Riitan ja Tapion rakentaminen lähti käsistä – Näin rantatontille nousikin upea hirsilinna mökin sijaan: ”Viihdymme nykyään yhä enemmän kotona”

”Päätimme vaimoni Riitan kanssa luopua Kuopion Neulamäessä sijainneesta omakotitalostamme, kun viimeinenkin lapsistamme muutti pois kotoa. Asuimme kerrostalossa ja haaveilimme rantapaikasta. Aloimme etsiä paikkaa kesämökille, mutta suunnitelmat muuttuivat, kun näimme Kapustalahden rannalla sijaitsevan tontin.

Olimme käyneet katsomassa jo yhtä rantapaikkaa, mutta emme ostaneet sitä. Välittäjä näytti meille kartasta toisen paikan. Lahden rannalla sijaitseva tontti oli umpimetsää, eikä tietä ollut perille asti. Kasvusto oli niin sankkaa, että jouduimme raivaamaan tiemme rantaan. Mutta se oli vaivan arvoista.

Maisema oli kuin maalauksesta. Vedessä olevien suurten kivenjärkäleiden välit olivat täynnä valkoisia lumpeita, ja heinät taipuivat aaltojen mukana. Tiesimme löytäneemme paikkamme. Meidän piti rakentaa pieni rantasauna ja mökki, mutta rakentaminen karkasi käsistä.”

Mökin sijaan omakotitalo ja hirsilinna!

”Mökin sijaan päädyimme rakentamaan omakotitalon, kun kuulimme, että kiinteistövero on pienempi kuin vapaa-ajanasunnolla. Olin rakentanut appiukon opastuksella ensimmäisen omakotitalomme, mutta sen enempää kokemusta minulla ei ollut, kun lähdin piirtämään rakennusta millimetripaperille ja laskemaan askelilla, minkä kokoinen siitä tulee.

Riitta piti minua ensin ihan hulluna, kun suunnittelin meille kahdelle 250 neliön talon. Se on osoittautunut kuitenkin hyväksi ratkaisuksi. Talossa on tilaa lapsille ja heidän perheilleen. Viime jouluna taloon kokoontui yli kaksikymmentä ihmistä.”

Riitta ja Tapio Heikkisen hirsitalo Kuopiossa

Ensin oli rantasauna

”Rakensimme tontille ensin pienen rantasaunan, jotta pääsimme uimaan ja saunomaan. Tykkäämme kierrättää ja käyttää vanhaa aina kun mahdollista. Sauna on peräisin Sorsasalon maatalousnäyttelystä, jossa se toimi ravintolana. Sille ei ollut tapahtuman jälkeen enää käyttöä, joten pelastimme sen ja teimme siitä saunan.

Talon rakentaminen vei vuosia. Aloitimme kaatamalla metsuriystäväni kanssa puut takametsästä. Silloin oli talvi ja lunta vyötäröön asti. Jokainen puu piti kaivaa ensin lumesta ennen kuin sen sai kaadettua. Kuljetimme puut tontille, kuorimme ne Riitan vanhempien kanssa, ladoimme puut pinoon ja annoimme niiden kuivua pari vuotta.

Sitten aloimme katsoa talolle sopivaa paikkaa. Toinen halusi rantaan ja toinen mäen päälle. Teimme kompromissin ja päätimme rakentaa niiden väliin.”

Hirsilinna sai käsin veistetyt hirret

”Tontilta piti kaataa puita sekä räjäyttää kalliota ja isoja kiviä ennen kuin rakennustyöt voitiin aloittaa. Maansiirtotyöt olivat massiiviset. Kokosimme räjäytetyt kivet yhdelle alueelle, josta syntyi pihan jatkeeksi kokonainen niemi, jolle pystytimme lipputangon.

Luulin, että talon pohja valmistuu kolmessa viikossa, mutta siinä oli niin paljon raudoittamista ja laudoittamista, että lopulta työhön kului kolme kuukautta. Kun pohja oli valmis, siirsimme hirret traktorilla mäen päälle ja liu’utimme ne sieltä pohjan päälle. Sen jälkeen jatkoimme lihasvoimalla hirsi kerrallaan.

Hirsien veistämiseen kului yli viisi kuukautta. Veistin hirret yhdessä ammattiveistäjän kanssa ja piilutin ne.

Toisin kuin sahapinta piiluttaminen sulkee puun pinnan, jolloin vesi ei imeydy niin helposti puuhun.

Kävin opettajan töiden ohella joka päivä tontilla auttamassa ja peittämässä hirret, jotta ne eivät kastu. Talvella rakensin yksin ja taistelin lunta vastaan.

Rakentaminen oli kova ponnistus, mutta en koskaan epäillyt, etteikö talo valmistuisi.”

Vanha valokuva on muisto talon alkuvaiheista. Riitan vanhemmat olivat mukana rakentamassa taloa. © Suvi Elo

Portaikko perinnöksi

”Syksyllä 2008 kannoimme pianon uuteen kotiimme. Se oli hieno hetki. Emme olleet ehtineet laittaa verhojakaan paikoilleen, kun vieraat saapuivat juhlistamaan Riitan syntymäpäivää ja tupaantuliaisiamme.

