Ulko-Tammio on hiljaisuuden saari, jonka älypuhelinkieltoa on hehkutettu ulkomaillakin: ”Paras paikka puhelinpaastolle, sillä kenttä on huono”

Meri on muuttanut värinsä kesän sinisestä syksyn harmaaksi. Kasvoilla tuntuu viimassa aaltojen suolainen viileys. Kotkasta matkaan lähtenyt vene lipuu ohi Tiutisen saaren, jonka vanhojen venevajojen punamulta on tarttunut maisemaa reunustaviin puihin.

Ruotsinsalmessa aalto on vielä maltillinen, mutta tuulenpuuskat kielivät syksystä ja rynkyttävät veneen keulaa. Ulkomerellä ja kapeikoissa aalto nousee vaahtopäiksi niin, että se kastelee veneessä olijoiden kyljet.

Venettä luotsaa tottuneesti kohti Itäisen Suomenlahden kansallispuistoa Metsähallituksen luonnonsuojelupäällikkö Pekka Heikkilä. Hän pitää syksystä samasta syystä, josta monet sitä inhoavat.

”Kaikki on niin hemmetin pelkistettyä. Ei ole hirveästi nähtävää tai kuultavaa”, hän kuvaa.

Luonto hiljenee ottaakseen vastaan talven. Juuri hiljaisuudesta tuli kuluneena kesänä yllätysmatkailuvaltti Itäisen Suomenlahden saaristossa.

Kännykkäpaastolle saareen

Kesällä Visit Kotka-Hamina julkaisi tiedotteen, jossa se julisti Suomenlahden saaren Ulko-Tammion ­puhelinvapaaksi vyöhykkeeksi. Tiedotteessa toivottiin, että matkailijat sulkisivat digilaitteensa ja olisivat saaressa aidosti läsnä.

Kännykättömyys kansallispuistossa nousi kansainväliseksi uutiseksi.

Ulko-Tammion kännykkäpaastoa hehkuttivat muun muassa amerikkalaiskanava CNN ja brittiläinen The Independent-lehti, jonka mukaan puhelimen sulkemisella olisi jopa positiivisia terveysvaikutuksia.

Ulko-Tammion valtti ovat sen suojaisat lahdet, joihin veneen on helppo lipua. Rannasta lähtee lentoon yksinäinen merimetso. Sen seuraan liittyy ­harmaahaikara, joka siivilleen noustuaan kääntää pitkän kaulansa mutkalle.

Lahdella tuuli vaimenee ja tilalle tulee hiljaisuus. Silmäys kännykkään paljastaa, että saareen saapumisesta huolimatta tolppia kuuluvuuden merkiksi ei ilmaannu.

Lue myös: Kirjailija Tomi Kontio kiersi poikansa kanssa kansallispuistot – Näin elämyksistä syntyi Kansallispuistojen kutsu

Heikkilä ankkuroi veneen Metsähallituksen pirtin rantaan. Lahden toisella puolella on yhteisvenesatama, jonne matkailijat saapuvat.

Ulko-Tammiossa on tänä vuonna käyty vajaat 6 000 kertaa. Suurin osa tulijoista saapuu omilla veneillä: säännöllistä vuoroveneyhteyttä Ulko-Tammioon ei enää ole.

Saarella on vain pari Metsähallituksen ylläpitämää nuotiopaikkaa ja ulkohuusseja sekä autiotupa. Saaren palvelutarjonta on yhtä pelkistetty kuin sen luonto.

Idän etuvartio

Ulko-Tammio oli aikanaan kaksi erillistä saarta, joiden väliin jäi hyvin matala ja kapea salmi. Välirauhan aikana läpipääsy suljettiin kannaksella, kun Ulko-Tammion laajamittaiset linnoitustyöt alkoivat.

Nyt linnoituksista on jäljellä metsittyneitä ilmatorjunta- ja merikanuuna-asemia sekä yli sata metriä pitkä tunneli, joka on varsinkin pienten seikkailunhaluisten kävijöiden mieleen.

