Kosketus virittää seksihalut – Näin herätät hiipuneen halukkuuden, teet vähemmästä hyvää ja hyvästä entistä parempaa

Jaa kaverilleTilaa Seura
Kosketus virittää halun
© istockphoto
Moni haluaisi haluta enemmän. Sairaudet ja lääkitykset kuitenkin yleistyvät iän myötä, ja ne vaikuttavat seksuaaliseen toimintakykyyn ja halukkuuteen.

Petipuuhat pidentävät ikää ja madaltavat monen syövän ja sydän- ja verisuonisairauden riskiä. Ne lievittävät stressiä ja parantavat elimistön omaa puolustusjärjestelmää ja unen laatua. Ja ennen kaikkea seksi tuntuu ihanalta – ikääntyneenä usein jopa paremmalta kuin nuorena. Näin kenties siksi, että mitä vanhemmaksi ihminen elää, sitä paremmin hän tietää, mitä tahtoo.

”Jos fyysinen kunto säilyy hyvänä ja mitkään sairaudet tai lääkitykset eivät aiheuta ongelmia, niin seksuaalinen halu ja aktiivisuus eivät vähene iän myötä”, suomalaisten seksielämään perehtynyt tutkimusprofessori Osmo Kontula kertoo.

Sairaudet ja lääkitykset kuitenkin yleistyvät iän myötä, ja ne vaikuttavat seksuaaliseen toimintakykyyn ja halukkuuteen.

”Moni haluaisi haluta, mutta ei esimerkiksi univelan vuoksi jaksa, erektiohäiriön vuoksi pysty tai tapoihinsa urautuneena viitsi: kumppanin näkeminen haluttavana vaatii pitkässä suhteessa ponnisteluja”, urologi Riitta Rönkä huomauttaa.

Halut hiipuvat, jos seksi sattuu, aiheuttaa häpeää tai ei tunnu oikein miltään.

”Nautinto lisää haluja. Seksin yhteydessä helposti orgasmin saava nainen haluaa seksiä useammin kuin nainen, jolla on vaikeuksia saada orgasmi”, gynekologi, seksologi Leena Väisälä tietää.

Seksiin liittyvistä ongelmista tulee helposti kehä, jossa yksi ongelma johtaa toiseen.

Onneksi sama toimii myös toisin päin. Kun yksi ongelma hoituu, toinen seuraa perässä.

Monelta ongelmalta välttyy, kun muistaa päivittää omia seksiin liittyviä tapoja:

1. Haluttomuus arkea pitkässä parisuhteessa

Pitkässä parisuhteessa jännitteen ylläpito vaatii vaivaa. Kiinnostus sammuu ennen pitkää, jos sinusta ja minusta tulee pelkkä me, eli parisuhteesta puuttuu positiivinen erillisyys. Halua pitää herätellä ja vaalia.

Kokeile tätä

Muista itsesi. Pidä huoli ystävistä, harrastuksista ja omista, kivoista jutuistasi. Jotta suhteessa säilyisi uutuudenviehätys, kaikkea ei kannata jakaa kumppanin kanssa.

Testaa tuplapeitto. Jotta iho pääsisi iholle, unohda yöpaita! Ihokosketus virittää hellyyshormoni oksitosiinin erityksen. Erilliset makuuhuoneet eivät ole seksin loppu, kunhan sovitaan treffeistä.

Uskalla kokeilla uutta. Uusi asento, uusi paikka, uusi seksilelu. Vaikka suuseksi ei 20 vuotta sitten innostanut, nyt sitä voisi kokeilla.

Harjoittele hellyyttä. Hellyysharjoituksissa hellitään kumppania sanoin ja kosketuksella, mutta ei edetä yhdyntään asti. Harjoituksia löytyy netistä.

Ole ymmärtäväinen. On luonnollista, että aina ei haluta. Viisikymppisellä ja vanhemmalla kyse ei ole a-seksuaalisuudesta, se ilmenee varhemmin. Aseksuaalinen henkilö ei juuri koe seksuaalista vetovoimaa toisia ihmisiä kohtaan.

