Sian hirttäjäiset ja koira häpeäpaalussa – Vuosisatoja sitten eläimiä syytettiin hirveistä rikoksista ja tuomittiin kuolemanrangaistuksiin
Muutama vuosisata sitten puitiin eläinten ja hyönteisten tekemiä rikoksia. Tuomittuja sikoja ja muita eläimiä teloitettiin julkisissa spektaakkeleissa.
”Normandian sika” vuodelta 1457 lienee kuuluisin oikeudessa istunut eläin. Lasta popsinut emakko tuomittiin kuolemaan, mutta sen porsaat pelastuivat syyntakeettomina.
Tammikuisena päivänä vuonna 1386 parhaimpiinsa pukeutunut suuri väkijoukko kerääntyi Ranskan Normandiassa sijaitsevan Falaisen kaupungin torille seuraamaan murhasta tuomitun rikollisen hirttäjäisiä.
Erikoista brutaalissa näytelmässä oli se, ettei murhaaja ollut ihminen vaan emakko. Vapaana juoksennellut sika oli hyökännyt kehdossaan nukkuneen pikkuvauvan kimppuun ja järsinyt pienokaisen kasvoista ja käsistä isoja lihanpaloja, minkä seurauksena lapsi kuoli vammoihinsa.
Rikollinen sai rangaistuksensa, kun pyöveli kiskoi tappajasian riippumaan takajaloistaan ylösalaisin hirsipuuhun, jossa se kohtasi hitaan ja tuskallisen kuoleman.
Falaisen tapaus on jäänyt historiaan kenties tunnetuimpana eläimen julkisena teloituksena etenkin sen takia, että muuan taiteilija ikuisti hirttäjäiset kirkon seinässä olevaan freskoon. Tappajasika ei ollut kuitenkaan ainoa, sillä Euroopassa saatiin todistaa vuosisatojen ajan satoja sikojen ja muiden eläinten teloituksia.
Koira joutui häpeäpaaluun
Eläinten oikeudenkäynnit saivat ilmeisesti alkunsa Ranskassa, mutta niitä järjestettiin myös muissa Euroopan maissa.
Useimmat tuomiolle päätyneistä olivat sikoja, mutta syytettyjen penkille joutui myös muita eläimiä ja jopa hyönteisiä.
Jos syytettynä oli jokin suuri eläin, esimerkiksi ihmisen kuoliaaksi puskenut härkä, tapausta käsiteltiin maallisessa tuomioistuimessa. Jos taas kaupungin tai kylän asukkaat olivat tehneet valituksen satoa tai viljelyksiä tuhoavista heinäsirkoista, mehiläisistä tai muista hyönteisistä, asian käsittely siirrettiin kirkollisille viranomaisille.
Eläinten tekemiin vahinkoihin ei suhtauduttu kevyesti, sillä niitä ratkomaan palkattiin oman aikansa arvovaltaisimpia teologeja ja juristeja, jotka langettivat tuomionsa vasta pitkän ja perusteellisen harkinnan jälkeen.
Jos rotat tai hyönteiset todettiin syyllisiksi tihutöihin, pappi julisti tuholaiset kirkonkiroukseen. Siinä missä nykyihmiset turvautuisivat vastaavassa tilanteessa tuholaismyrkkyyn, keskiajan papit pirskottivat manauksia mumisten pyhää vihkivettä pelloille ja puutarhoihin, joissa ötökät tai jyrsivät olivat tehneet tuhoja.
Jos tuholaiset katosivat, karkotusmääräyksen uskottiin tehonneen, mutta jos kiusankappaleista ei päästy eroon edes pannaan julistuksella, tätä pidettiin viestinä siitä, että Jumala rankaisi syntisiä ihmisiä lähettämällä näiden riesaksi pysyvän vitsauksen.
Maallisessa oikeusprosessissa, joka päättyi useissa tapauksissa jonkin isomman eläimen mestaukseen, pyöveli teki likaisen työn joko hirttämällä, polttamalla, kuristamalla, hukuttamalla tai hautaamalla eläimen elävänä. Käytössä olivat samat menetelmät, joita sovellettiin myös ihmisten tekemiin rikoksiin.