Pieni ja pyylevä peukaloinen on tehnyt sammalista taidokkaan pesän tunnelin suulle. Nyt se lurittaa vitsikkäänkuuloista syyssävelmäänsä matalalla ruohikossa. Muutolle sillä ei vielä ole kiire, sillä se voi viihtyä Suomessa jopa marraskuulle tai suotuisissa oloissa vaikka koko talven. Kalliokielot notkuvat marjojen painosta.

Tunnelin suu ammottaa säkkipimeyteen, sillä syvemmällä maan sisällä tunneli kaartaa loppumatkasta 90 astetta. Mutka estää kaiken päivänvalon pääsyn luolaan.

Seinät huokuvat kosteaa, ja välillä jalka lipeää pimeässä luonnonkiviltä. Ahtaanpaikankammoisillekin seikkailu maan alla sopii, sillä katon korkeus nousee viiteen metriin.

Turvallisuus ennen kaikkea

Tunnelin toisella puolella lähellä rantaa eteen ilmaantuu kaksi metsänvihreää konttia. Ne ovat merivartioston uusinta tekniikkaa. Mäen päällä on vihreä vartiotorni, joka ilmaantui parikymmentä vuotta sitten. Venäjän rajalle on alle kymmenen kilometriä.

Merivartijat ovat sitoneet partioveneensä laituriin ja kivunneet mäenrinteellä sijaitsevaan taukotupaan. Mukana on myös meriylivartija Tero Härkönen. Hänkin on kuullut puhelinvapaasta saaresta.

”Tämä on paras paikka kännykkäpaastolle, sillä kenttä on huono”, hän toteaa.

Viranomaisverkko sen sijaan toimii, joten pelastustehtävät eivät ole kännykkäkenttien varassa. Saaristossa veneliikenne hiljenee syksyn tullen, joten nyt merivartiostoa työllistävät erilaiset tehtävät kuin kesällä, kuten sairaankuljetukset.

Tero Härkönen muistuttaa, että vaikka puhelinpaasto on hyvä idea ja luonnossa kannattaa hiljentyä, ­turvallisuutta ei saisi koskaan vaarantaa. Apua täytyy kyetä kutsumaan aina.

”Paras kenttä on Ulko-Tammion korkeimmalla kohdalla lintutornissa”, hän vinkkaa.

Ketoniittyjen paluu

Kännykän tuijottelun sijaan saarella alkaa tarkkailla luontoa. Ulko-Tammio ja muut Itäisen Suomenlahden kansallispuiston saaret ovat eristyneisyytensä takia mahtavia luonnonlaboratorioita, joihin suojelutoimet purevat.

Alkuperäiseen saaristoluontoon kuuluvat ketoniityt, mutta nyt ne ovat uhatuimpia luontotyyppejä. Kukkaloiston ovat tukahduttaneet rehevöitymisestä hyötyneet katajat ja niiden juurella viihtyvät sammaleet.

Metsähallitus raivaa katajia pois, minkä seurauksena niittykasvien on mahdollista palata.

”Vuodessa tai kahdessa maan sisällä olevasta siemenpankista saattaa nousta niittykasveja kymmeniä vuosia vanhoista siemenistä”, Heikkilä kuvaa.

Kukkakasvit luovat puolestaan elinolosuhteet monille hyönteisille, kuten perhosille ja ­kovakuoriaisille sekä useille lintulajeille. Ilmastonmuutos tuo uusia tulokaslajeja kohti pohjoista, ja niille ketoniityt voivat olla tärkeitä askelkiviä matkalla uusille asuinsijoille.

Mutta toki on niitäkin, joita ei Suomeen toivoisi lainkaan. Haitalliset vieraslajit tuhoavat alkuperäistä lajistoa, valtaavat tilan ja uhkaavat luonnon monimuotoisuutta.

Minkki tuhoaa

Yksi saariston linnuston ja pieneläinten pahimmista vihollisista on minkki.