2. Oman kehon häpeä saa sivuuttamaan seksin

Huono seksuaalinen itsetunto tappaa halut ja vie seksistä nautinnon. Se saa ihmisen uskomaan, ettei seksi ole häntä varten.

Ikä ja mahdolliset sairaudet muuttavat kehoa. Omaan kehoon liittyvä häpeä heikentää itsetuntoa ja estää heittäytymisen.

Osa ihmisistä tarvitsee hyvin syvällisen ihmissuhteen, jotta pystyy virittäytymään seksiin.

Kokeile tätä

Hakeudu syliin. Jotta nainen tai mies kokisi itsensä haluttavaksi, hän tarvitsee kumppaniltaan myönteistä huomiota, koskettelua ja läheisyyttä. Vaikka seksi olisi tauolla, läheisyydestä ei pidetä paussia: kotoa lähtijä ja kotiin palaava puoliso saa aina suukon, ja sohvalla istutaan rinnakkain.

Ole armollinen itsellesi. Jenkkakahvat, selluliitti ja pömppömaha eivät estä nautintoa, vaikka moni nainen niin luulee. Haluttavuus syntyy asenteesta, tavasta katsoa ja kohdata toinen ihminen.

Muista, että kumppani luultavasti vanhenee samaa tahtia kanssasi.

Käytä kättä. Itsetyydytys lisää ja vahvistaa myönteistä suhtautumista omaan kehoon, jolloin seksuaalinen itsetunto vahvistuu.

Kiitä seksistä. Myönteinen palaute vahvistaa seksuaalista itsetuntoa. Ihastelemme uuden kumppanin ulkonäköä, tapoja ja tekoja, mutta pitkässä suhteessa ne jäävät. Kun toinen ottaa tavaksi kehua ja kiittää, toinen seuraa yleensä perässä.

Seksi ja ikääntyminen

istockphoto

3. Kun huippu jää kokematta orgasmin puuttuessa

Nautinnon huipulle pääsy edellyttää kiihottumista, ja vanhemmiten kiihottuminen usein hidastuu. Lämmittelyyn tarvitaan entistä enemmän aikaa, mielikuvitusta ja apuja.

Kaiken kiihotuksen ei tarvitse lähteä kumppanista. Kiihottumisessa voi käyttää apuna eroottista materiaalia, kuten pornoa.

Kokeile tätä

Käytä kalenteria. Kun seksille on sovittu aika ja paikka, alkaa kutkuttava odotus.

Ruoki mielikuvitusta ja muistele menneitä. Kiihottuminen tapahtuu korvien välissä.

Mielikuvissa on lupa tehdä mitä tykkää ilman, että kukaan loukkaantuu. Fantasiassa voi vaikka sekstailla hississä tai muistella oman suhteen kuumia ensihetkiä.

Opettele orgasmia. Kumppani ei tiedä, millainen kosketus saa toisen hekumaan, ellei tämä kerro sitä. Kertominen on mahdotonta, ellei sitä tiedä itsekään. Itsetyydytys auttaa löytämään ja tuntemaan omat parhaat paikat.

4. Tunnottomuus alapäässä

Emätin ja sen suuaukko väljenevät synnytysten ja iän myötä. Toisin kuin moni luulee, se ei aiheuta väljyyden tunnetta. Syy väljyyden tunteeseen on heikentyneissä lantionpohjanlihaksissa. Niiden kunto selviää gynekologin vastaanotolla.

Kokeile tätä

Etsi erogeenisiä pisteitä. Suurin osa naisista saa orgasmin klitoriksen, eikä emättimen kautta. Naisen kannattaa ottaa peili käteen, katsoa ja kokeilla, mistä nautinto lähtee. Se voi tulla viisikymppisenä ihan eri kohdasta kuin pari vuosikymmentä aiemmin. Jos aina jumittuu yhteen pisteeseen jalkojen välissä, voi jäädä paljosta paitsi.

Treenaa lantionpohjan lihaksia. Erilaiset supista-rentouta -harjoitukset lisäävät lantionpohjanlihasten voimaa. Apua lihasten löytymiseen ja harjoitteluun voi kysyä fysioterapeutilta ja gynekologilta. Lantionpohjan lihasten käyttöä voi harjoitella myös liikunnassa, kuten lattaritansseissa, vatsatanssissa ja pilateksessa.