Kaikissa tapauksissa syytettyä ei kuitenkaan tuomittu kuolemaan. Esimerkiksi 1720-luvun Itävallassa ihmisten päälle hyökkäillyt koira tuomittiin vuodeksi häpeäpaaluun. Se oli keskelle toria pystytetty rautahäkki, jollaisessa myös ihmishahmoiset ryövärit ja avionrikkojat joutuivat istumaan koko kansan pilkattavina.
Paholainen riivasi kukon
Vuonna 1474 sveitsiläisessä Baselin kaupungissa järjestettiin juhlallinen seremonia, jonka huipennuksena roviolla poltettiin ”luonnottomaan ja hirvittävään rikokseen” syyllistynyt kukko. Kukon kuviteltiin olevan demonisen riivauksen vallassa ja munineen munan, josta oli kuoriutunut basiliski, lohikäärmettä muistuttava kukon ja liskon sekasikiö.
Taikauskoiset kuvitelmat, joiden mukaan eläimet olivat paholaisen liittolaisia, roihahtivat entistä hurjempaan liekkiin 1500–1600 -lukujen noitavainoissa. Moni viaton eläin menetti henkensä, kun varsinkin kissoja poltettiin roviolla tai hukutettiin samassa säkissä noituudesta syytettyjen emäntiensä kanssa.
Eläimiin kohdistuneet seksuaalirikoksetkaan eivät olleet tuntemattomia, ja kielletyn aktin paljastumisesta rapsahti kuolemantuomio sekä ihmiselle että eläimelle – paitsi jos eläimen syyttömyydestä löytyi riittävästi todisteita. Näin kävi esimerkiksi vuonna 1750, jolloin muuan aasin kanssa pelehtinyt ranskalaismiekkonen tuomittiin hirtettäväksi, mutta aktiin pakotettu aasi selvisi ilman rangaistusta.
Tuomiot perustuivat koston lakiin
Yhdysvaltalainen tutkija ja varhainen eläinten oikeuksien puolestapuhuja Edward Payson Evans piti eläinoikeudenkäyntejä pilailuna oikeuslaitoksen kustannuksella ja juridisiin väittelyihin osallistuneiden oikeusoppineiden puheita pelkkänä rikkiviisaana saivarteluna.
Vuonna 1906 julkaisemassaan teoksessa Evans teilaa eläimille langetetut rangaistukset ”suunnattomana typeryytenä, jota johdettiin raa’alla voimalla.”
Evans ei jäänyt kriittisessä mielipiteessään yksin. Jotkut olivat jo keskiajalla sitä mieltä, että järjettömien luontokappaleiden rankaiseminen oli hyödytöntä, koska eläimet eivät tehneet pahoja tekoja ilkeyttään, vaan ne seurasivat vain vaistojaan.
Keskiaikainen yhteiskunta, jossa eläimiä kohdeltiin lain edessä samoin kuin ihmisiä, oli kuitenkin tietyssä mielessä tasapuolinen. Olipa syytettynä eläin tai ihminen, tuomiot perustuivat muinaiseen koston lakiin, jonka perusperiaate oli silmä silmästä. Sen mukaan oikeus toteutui, kun rikoksentekijä sai maistaa itse omia tekojaan.
Modernille länsimaiselle oikeustajulle tällainen päättely on liian yksioikoista. Myös suhteemme eläimiin on hyvin erilainen kuin maailmassa, jossa sikoja hirtettiin lapsenmurhista.
Tästä huolimatta vielä 1900-luvun alussakin esimerkiksi hoitajansa kimppuun hyökännyt sirkuselefantti tuomittiin Yhdysvalloissa kuolemaan.
Eläinoikeudenkäynnit ja eläinten julkiset teloitusnäytökset muodostivat kummallisen, vuosisatoja jatkuneen käytännön. Se, miksi niitä järjestettiin ja mitä niillä tavoiteltiin, ei ole kuitenkaan koskaan täysin selvinnyt.
Lähteet: E.P. Evans: Eläimet tuomiolla. Eläinten oikeudenkäynnit ja kuolemantuomiot (2019). Englantilainen alkuteos ilmestyi vuonna 1906. Katy Barnett & Jeremy Gans: Guilty Pigs: The Weird and Wonderful History of Animal Law (2022).