Ensimmäiset minkkituhot huomattiin jo vuosituhannen alussa. Osa Suomenlahden hienoista lintuluodoista on nykyään autiona, sillä yksi minkki kykeni tekemään lopun jopa sadoista poikasista ja emolinnuista.

”Se on ainoa peto, jolla on tarve tappaa varastoon”, Heikkilä kuvaa.

Syynä pidetään sitä, että minkki on alun perin preeriaeläin, joka varastoi ruokaa pahan päivän varalle.

Ulko-Tammion laituri oli kuuluisa siitä, että sen kupeessa suorastaan kuhisi rantakäärmeitä. Toisin on nyt, sillä minkki ehti eliminoida ne olemattomiin.

Vuonna 2018 Metsähallitus ryhtyi minkin tehometsästykseen ja sai käyttöönsä koirakoita. Pyynnin ajankohdaksi valikoitui kevät, jolloin naarailla ei vielä ollut poikasia.

Pekka Heikkilä on työskennellyt 7-vuotiaan parsonrusselinterrierinsa Pondin kanssa koirakkona, ja he ovat tulleet saarelle minkkijahtiin nytkin.

Pondi on vikissyt häkissään koko merimatkan, sillä se tietää, minne matka vie. Aikoinaan rotu jalostettiin rottakoiraksi, minkä takia Pondin oli helppo siirtää kiinnostuksensa minkkiin.

Parivaljakko on tehnyt tehokasta työtä minkin metsästämiseksi. Heikkilän rooli on kuunnella havainnoistaan haukuin ilmoittavaa Pondia ja kaivaa esiin kivien tai kaatuneiden puiden koloihin piiloutunut minkki. Joskus piti käyttää lehtipuhallinta, jotta minkki saataisiin esiin. Sitten vastapuolella oleva haulikkomies ampui minkin.

Pondi vastaa kaikkiaan noin 40 minkin poistosta kansallispuistosta.

Nyt aletaan olla tilanteessa, jossa Itäisen Suomenlahden saariston kansallispuiston voi julistaa minkeistä vapaaksi vyöhykkeeksi. Toinen asia on, milloin minkkituhojen traumatisoimat linnut uskaltavat asettua uudestaan pesimään hylkäämilleen luodoille.

Kirottu kurtturuusu

Aurinko paistaa viistosti iltapäivän merkiksi. Jaloista lähtee lentoon päiväuniltaan herätetty kehrääjä, joka sekin on muuttomatkallaan kohti Afrikkaa.

Valo saa saaren itärannalla sijaitsevat oranssinkukertavat kalliot hehkumaan. Erikoinen väri tulee jäkälästä, joka kasvaa kiven kyljessä.

Pekka Heikkilä harppoo tottuneesti Ulko-Tammion rantakallioiden yli. Kalliot ovat symmetrisiksi paloiksi lohkeavaa graniittia, jota aikanaan kuljetettiin ­palatsien rakennustarpeiksi Pietariin.

Silloin kiviä siirrettiin sen aikaisella teknologialla, vipuvarsilla ja veneillä. Tätä nykyä teknologiaa kulkee poikkeuksetta jokaisen taskussa älypuhelimen muodossa ja vie pahimmillaan kaiken huomion.

Siksi Heikkilän mielestä Ulko-Tammion kännykkäkielto on hyvä juttu.

“Kännykkäkielto on ajanut asiansa, jos edes yksikin ihminen on löytänyt paremman yhteyden tähän kaikkeuteen ja itseensä”, hän sanoo levittäen käsiään.

Eivätkä piippaukset tai somevideot häiritse kanssakulkijoitakaan, joten kielto on rauhoittanut koko ­saaren. Ohi liitää amiraaliperhonen, joka sekin olisi jäänyt huomaamatta, jos katse olisi ollut kännykässä.

Mutta myös Heikkilä on huomannut jotain. Hänen katseensa on kiinnittynyt kauniiseen ruusukasviin rannan tuntumassa.

