Postin pääjohtaja voi paksusti, mutta kuinka kauan Kusti polkee?

Jaa kaverilleTilaa Seura
Koikkalainen
Koikkalainen on Seuran pakinoitsija. © Tomi Malkki
"Suomi kerskuu tasa-arvollaan ja samoilla lähtöviivoilla olemisesta, mutta eihän se niin mene", kirjoittaa Koikkalainen Seuran pakinassa.

Hohhoijaa… Keskustelu Suomessa jatkuu – ja aiheet ovat samat. Johtajien tolkuttomat palkat, politiikka, maahanmuutto, merimetsot – ja roskaruokaa ahmivien kaupunkivaristen ruokavalio.

Uusiksi on mennyt Lauri Pohjanpään iki-ihana varis-runo.

Kaksi vanhaa, vanhaa varista / nuokkuu hiljaa pellon aidalla. / Ruskea on rinta kaisliston, / taivas harmaa. Sataa. Syksy on. / ”Kurkikin jo lähti”, veljelleen / toinen virkkaa niin kuin itsekseen. / Pitkä hiljaisuus. Jo toinen ”niin maar; ja kolesterolit on taas koholla”, sanoo takaisin…

Kirjeet tipahtelevat kansalaisten postilaatikoihin vähän miten sattuu.
Väki vähenee ja Postissa kuohuu. Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU ilmoitti työtaistelusta viime viikolla. Syynä olivat Postin aikeet siirtää 700 paketti- ja verkkokauppaliiketoiminnassa työskentelevää henkilöä halvemman työehtosopimuksen piiriin.

Päätös merkitsee työntekijöiden palkkojen putoamista jopa 30–50 prosentilla. Lehtitietojen mukaan Postin pääjohtaja Heikki Malinen sai viime vuonna palkkaa ja palkkioita yhteensä 987 764 euroa. Se tekee noin 82 000 euroa kuukaudessa. Jakajien keskiansio on ollut noin 2 200 euroa kuukaudessa.

”Posti on lisännyt Malisen palkitsemista 48 prosentilla vuoden 2016 jälkeen. Tuolloin hän sai työstään yhteensä 668 902 euroa. HS:n laskelman mukaan Posti käytti koko johtoryhmänsä palkitsemiseen yli 4,6 miljoonaa euroa vuonna 2018, mikä on 52 prosenttia enemmän kuin 2016”, Helsingin Sanomat kirjoitti.

Kaino kysymys: mikä on sinun kokemuksesi postinjakelun toimivuudesta parin viime vuoden aikana? Onko Postin johto sitä taustaa vasten palkan- ja palkkionkorotuksensa ansainnut?

Pääjohtaja ei ole suostunut palkkojaan kommentoimaan. On kuulema yhtiön hallituksen asia.

Koikkalainen ehdottaa alkaisiksi, että Malisenkin palkoista napsaistaan 30–50 prosenttia ja katsotaan sitten. Eiköhän keskusteluyhteys synny ja mies saada neuvottelupöytään kommentoimaan, mikä on Postissa itse kunkin oikea palkkataso.

Suomi on eräille ihmisille klubi, jossa asiat voidaan sopia kavereiden kesken mutkattomasti. Klubiin pääsy ei ole kovin yksinkertaista, mutta osa klubin jäsenistä kuvittelee yksinkertaisesti, että kaikki pohjautuu puhtaasti jäsenen omiin henkilökohtaisiin ominaisuuksiin, ei muuhun.

Koikkalainen ei ole vielä saanut käsiinsä Anu Kantolan ja Hanna Kuuselan Huipputuloiset – Suomen rikkain promille -kirjaa, mutta listalla on.

Arvosteluista pisti silmään klubin jäsenen tokaisu, että korkeat päättäjät ovat tarvittaessa puhelun tai parin päässä ja ettei kynnys soittamiseen ole korkea.

Suomi kerskuu tasa-arvollaan ja samoilla lähtöviivoilla olemisesta, mutta eihän se niin mene. Jokainen hiukankin elämää nähnyt tietää, että ei ole eikä todennäköisesti koskaan tulekaan yhteiskuntajärjestelemää, missä omaisuudella ja rahalla ei olisi oikeutta ja valtaa puhua yli muiden. Ainoa toivomme on, että siinä pysyisi kuitenkin jonkinlainen tolkku.

Mies kuoli ja vanha aviopari joutui pitkän liiton jälkeen erilleen toisistaan. Yhteys löytyi muutaman kuukauden kuluttua. Vaimo tietysti kysyi, mitä miehelle kuuluu.

”Aamulla rakastellaan ja syödään vihanneksia. Päivällä rakastellaan ja syödään vihanneksia.”

”No, entä illalla?”

”Rakastellaan ja syödään vihanneksia.”

”Eikö taivaassa olo tunnu välillä jo yksitoikkoiselta?

”Taivaassa? En minä taivaassa ole. Olen Äänekoskella kaniinina.”

X