Influenssa toi bonusriesan, kun Juha Vuorinen sai laskimotukoksen – Lue veret seisauttavasta sairaalaseikkailusta Espanjassa!
Kirjailija ja Seuran kolumnisti Juha Vuorinen kertoo monivaiheisesta sairaalaseikkailustaan Espanjan auringon alla.
Juha Vuorinen on kirjailija, radioääni, kolumnisti ja suurperheen isukki.
Lueskelin jo loppusyksystä paikallisista lehdistä, että Andalusian yli olisi hulahtamassa koronaakin kiukkuisempi influenssa-aalto. Hämmästelin uutista monttu auki, mitä ei olisi pitänyt tehdä, sillä hörppäsin heti poikani koulun ensimmäisistä juhlista kyseisen kupan itseeni.
Tauti oli kieltämättä aiemmin sairastamaani koronaa ärhäkämpi, ja tähän versioon oli tarjolla vielä bonusriesa. Vasen jalkani muuttui sellaiseksi pökkelöksi, että se olisi ollut valmista kalua klapikoneeseen tungettavaksi.
Jo yhden pinnallisen laskimotukoksen kokeneena hakeuduin kiireesti tohtorille, joka oireet kuultuaan kiinnostuikin jalkani sijaan keuhkoistani ja potkaisi minut suoraan röntgeniin. Tovin ryppy otsallaan kuvia silmäiltyään señora antoi tuomionsa. Kodin sijaan minun pitäisi ajaa suoraan lähimpään sairaalaan.
Tässäkään vaiheessa kukaan ei ollut edes katsonut koipeani puhumattakaan siitä, että olisi koskenut siihen.
Kaahasin naama kauhusta sairaalavuoteenlakanan valkoisena lähimmän sairaalan päivystykseen ja ojensin ilmoittautumisessa espanjankielisen lähetteen sekä levykkeen, jossa oli kuvia palkeistani.
Juhlakuntovastaanotto tutkimushuoneessa
Puuduttavan pitkän odottamisen jälkeen minua pyydettiin kellistymään korkeintaan 180-senttiselle ihmiselle tarkoitetulle ja puolittain istuvaan asentoon asetetulle tutkimussängylle. Vaikka koipeni olisi ollut elastinen kuin jumppakuminauha, en olisi parimetrisenä taipunut tuolle synnytysjakkaralle, joten jäin lääkäriä odotellessani seisottelemaan itseäni seinään nojaten.
Lekuriparven sijaan paikalle liihotti napakka nuori nainen mittamaan verenpainettani, joka oli hänen mielestään bueno. Joko nainen ei tiennyt tuon taivaallista verenpaineiden viitearvoista tai sitten hän oli mustanhuumorin suurkuluttaja, sillä edes hulluimpina ryyppyvuosinani verenpaineeni ja pulssini eivät olleet huiskineet moisissa lukemissa.
Seuraavaksi tutkimushuoneeseen järkätylle juhlakuntovastaanotolleni saapui vuorotellen kolme eri lääkäriä. Yksi heistä, eläkeiän kynnyksellä horjuva vanhempi herrasmies, sentään kosketti minua. Sen sijaan että olisi ronskisti tutkinut kipeää pohjettani, hän alkoi sivellä sitä niin hellällä tavalla, että jos homma olisi jatkunut yhtään pitempään, pohkeeni ei olisi ollut enää ainoa jäykkä kohta kehossani.
Aikansa hiveltyään hän totesi, ettei minulla ole laskimotukosta ja että kaiken lisäksi keuhkonikin olivat huikeassa kunnossa. Röntgenkuva oli nimittäin huonosti otettu, ja näin ollen saisin luvan vaikka juosta kotiini. Niin terve pukki olin.
Vakuutusyhtiön suosittelema sairaala soi hoitoa
Viruttuani viikonlopun yli kipeän koipeni kanssa ajoin vakuutusyhtiön suosittelemaan sairaalaan, jossa vihdoin pääsin perinpohjaisiin tutkimuksiin. Ensimmäistä kertaa koko hoitoketjun aikana minusta otettiin verikoe, joka kertoi veritulpasta vinkkaavan arvoni olevan 18-kertainen normaaliin verrattuna.
Saatuani hevoseen pistettävän korskean verenohennuspistoskuurin mieleeni pyrki kauhea ajatus. Mitä jos olisinkin ollut täysin kielitaidoton vanhus, joka olisi vain veikeä virne naamallaan uskonut sen ensimmäisen turisteja rahastavan sairaalan lääkäriä, jonka mukaan olin terve pukki.
Lue kaikki Juha Vuorisen kolumnit täältä!