupunki, jossa synnyin, eli Pori.

Se ei toki ole mikään maalaispitäjä vaan Suomen kymmenenneksi suurin city. Vetovoimansa ja mahdollisuuksiensa osalta se on valitettavasti jäänyt niin ikään ainakin sijalle kymmenen, kun kyseisen asteikon ykkösenä on komeillut Helsinki, kotikaupunkini jo 13 vuoden ajan.

Koti muuttuu tuntemattomaksi, kun läheiset ihmiset ja paikat katoavat

Rakastan Helsinkiä, mutta olen aina iloinnut siitä, että olen varttunut muualla. Meitä ”junan tuomia” on maamme eteläkärjessä paljon. Omien juurien pohdiskelu alkoi lähes salamaniskusta, kun täytin 35. Samoihin aikoihin lapsuudenystäväni äiti muutti eläkepäiviksi toiselle paikkakunnalle.

Ystäväni kertoi, ettei hänellä ole enää mitään sidettä yhteiseen lapsuuden- ja nuoruudenkaupunkiimme. Sellaista ei edes ehtinyt syntyä hänen omille lapsilleen. Se tuntui surulliselta ja tyhjältä.

Porissa asuu edelleen lähisukua ja ystäviäni, mutta pysyvyyttä eivät ole pelkästään ihmiset vaan myös merkittävät paikat.

Sellaisia minulla ei enää ole, koska lapsuudenkotia ja mummolaa asuttavat tuntemattomat ihmiset. Kun rakkaita ihmisiäkään ei enää ole, koko kaupunki muuttuu tuntemattomaksi.

Kahden kaupungin välissä

Muuttotappiossa kipuilevat kunnat, joilla on vielä selviytymismahdollisuuksia, voisivat iskeä nimenomaan nostalgialla ja juurilla poismuuttaneisiin, entisiin nuoriinsa.

Pandemia sai monet vaihtamaan kaupunkimaiseman metsäisempään ympäristöön, mutta joko-tai-vaihtoehto on useimmille liian radikaali.

”Junan tuomien” kotikonnut voisivat tarjota vaihtoehdoksi jonkinlaisia kevytversioita: nykyaikaisia lomaosakkeita, puoli-ilmaisia omakotitalo- sekä vapaa-ajan tontteja, kiinteistöverosta vapauttamista ensimmäiseksi viideksi vuodeksi tai vaikka vuoden bensojen maksamista. Vain mielikuvitus ja kunnan kantokyky ovat rajana.

Asumiskustannukset ja eläminen ovat edelleen huokeita monella postinumeroalueella, vieläpä jos saa ansiotulonsa pääkaupunkiseudulta. Se voisi mahdollistaa esimerkiksi Helsingissä sijaitsevan, kompaktin kerrostaloasunnon muuttamisen urbaaniksi ”kesämökiksi” tai kakkoskodiksi, jossa yövytään, kun työt niin vaativat.

Kunnan olisi tärkeä myös miettiä, miten se asemoituu lähimpiin kasvukeskuksiin ja miten yhteyksiä voisi parantaa. Jos olisin esimerkiksi Porin kaupungin lobbari, paiskisin töitä sen eteen, että valtatie 11 Tampereelle muutettaisiin nelikaistaiseksi, ja että samainen kaupunki olisi vain tunnin junamatkan päässä

Veri vetää kotiin

Joku on joskus sanonut, että ihmisen pitää syntyä ja kuolla samassa paikassa. Hyvien muistojen kirkastuessa alan ymmärtää, mitä sillä tarkoitetaan.

Alun ja lopun välille halutaan rakentaa silta. Isoisänikin toivoi, että hänen tuhkansa sirotellaan kotitilan törmälle, Kemijoen varteen, vaikka koti oli vaihtunut Keminmaasta satojen kilometrien päähän jo yli 50 vuotta aiemmin.

Lue kaikki Joonas Nordmanin kolumnit tästä!

Lue myös: Suomeen palasi ennätysmäärä ulkosuomalaisia – Paluumuuttajan arki synnyinmaassa ei ole aina helppoa: ”On ollut tunne, etten oikein kuulu mihinkään”

X