Muistojen Bulevardilla on Riitta Uosukaiselle aivan erityinen merkitys: ”Onnenvuosia ihanassa osoitteessa, jossa minua kosittiin”

Jaa artikkeliLähetä vinkki
Riitta Uosukainen kokee. että Muistojen bulevardi on hänelle tärkeä.
Valtioneuvos Riitta Uosukainen on Vivan kolumnisti. Hän toimi 20 vuotta kansanedustajana ja ministerinä. Uosukainen oli ensimmäinen nainen, joka valittiin eduskunnan puhemieheksi. Hän johti puhetta yhdeksillä valtiopäivillä. © Otavamedia
Ensi kertaa kuuntelen satakieltä parvekkeella yksin. Yksin katselen kastanjan kukkakynttilöitä, yksin ihmettelen halaustammen huikeaa lehtivyöryä.

Ella Fitzgerald ja Louis Armstrong laulavat vahvasti ja herkästi samalla kertaa: Summertime. Muistojen Bulevardi -ohjelma lähtee liikkeelle. Tietooni on tullut monia tuttavia ja vieraita, joiden aamurituaaliin kuuluvat kyseinen ohjelma, aamukahvi ja paperilehti.

Minulle Bulevardilla on erityinen merkitys; kirjoitan sen perustellusti isolla alkukirjaimella. Asuin opiskeluaikana vuodesta 1963 vuoteen 1968 Helsingin Bulevardilla alivuokralaisena 6. kerroksessa, katsellen vanhan Oopperatalon yli kauas merelle Harmajaan saakka.

Onnenvuosia ihanassa osoitteessa, jossa minua myös kosittiin vuonna 1966 ihan vanhanaikaisesti polvistuen. Olimme seurustelleet jo seitsemän vuotta. Bulevardia pitkin minut vietiin vihille Vanhaan kirkkoon 1968.

Onnen salaisuus

Samana vuonna palasin kotiin Etelä-Karjalaan. Olin auskultoinut fil.lis.. Imatralla työ alkoi äidinkielen opettajana yhteislyseossa, joka oli meidän oma koulumme, pulpettirakkauteni Topin ja minun.

Meillä on kuitenkin töiden ja opintojen tähden ollut lähes aina kaksi kotia. Mieheni usein avoimesti sanoi, että tämä kaksikotisuus on ollut onnemme salaisuus…

Olemme kuitenkin tehneet kaiken tärkeän yhdessä kuusi vuosikymmentä. Siksi tämä kesä hätkähdyttää.

Ensi kertaa kuuntelen satakieltä parvekkeella yksin. Yksin katselen kastanjan kukkakynttilöitä, yksin ihmettelen halaustammen huikeaa lehtivyöryä.

Yksin nautin tästä suotuisasta ilmastosta, järven välkkeestä, syreenien tuoksusta, suorastaan kirkuvasta vihreydestä.

Miten paljon tehdä halusin

Tässä miljöössä mietin käyttööni aktivoituneita sanoja, kuten leski, kuolinpesä, perunkirjoitus, kuolinsiivous; luopuminen tavaroista ja kirjoista, ero ihmisistä ja maisemista.

Mitä seuraavaksi? Ei tässä elämässä valmista tule.

On siedettävä oma keskeneräisyys, toivottava, ettei rasita muita.

On kannettava toisten kuormia ja tehtävä hyvää. Se elvyttää.

Muistojen bulevardi soittaa musiikkia vuoroin hellän iloisesti ja haikean suruisasti.

Perussävelmäksi valitsen juuri nyt Tove Janssonin Syyslaulun: ”Miten paljon tehdä halusin, ja miten vähän aikaan sainkaan.”

Valmistaudun juuri nyt syntymäpäivääni. Olen yhtä vanha kuin Kotkan ruusu, vuodelta 1942.

Kyllä tässä selvitään.

Aikakäsitys muuttuu, aina on perjantai, ja pian käännytään joulua kohti.

Tempus fugit. Aika rientää.

Lue kaikki Riitta Uosukaisen kolumnit tästä!

Juttu julkaistu ensi kerran Vivan numerossa 7/22.

Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti

X