Koikkalainen: Pienet säästötoimet voivat tuntua mitättömiltä, mutta joukossa on voimaa

Jaa artikkeliLähetä vinkki
Koikkalainen
Koikkalainen on Seuran kolumnisti.
Tänä talvena tulee vastaan monta asiaa, joista ei hyvinä vuosina piitattu tuon taivaallista.

Valo on nyt kortilla. Kun ei ole satanut lunta, pilvi­päivinä pimeys putoaa kaiken ylle kuin seinä. Se ei ole pelkästään fyysistä. Sen huomaa myös mielialoissaan. Tunnelmia ­eivät nosta myöskään uutiset. Ne ovat vain huonoja.

Enää 45 päivää jouluun.

Vielä viime vuonna kausivalot olivat näitä aikoja täysillä päällä. Nyt niitä ei näy käytännössä ollenkaan. Tarve on yhtä huutava kuin ennenkin, mutta ehkä niitä ei pidetä sopivina.

Jos naapuri kärvistelee isojen sähkölaskujen alla, niin tuskin hän osaa iloita edes kausivaloista, jotka joku ­toinen kustantaa.

Tänä talvena tulee vastaan monta muutakin asiaa, joista ei hyvinä vuosina piitattu tuon taivaallista. Rahapussin pohja pilkottaa: jokainen ostos on harkittava ruokakaupassa tarkkaan.

Koikkalaisen perstun­tuma on, että hinnat ovat ­nousseet vuodessa 10–20 prosenttia. Havainto ei perustu oikeisiin lukuihin. Se on suuntaa ­antava arvio.

Maltillista, maltillista

Koikkalainen ei ole kovin tarkka, mutta omaa kulutusta on tullut seurattua jonkin verran. Hajulla pitää olla. Se kuuluu jo yleissivistykseen.

Säästöt ovat olleet maltillisia, kuten nykyisin bruuka­taan sanoa. Koikkalaisesta ­oikea laatusana olisi vähäinen, mutta minkäs teet: kaikki on nyt vaan niin maltillista.

Kun ei ole pakko, ainakin turhaa autolla ajoa voi ­välttää. Onneksi Koikkalainen ei asu Lapissa eikä muutoinkaan haja-asutusalueella. Niissä ei omalle autolle ole vaihtoehtoa.

Moottori-lehti kertoi, että ajonopeuden pudottaminen 120 kilometrin tuntinopeu­desta sataan vähentää poltto­aineen kulutusta yli 15 prosenttia. Näillä litrahinnoilla säästö on tuntuva.

Pienistä puroista

Elävässä elämässä ajonopeuden pudottaminen onkin jo toinen juttu. Koikkalainen ajelee – siis silloin, kun ajelee – pääosin muilla kuin moottoriteillä. Tarvetta ei ole kuin perusnopeuteen. Kärsivällisyyttäkin riittää.

Totuus on, että kun ajat 80 kilometrin tuntinopeudella, ohitsesi suhahtelee solkenaan monennäköistä ja -kokoista ­käryttävää kopperoa mopo­autoja myöten. On siinä joukossa muutama vanha hevoskaakkikin.

Olet tulppa eikä hermo kestä: pakko on mennä virran mukana. Siinä painaa turvallisuus ja taloudellisuus. Kun liikennevirta soljuu, ­polttoainetta kuluu vähemmän. ­Ohitusten määrä pysyy kohtuullisena eikä tule kiihdytyksiä eikä ­äkkinäisiä jarrutuksia.

Kivaa on sekin, ettei kohtuullisuuteen pyrkivä tunne itseään täydelliseksi hölmöksi.

Nämä ovat pieniä juttuja, mutta miksi olla noudattamatta niitä? Kun kaikki kerrotaan kymmenillä tai sadoilla ­tuhansilla, niin se on jo kaik­kien etu.

Lue kaikki Koikkalaisen kolumnit tästä!

X