Liisa menetti traagisesti kaksi lastaan, jonka jälkeen kuolemista tuli juoruilun aihe: ”Surevaa ihmistä voidaan käyttää hyväksi”
Kun Liisa Pakarinen menetti yllättäen kaksi lastaan, hän ei halunnut surunvalittelukukkia. Eniten häntä lohduttivat sanattomat halaukset, käytännön teot ja lastensa näköiset hautajaiset.
Liisa Pakarinen menetti vuonna 2021 kaksi kolmesta lapsestaan.
Puhelinsoitto päätti pitkään jatkuneen ystävyyden.
”Ida oli niin huono kuski, että tietysti hän ajoi kolarin”, Liisa Pakarinen kertoo soittajan sanoneen.
Niitä sanoja hän ei anna anteeksi koskaan.
Liisa menetti yllättäen kaksi lastaan vajaan puolen vuoden välein, kun tuolloin 33-vuotias Teemu menehtyi sairauskohtaukseen ja 27-vuotias Ida autokolarissa vuonna 2021.
Päättymättömässä surussa häntä ovat tukeneet eniten ystävien teot. Lohtua antoivat yllättäen myös lasten hautajaiset.
Surunvalitteluilla hyvä tarkoitus, mutta ne ahdistivat
Liisan elämässä tärkeintä ovat aina olleet lapset, Teemu, Ida ja nyt 22-vuotias Tiia.
”Olen ollut valmis karsimaan omista tarpeistani varmistaakseni sen, että lapsilla asiat ovat hyvin.”
Teemulla todettiin selkärankareuma ammattikouluaikana. Hän kärsi vuosi vuodelta pahenevista kivuista ja liikuntakyky heikkeni vähäiseksi. Yksin asuminen onnistui, sillä Liisa valmisti pojalleen ateriat sekä hoiti Idan, Tiian ja tämän avopuolison Epan kanssa ostokset ja siivouksen.
Vähän ennen kuolemaansa Teemu sanoi Liisalle, ettei usko elävänsä nelikymppiseksi. Hän ei edes halunnut olla vanha, koska elämässä oli niin paljon kärsimystä. Kun Teemu menehtyi sairauskohtaukseen 1. heinäkuuta 2021, Liisa sai hivenen lohtua siitä, että pojan tuskat päättyivät.
Pohjattomaan pimeyteen Liisa tunsi syöksyvänsä, kun vajaa viisi kuukautta myöhemmin, 28. marraskuuta Ida kuoli ajettuaan kolarin.
Ida oli aktiivinen nuori ja monessa mukana. ”Sinun maailmaasi kuului perhe, sekä pataljoona muuta porukkaa”, kirjoitti Tommi K.J. Taskinen Warkauden Lehdessä julkaistussa muistokirjoituksessa.
Idan kuoltua alkoi Liisan kotiin tulvia surunvalittelukukkia ja -adresseja. Ne ahdistivat ja lopulta Liisa ilmoitti kukkakauppaan, ettei ota vastaan enää ainuttakaan kimppua.
”Kukat olivat kauniita, mutta siinä hetkessä ne olivat liikaa. Ne tekivät kaiken todelliseksi. Lähettäjät tarkoittivat varmasti hyvää, mutta silloin ajattelin, että nuo kukat eivät tuo lastani takaisin.”
Konkreettisilla teoilla oli suurin merkitys
Lastensa menetyksen jälkeen Liisa ei kyennyt kuukausiin menemään edes ruokakauppaan. Hän ei kestänyt sääliviä katseita eikä halunnut kuulla osanottoja suruun. Jälkeenpäin hän on kuullut, että joillekin myös Liisan kohtaaminen oli vaikeaa.
”He kertoivat halunneensa lähettää viestin tai soittaa, mutta eivät tienneet, mitä sanoisivat.”
Liisa ei kaivannut sanoja.
”Pelkkä halaus oli parasta.”
Suuri merkitys oli myös käytännön teoilla. Paula-sisko hoiti Liisan puolesta arjen askareet ja tarvittavat järjestelyt Idan hautajaisia varten.
”Yhtään kirjekuortakaan en itse avannut.”
Yksi ystävä haki puolestaan Liisaa kävelyille, joiden aikana ei välttämättä tarvinnut sanoa sanaakaan.
Entiseksi jääneen ystävän arvostelu Idan ajotaidosta jäi onneksi ainoaksi suoraan lausutuksi ilkeydeksi. Liisa sanoo saaneensa silti oppitunnin ihmisten alhaisuudesta.
Kuolemasta voidaan tehdä juoruilun aihe
Liisa ei ole enää avoin, kuten oli ennen lastensa kuolemaa.
Surun hetkellä häneltä udeltiin tapahtumien yksityiskohtia eikä hän aina osannut epäillä kyselijöiden tarkoitusperiä.
”Surevaa ihmistä voidaan käyttää hyväksi niin, että kuolemasta tehdään juoruilun aihe. Olisi pitänyt osata pystyttää suojamuuri itsensä ympärille.”
Puheissa levisi valheellisiakin väitteitä. Ne satuttivat.
”En ole ollut katkera, mutta olen ollut vihainen. Viha meni kuitenkin aika nopeasti ohi. Mikään ei tuo lapsiani takaisin.”
Liisa on karsinut lähipiiristään ihmiset, joiden kokee luovan vain kielteistä ilmapiiriä arvostelemalla tai puhumalla ilkeästi muista ihmisistä. Heidän tilalleen on tullut uusia.
Arkku oli täynnä eletyn elämän muistoja
Liisa lohduttivat lasten hautajaiset, jotka kuvastivat kummankin olemusta.
Teemun kuoleman jälkeen Ida oli kertonut ystävilleen, ettei haluaisi omiin hautajaisiinsa ”mitään pönötyksiä, vaan performanssia”. Liisa halusi kunnioittaa tyttärensä toiveita.
Ida rakasti pehmo- ja posliinipossuja. Tiia koristeli niillä muistotilaisuuden pöydät.
Teemu haudattiin lempibändinsä Nightwishin paidassa. Ida puolestaan rakasti pienestä pitäen Maija Vilkkumaan musiikkia ja oli tuttu näky tämän keikoilla. Hänet puettiin hautaan artistin nimikkopaidassa ja -pipossa. Arkkuun talletettiin valokuvia, enkelikoristeita ja ystävien Idalle kirjoittamia kirjeitä.
Lasten hautajaisissa näiden ystävät loivat rennon tunnelman, jossa Liisankin oli yllättäen helppo olla.
”Ajattelin, että lapsillani on ollut rikas elämä. Molemmilla oli ystäviä.”
Monesta Idan ystävästä on tullut Liisallekin entistä läheisempiä.
”He ovat kantaneet huolta jaksamisestani eivätkä ole jättäneet yksin.”