Olemme asuneet talossa 14 vuotta. Hirsiseinien sisällä on juhlittu, laulettu, majoitettu lapsia perheineen ja vietetty rauhallista eläkeläiselämää. Hengittävä hirsitalo on osoittautunut hyväksi ja terveelliseksi kodiksi. Riitta joutui jäämään sairaanhoitajan työstään työkyvyttömyyseläkkeelle vuonna 2008, kun hän altistui töissä homeelle ja sairastui vakavasti. Hirsitalossa Riitan vointi parani niin paljon, ettei hän ole tarvinnut enää lainkaan astmalääkkeitä.

Talo jakautuu kolmeen kerrokseen. Keskellä on tupa, keittiö, pieni kammari ja kylpyhuone. Yläkerrassa sijaitsevat makuuhuoneet ja minun musiikkitilani. Alakerrassa on autotalli, puuliiteri ja varasto.

Olemme sisustaneet kotimme meille tärkeillä kalusteilla, esineillä ja taiteella. Olemme molemmat musikaalisia, joten soittimet ovat osa kotimme tunnelmaa.”

Perintö jälkipolville

”Yksi kotimme erikoisuuksista ovat kammarin puiset pariovet, jotka ovat peräisin vuonna 1932 rakennetusta kansakoulusta. Olemme Riitan kanssa molemmat käyneet kyseistä koulua, joka toimi sodan aikaan sotasairaalana. Kerran rakennuksen ohi kulkiessani huomasin, että käynnissä on ikkunaremontti ja vanhat ikkunat ja ovet oli poistettu. Pariovet nojasivat sateessa seinustalla ja odottivat joutumista kaatopaikalle. Päätin pelastaa hienot ovet, joilla on oma paikkansa meidän elämässämme.

Talossa ei ole tarvinnut muuton jälkeen tehdä isoja muutoksia. Ainoastaan alakerta muutettiin lämpimäksi tilaksi, jotta putket eivät jäädy talvella, kun hyytävä viima puhaltaa pohjoisesta. Sitä ennen ehdimme maksaa muutaman kerran oppirahat, kun putket jäätyivät. Viimeisin hankintamme on aggregaatti, jolla varaudumme koviin myrskyihin ja talviin sekä mahdollisiin sähkökatkoksiin. Yhtenä talvena olimme kolme vuorokautta ilman sähköä. Onneksi meillä on leivinuuni, jossa voimme valmistaa ruokaa.

Tykkään edelleen rakentaa ja työstää puuta. Viimeisin rakennusprojektini on leveä ja katettu portaikko, joka johtaa tontin rannasta talolle. Olen veistänyt nekin hirret itse ja koonnut portaat omin käsin. Siitä olen valtavan ylpeä, ja se on perintöni jälkipolville.”

Tapion veistojälkiä ulkoportaissa. Rappuhirret on tapitettu. © Suvi Elo

Portaiden yläpäässä voi halata niiden keskellä kasvavaa mäntyä. © Suvi Elo

Museohuoneessa on valokuvia läheisistä ihmisistä. Puusohva oli Riitan vanhempien ensimmäinen ostos. Ikkunan alla on Tapion mummon senkki. © Suvi Elo

Makuuhuoneen seinällä on Riitan tekemä taulu. Hän ompeli maiseman villalangasta kankaalle, kun oli vastasyntyneen esikoisen kanssa kotona. © Suvi Elo

Jussi Tukiaisen taulu Mieskuoro huutajista. © Suvi Elo

Kammarin puiset pariovet ovat vuodelta 1932. © Suvi Elo

Yläkerran ikkunan ääressä on lastenlasten nukkumapaikka. Käsin tehty viltti on myyjäislöytö yli 40 vuoden takaa. © Suvi Elo

Luonnon rauhaa

”Nautimme luonnon keskellä asumisesta. Täällä on rauhallista, vaikka ympärillä onkin elämää. Korpit raakkuvat ja joutsenet uiskentelevat rannassa. Hirvet, peurat, jänikset ja ilvekset eksyvät välillä pihaamme.

Omalta tontilta keräämme syksyisin mustikat ja puolukat. Lähellä on myös hyvät kalastusvedet. Kun pari katiskaa laskee järveen, niin saa perata ahvenia monta päivää. Yksi pojistamme asustaa perheineen lähellä. Hän metsästää ja tuo meille joka syksy hirvipaistia.

Viihdymme nykyään yhä enemmän kotona. Riitan lempipaikka on tuvan sohvalla lampun alla. Hän nostaa jalat pöydälle ja tekee ristikoita tai lukee kirjoja. Minulle mieluisa paikka on toisella sohvalla, jossa on hyvä torkkua päiväunet.”

Isossa tuvassa on tilaa juhlia porukalla. © Suvi Elo

Verannalle paistaa aamuaurinko, joten siellä on hyvä nauttia aamukahvit kesäisin. © Suvi Elo

Juttu on julkaistu ensi kerran Vivan numerossa 6/2023.

Lue myös: Ann ja Olavi Mattson elävät Kalliolaakson linnassa muurien ja tornien suojassa: ”Jotkut luulevat meitä rikkaiksi”

Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti