Näin Satu hyödyntää suomalaisia luonnonyrttejä ruoanlaitossaan – Nappaa talteen ihanat reseptit!
Satu Hovin yrttitarhassa on suomalaisia luonnonvaraisia kasveja, joita voi käyttää ruoanlaitossa. Hän kannustaa muitakin tutustumaan luonnon antimiin.
Satu Hovi yrttitarhassaan. Etualalla puna-ailakkia, jonka kukat ovat syötäviä. © Tommi Tuomi
Jyrkän metsätien päässä on iso ja jykevä hirsitalo, jonka pihalla on rehevä yrttitarha. Pornaisissa sijaitsevan talon emäntä Satu Hovi tulee vastaan ja alkaa esitellä tiluksiaan.
Hänen yrttitarhassaan kasvaa muun muassa vaarinlaukkaa, lipstikkaa ja jänönkaalia. Siellä täällä kasvaa myös rikkaruohoksi miellettyjä kasveja, kuten pujoa. Satu näkee nekin arvokkaina keittiön herkkuina.
”Pujo on koiruohon sukulainen ja hyvä mauste ruoissa. Allergikoille se ei tietenkään sovi.”
Harva hyödyntää ruoanlaitossaan suomalaisia luonnonvaraisia kasveja. Toki nokkonen on tuttu alkukesän herkku, mutta Satu rohkaisee tutustumaan suomalaisen luonnon antimiin laajemmin.
Hän on ollut niin kiinnostunut yrteistä, että hän on kirjoittanut niistä useita kirjoja. Tuoreimmassa kirjassaan Omavaraista – Luonnonantimet hyötykäyttöön kotona ja keittiössä esitellään vaihtoehtoja kaupasta ostetulle ruoalle sekä kosmetiikalle ja keittiötuotteille.
Kirjassa esimerkiksi vinkataan, miten suopayrtistä voi valmistaa konetiskiainetta. Vaatekomeron saa tuoksumaan, kun sinne laittaa vaikkapa kuivatut mäkimeiramin versot tai varret.
Sadun yrttiharrastus alkoi keskiaikaharrastuksesta. Hän kiinnostui keskiajan ruoasta ja tavoista ja ompeli keskiajan vaatteita. Oma yrttitarha syntyi, kun hän istutti pihalleen keskiajan yrttejä.
Harrastuksesta tuli ammatti, kun hän alkoi kirjoittaa tietokirjoja ja vetää kursseja kansalais- ja työväenopistoissa. Vuonna 2013 ilmestyi Keskiajan puvut ja kaksi vuotta myöhemmin Keskiajan maut. Lopulta häntä pyydettiin opettamaan ihan vain yrttien käytöstä eikä vain niiden historiasta.
Etualalla on keltakatkero, johon tulee keltaisia kukkia. © Tommi Tuomi
Hyvänheikinsavikka on kokonaan syötävä kasvi, jonka maku tuo mieleen pinaatin. © Tommi Tuomi
Ei liikaa rehkimistä
Alkaa sataa tihuttamalla, mutta emme ole sokerista. Sitä paitsi alkukesä on huumavan vehreää eikä millään malttaisi istua sisällä.
Satu pysähtyy jauhosavikan kohdalle.
”Se on rikkaruoho, mutta oikein hyvä esimerkiksi juustopiiraissa.”
Puutarhan perustaminen metsän keskelle on vaatinut työtä, koska maa on hapanta. Satu on tuonut tänne säkkikaupalla muhevaa multaa. Nyt yrtit rehottavat, ja niin myös hyödylliset ja hyödyttömät rikkaruohot.
Sadulla on terveyshuolia, eikä hän viime kesänä jaksanut rehkiä puutarhassaan. Eikä hän ole vielä tänäkään vuonna ihan hirveästi jaksanut puuhailla.
”Toisaalta on hyvä, etten ole ehtinyt olla siellä niin paljon, koska olisin voinut vahingossa kitkeä pois edellisvuosien kylvöjä. Nyt ne ovat saaneet rauhassa nousta. On kiva seurata, että mitä sieltä nousee tänä vuonna.”
Satu on suosinut kasveja, jotka leviävät helposti.
”Paras puutarha on sellainen, jossa puutarhuri juo skumppaa ja katsoo, kuinka puutarha leviää itsestään”, hän vitsailee.
Tuolla on esimerkiksi ruokamausteeksi sopiva väinönputki, Satu viittelee.
”Se on Pohjois-Suomen luonnonkasveja. Ennen vanhaan miehet roikottivat sitä kaulakoruissa, jotta heillä seisoisi paremmin”, Satu sanoo ja nauraa.