Kasvi on kurtturuusu, joka leviää saariin joko lintujen ulosteiden mukana tai meren kuljettamina kiulukoina eli ruusunmarjoina. Kurtturuusu on haitallinen vieraslaji, joka kasvaa nopeasti umpeen hiekkarannat. Sen tunnistaa varren tiheistä piikeistä ja kurttuisista lehdistä.

Heikkilä kiskoo kasvin maasta ja kaivaa vielä juuretkin pois niin hyvin kuin mahdollista.

”Kurtturuusu leviää nopeasti, ja sen takia se yritetään poistaa kaikkialta”, Heikkilä kertoo.

Nyt Metsähallitus on turvautunut kurtturuusujen torjunnassa glyfosaattiin eli pahamaineiseen Roundupiin. Pieni määrä kasvin lehdille siveltynä tai suihkutettuna riittää sen poistoon.

Elämäntapa tuo saareen

Ulko-Tammion luontopolku nousee kohti saaren korkeinta kohtaa. Siellä kohoaa korkeuksiin lintutorni, josta aukeaa esteetön näkymä jokaiseen ilmansuuntaan. Tornista voi nähdä saaren rannoilla liitelevän merikotkan.

Lintutorniin ovat kiivenneet myös Anne ja Ano Sohlman. Haminalaisen pariskunnan purjevene on toinen vain kahdesta aluksesta, jotka on ankkuroitu saaren laituriin.

”Muistan ajan, jolloin tällaisena viikonloppuna täältä oli vaikea löytää venepaikkaa”, Anne Sohlman kertoo.

Monet veneilijät ovat jo lopettaneet kautensa, vaikka syyskeli on mitä mainioin.

Sohlmanit ovat viihtyneet merillä jo kolmekymmentä vuotta. Viikonloppuisin matka suuntautuu usein Ulko-Tammioon tai läheiseen Kilpisaareen.

”Elämäntapa”, he kuvaavat.

Lue myös: Tietovisan teemana kansallispuistot – Testaa 10 kysymyksen avulla, muistatko nämä upeat luontokohteet ja oletko todellinen Suomi-retkeilijä!

Viikonlopun happihumala

Ulko-Tammion puhelinpaasto herättää Sohlmaneissa huvittuneisuutta. Juuri tänä viikonloppuna kännykkä on ahkerassa käytössä, sillä Anne Sohlman on saanut käyttöönsä uuden puhelimen rikkoontuneen tilalle.

Sitä ennen mantereella puhelinpaasto kesti tuskastuttavat kymmenen päivää.

”Ihminen on todella riippuvainen puhelimestaan. Pankkiasioita on ollut mahdotonta hoitaa. Ystäväkin huolestui, kun en vastannut puhelimeen”, Anne kertoo.

Nyt hän on istunut rantakalliolla ja yrittänyt saada ladattua menetetyt sovelllukset. Muutoin Sohlmanit vakuuttavat nauttivansa saaren hiljaisuudesta ja pelkistetystä luonnosta.

Parhaat muistot liittyvät siihen, kun keväällä kierrettiin lasten kanssa saarta ja katsottiin, kuinka korkealla vesi oli talven aikana käynyt ja mitä tuonut mukanaan.

Nykyisin muistot tallentuvat kännykän kameralla, vaikka Anne Sohlman ei niitä eteenpäin jaakaan. Parasta on ulkona olo.

”Kun palaan töihin maanantaina, olen edelleen melkein happihumalassa”, Anne Sohlman kuvaa.

On aika jättää hyvästi Sohlmaneille ja palata rantakal­lioille. Luonto ympärillä hiljenee ja niin tekee myös mieli.

Aurinko laskee oranssina horisonttiin, ja sen tilalle nousee kuu. Vielä hetki sitten pärskeinä rantaan lyöneet aallot vaimenevat.

Taivaalla tuikkivat tähdet. Ulko-Tammiossa ne näyttäytyvät niin kirkkaina, että on kuin näkisi ne ensi kertaa. Vai johtuuko se siitä, että katse on pitkästä aikaa taivaalla eikä kännykän ruudulla?