Lääkäri tunnisti hometalon haistelemalla vaatteita

Jaa kaverilleTilaa Seura
© Sampo Korhonen/Otavamedia
Hometalossa asuminen aiheutti Anne Lumiolle astman. Se oli viedä häneltä hänen rakkaimman harrastuksensa, laulamisen.

 Viisitoista vuotta sitten lohjalainen Anne Lumio, 61, joutui miettimään, voisiko hän laulaa enää koskaan. Alkavan astman takia ääni ei ollut enää yhtä kirkas ja terävä kuin aikaisemmin, vaan kuulosti vuotavalta ja käheältä.

Tähän havahduin

Vuosituhannen alussa muutin mieheni Pekan kanssa hänen kanttorin työnsä perässä Somerolle, josta olimme vuokranneet asunnon. Alku sujui uudessa kodissa hyvin, mutta noin puolen vuoden päästä aloin ihmetellä, miksi oloni oli koko ajan huonovointinen ja yskin kaikki yöt.

Vastaanotolle

Hakeuduin yskän takia lääkäriin, joka kuunteli tarinani ja sen jälkeen nuuhki hiuksiani ja rintaliivejäni. Hän sanoi heti, että kotonani on luultavasti vakava homeongelma, sillä liiveissäni oli tunkkaisen vanhan maakellarin haju.

Somerolla oli siihen aikaan paljon homevaurioita, ja lääkärillä oli paljon kokemusta niiden aiheuttamista terveysongelmista.

Lääkäri lähetti minut erilaisiin kokeisiin, joiden tuloksena oli, että minulla oli alkava astma. Se oli minulle shokki, sillä olen laulanut harrastuksenani erilaisissa kuoroissa jo kansakoulusta lähtien. Pelkäsin, miten lauluharrastukseni käy, sillä en osannut edes kuvitella elämää ilman sitä.

Myöhemmin terveyskeskuslääkäri neuvoi minua välttämään laulamista kokonaan.

Äänihuuleni olivat astman takia turvonneet, ja vaarana oli, että niihin olisi voinut tulla pysyviä nystyjä, jotka olisivat haitanneet laulamista. Lopetin laulamisen, mutta olin asiasta masentunut.

Näin hoidettiin

Kolme vuotta myöhemmin muutimme takaisin Helsinkiin, ja minun onneni oli päästä Peijaksen keuhkopolilla hyvälle lääkärille. Hän näki, miten tärkeää laulaminen minulle oli, ja siksi hän näki vaivaa löytääkseen minulle parhaat mahdolliset lääkkeet, joiden avulla voisin jatkaa harrastusta.

Lääkekokeiluissa meni melkein vuosi. Ensimmäisistä yhdestätoista kokeilemastani lääkkeestä tuli paljon erilaisia sivuoireita. Ne aiheuttivat äänen käheytymistä, käsien vapinaa ja päänsärkyä.

Lääkäri jaksoi kuitenkin rohkaista minua ja sanoi, että kyllä me vielä sopivan lääkkeen löydämme. Kahdestoista lääke sopi, ja se oli minun onneni. Lääke ei aiheuttanut minkäänlaisia sivuoireita.

Pitkän tauon jälkeen uskalsin taas alkaa vähitellen laulaa, tosin varovasti. Samaan aikaan tein hengitysharjoituksia ja puhalsin pillillä pulloon. Ne auttoivat avaamaan hengitystä. Lisäksi Pekka auttoi minua avaamaan ääntäni lauluharjoituksilla.

Tässä ja nyt

Pitkän tauon jälkeen liityin ensin pieneen kuoroon. Huomasin pian, että ennen lauluharjoituksia voin vähentää avaavan lääkkeen ottamista. Hengitys kulki harjoitusten jälkeen aina loistavasti.

Vuosi myöhemmin minulle tuli kuitenkin astman kylkiäisenä hajusteyliherkkyys. Nenästäni on hävinnyt nukkakarvoitus lähes kokonaan, ja siksi haistan kaiken todella selvästi. Jos matkustan bussissa ja vieressä istuvalla on jotain hajustetta, minulta alkaa erittyä valtavasti limaa ja alan yskiä tauottomasti. Minun piti siis oppia välttämään paikkoja, joissa on hajusteita käyttäviä ihmisiä. En myöskään voi esiintyä paikoissa, joissa on hajusteita.

Onneksi kuoroissa on yleensä yhteinen sopimus, että kukaan ei käytä hajusteita. Olen todella kiitollinen siitä.

Muutama vuosi sitten liityin Hyvinkään oratoriokuoroon. Laulamme välillä yli kaksituntisia teoksia. Nykyään kun olen oppinut hoitamaan astmaani, ne sujuvat hyvin. Nautin laulamisesta valtavasti.

X