Varaa aika gynekologille. Kun 50 vuotta täyttänyt nainen kokee emättimen löysyyden haittana, taustalla on useimmiten gynekologinen laskeuma. Emättimen kiristykseen markkinoidaan laser- ja RF-hoitoa, mutta tutkimusnäyttö niistä on vielä hatara.

5. Kuivat limakalvot kiusana iän myötä

Kun estrogeenin tuotanto vaihdevuosissa vähenee, emättimen limakalvo ohenee. Ohut limakalvo on arka ja kuiva, jolloin yhdyntä tuntuu epämukavalta.

Limakalvo-oireet eivät lopu vaihdevuosiin. Ne yleensä pahenevat niiden jälkeen.

Kokeile tätä

Emättimeen annosteltu paikallisestrogeeni pitää limakalvot kunnossa. Voiteiden ja emätinpuikkojen lisäksi sitä löytyy emätinrenkaasta, jonka teho riittää kolmeksi kuukaudeksi. Paikallisestrogeeniä käytetään tyypillisesti kahden viikon kuurina, jonka jälkeen tahti harvenee kahteen kertaan viikossa. Suun tai ihon kautta annosteltu estrogeeni ei usein riitä pitämään emättimen limakalvoa kosteana, ja silloinkin voi käyttää paikallisestrogeenia.

Lisää liukkaria. Liukuvoide ei ole mikään mummotuote. Se lisää kaikenikäisten nautintoa ja ehkäisee kitkan aiheuttamia nirhaumia miehillä ja naisilla. Kevyt perusvoide käy liukuvoiteesta ja sopii myös herkkäihoisille. Jos käytät itsetyydytyksessä apuvälineitä, muista silloinkin liukaste.

Pidä seksi ohjelmassa. Seksi toisen kanssa tai yksin auttaa pitämään limakalvot kunnossa, sillä se lisää alueen verenkiertoa.

6. Erektio-ongelmat korostavat suorituspaineita

Ikä ja ikään liittyvät sairaudet lisäävät erektiohäiriöitä. Tupakointi, ylipaino, korkea verenpaine, korkea kolesteroli ja diabetes kasvattavat niiden todennäköisyyttä.

Vaikka syy erektiohäiriöön olisi verenkiertoa heikentävässä sairaudessa, mukana on aina myös psyykkinen puoli. Erektiohäiriö aiheuttaa miehelle suorituspaineita, joiden vuoksi yhdyntä voi epäonnistua.

Kokeile tätä

Varaa aika urologille. Erektiohäiriön hoitoon on lukuisia lääkkeitä. Osaa käytetään päivittäin, osa otetaan ennen yhdyntää. Lääkkeet eivät aiheuta automaattisesti erektiota. Jotta ne toimisivat, miehen pitää kiihottua. Lääke voidaan annostella myös virtsaputkeen tai pistää peniksen paisuvaiseen, jolloin erektio ei vaadi juurikaan kiihottumista.

Erektiohäiriön syy kannattaa aina selvittää: se voi olla merkki sydän- ja verisuonisairaudesta.

Käytä fantasioita. Kun kiihottuminen vähenee, penis voi hiukan veltostua. Mielikuvat lisäävät kiihottumista.

Testaa uutta. Seksiin ei tarvita välttämättä yhdyntää. Mies voi tyydyttää kumppaninsa kädellä, suulla ja seksileluilla.

Harkitse terapiaa. Kun seksi kangertelee, taustalla on monesti ongelma parisuhteen vuorovaikutuksessa. Apua solmuihin saa pari- ja seksuaaliterapiasta.

Asiantuntijoina tutkimusprofessori Osmo Kontula, Väestöliitto, urologi Riitta Rönkä, Lääkärikeskus Aava ja gynekologi, kliininen seksologi Leena Väisälä, Lääkärikeskus Aava.

Artikkeli on julkaistu ensi kerran Kotilääkärissä 7/19.

Kiinnostuitko? Tilaa Kotilääkäri-lehti

X