Väinönputken (vas.) tuoksu ja maku tuo mieleen varsisellerin. Nuoret varret voi kuoria ja pilkkoa ja käyttää salaattiin. Varo, ettet sekoita väinönputkea tappavan myrkylliseen myrkkykeisoon. © Tommi Tuomi
Herkkuja omasta yrttitarhasta
Sade yltyy, joten siirrymme sisälle. Tuvan isolle ruokapöydälle on katettu lounas. Satu on aamulla leiponut kuohkeat sämpylät, joiden päälle levitetään rahkasta, voista ja kevään yrteistä litulaukasta, käärmeenlaukasta ja tarhasuolaheinästä itse tehtyä yrttilevitettä.
Lisäksi on kookosnokkoskeittoa ja sitruunamelissalla höystettyä simaa. Teen Satu on valmistanut nokkosista, orapihlajanmarjoista ja sitruunamelissasta. Jälkiruoaksi on mango-kuusenkerkkätoscapiirakkaa ja pippurilla maustettuja piparkakkuja.
Nuorena Satu unelmoi arkkitehdin ammatista, mutta kun ovet Otaniemeen eivät auenneet, hän alkoi opiskella vaatesuunnittelua ja ompelua. Hän valmistui 1990-luvun laman aikana, jolloin idänkaupan romahtaminen käytännössä tappoi suomalaisen vaateteollisuuden, eikä hän saanut töitä.
Hirsitalo on sukutilan reunamilla. Satu rakennutti sen 2000-luvun alussa ex-miehensä kanssa.
”Pääsin toteuttamaan nuoruudenhaavettani ja suunnittelemaan taloa, jonka piirsin ruutupaperille. Yksi ehdoton kriteeri oli tupakeittiö. Minusta on kauheaa, kun naiset joutuvat erityksiin, kun tulee vieraita. Tässä on helppo komentaa vieraatkin keittiöhommiin.”
Ainoa asia, joka Satua vähän näin jälkikäteen harmittaa, on vessan sijainti. Kun astuu verannalta sisään tupaan, näkee vastapäätä olevan vessan ja siellä olevan pöntön. Oven kiinni pitäminen ei ole ratkaisu, koska Satu ei pidä suljetuista ovista.
Eron jälkeen hän on asunut yksin ja nauttii omasta rauhastaan.
”En tiedä, miten ihmiset pystyvät asumaan kerrostalokopperoissa. Ei se ole ihmisen elämää. Vaikka täällä on 156 neliötä, niin ei tänne mikään ukko mahtuisi. Vaikka olisi ihan kiva, jos olisi ukko.”
Satu Hovi lisää tarhasuolaheinää rahkavoihin. © Tommi Tuomi
Vähemmän touhuamista
Kodissa on paljon keskeneräisiä projekteja. Työhuoneessa tietokoneen takana on röykkiöittäin kankaita ja ompelutarvikkeita. Pitäisi korjailla vaatteita, ommella uusia ja mieli halajaisi myös uutta hauskaa käsilaukkua. Kaupoissa ja kirpputoreilla kun myydään niin tylsiä laukkuja.
Verannalla on iso kasa kuivausritilöitä, joihin pitäisi pian alkaa laittaa yrttejä kuivumaan. Kirjaston nurkassa on tekeytymässä yrtti- ja marjaliköörejä, ja nekin pitäisi jo pullottaa.
Satua eri puolella taloa olevat kasat vähän harmittavat. Hän haluaisi oppia tekemään yhden projektin kerrallaan loppuun ja muutenkin puuhata vähemmän. Touhuamisen mallin hän sai lapsuudenkodistaan.
”Äiti ja mummu touhusivat koko ajan ja oli monta projektia yhtä aikaa.”
Sadun mielestä ihmistä ei ole luotu tekemään töitä kahdeksan tuntia päivässä, viitenä päivänä viikossa. Vähempikin riittäisi. Varsinkin, kun hänellä on myös terveyshuolia. Hän kertoo, että hänellä on syntymävamma, jonka takia oikea jalka jäykistyy. Iän karttuessa jalka on alkanut kipuilla enemmän ja on tullut muitakin kremppoja. On pakko levätä ja pitää huolta itsestään.
Sadun kanssa asustaa kaksi uskollista kissaystävää, Kultsi ja Nekku. Kultsi nukkuu hänen tyynynsä vieressä, Nekku jalkopäässä.
”Pitäisi olla enemmän aikaa silittää kissoja.”
Kultsi nauttii kesästä ja rapsutuksista. © Tommi Tuomi