Onko lapsenlapsen vuoksi parannuksen tehnyt Sirpa pysynyt erossa huumeista?

Jaa kaverilleTilaa Seura
Aluksi Sirpa koki olevansa huolenpitäjä huumemaailmaan eksyneen nuorukaiselle. ”Sitten yhtäkkiä huomasin, etten voi elää ilman Jonnya.” © Sampo Korhonen/OM-arkisto
Sirpa Forsström alkoi käyttää huumeita parikymppisenä. Niistä irrottautuminen alkoi vasta, kun tytär odotti esikoistaan. Mitä Sirpalle kuuluu nyt? Lue Sirpan tarina ja sen jälkeen hänen nykyiset kuulumisensa.

Jääkaapin oveen kiinnitetyssä valokuvassa poseeraa pellavapäinen poika kirkkaanpunaisessa peliasussa. Kädet kannattelevat asiantuntevasti jääkiekkomailaa. Valppaat silmät katsovat suoraan kohti.

11-vuotiaalla Robinilla on Sirpa Forsströmille, 49, erityinen merkitys.

”Raskaudestaan kertoessaan tyttäreni sanoi, ettei halua lapselleen narkomaanimummoa. En olisi saanut koskaan edes nähdä poikaa, jos olisin jatkanut entisenlaista elämääni.”

Sirpa päätti taistella ulos huumehelvetistään.

Migreeni sysäsi kokeiluun

Sirpa oli 15-vuotias tutustuessaan ensimmäiseen aviomieheensä. Hänelle kanssakäyminen oli enemmän ihastusta kuin rakkautta. Teinityttö ei kuitenkaan osannut pyrkiä suhteesta eroon varsinkaan, kun parille syntyi tytär hänen ollessaan 19-vuotias.

Puolison tuttavapiirissä huumeiden käyttö oli jokapäiväistä. Vasta migreeni ja esikoisen vaikea koliikki houkuttivat Sirpankin kokeilemaan niitä.

”Eräänä päivänä päänsärkyyni ei auttanut mikään lääke. Käymään tullut kaveri tarjosi avukseni amfetamiinia”, muistelee Sirpa.

Hän joutui piikittämään itseensä kolme annosta ennen kuin särky helpotti. Siitä huolimatta hän tunsi itsensä huonovointiseksi.

”En kokenut minkäänlaista euforiaa tai mitään, mikä olisi koukuttanut huumeisiin. Totesinkin, ettei minun tarvitse niihin enää koskea.”

Toisin kävi.

Pari vuotta myöhemmin Sirpa sai toisen lapsen, pojan. Jo silloin hän tiesi avioliittonsa olleen erehdys.

”Tunsin olevani vankilassa. Mies ei ollut väkivaltainen, mutta koin olevani muuten alistettu.”

Hän halusi avioeroa, mutta mies ei suostunut siihen.

”Päivät hoidin lapsia ja öisin olin työssä siivoojana. Ryhdyin käyttämään amfetamiinia jaksaakseni muutaman tunnin yöunilla.”

Lapset isälle

Huumeet auttoivat Sirpaa sietämään arkea, jonka hän koki raskaana.

”Amfetamiini tarjosi paon todellisuudesta.”

25-vuotiaana Sirpa sai vihdoin eron ja lastensa huoltajuuden. Mutta silloin hän oli jo aineen vanki.

Hieman myöhemmin hän luovutti lasten huoltajuuden näiden isälle.

”Tavallaan se oli helpotus. Tiesin, että ainakin joku hoitaa lapsia.”

Samalla häneltä poistui viimeinenkin este. Huumeiden käytöstä tuli jatkuvaa.

Sirpan elämään tuli mies, joka osoittautui henkisesti häiriintyneeksi ja hyvin väkivaltaiseksi.

”Sain jatkuvasti turpiini ja elin jatkuvassa pelossa. Turrutin kivun ja ahdistuksen amfetamiinilla.”

Mies joutui vankilaan, mutta jatkoi uhkailujaan. Sirpa alkoi seurustella miehen kanssa, joka lupasi suojella häntä.

Vankilaan Norjassa

Mies osoittautui huumekauppiaaksi, joka veti toimiinsa mukaan myös Sirpan. Yhteinen taival päättyi Saksasta palatessa, kun pari joutui poliisin ratsiaan Norjan rajalla.

”En tiennyt, että ajamamme auton bensatankkiin oli piilotettu 5,1 kilon amfetamiinilasti.”

Kielitaidoton Sirpa joutui Norjassa tutkintavankeuteen.

”Se oli hirveä sokki. Halusin vain kuolla.”

Sirpa oli vankeudessa eristettynä 7,5 kuukautta, kunnes hänet palautettiin Suomeen. Kotimaassa hänet tuomittiin vankilaan yhteensä viideksi vuodeksi. Tuomiostaan hän kärsi ensikertalaisena puolet.

Vapautuessaan Sirpa oli 28-vuotias.

”Vihasin yhteiskuntaa. Huumausainerikoksesta tuomittuna minun oli turha etsiäkään töitä. Ajattelin olevan aivan sama, jos ryhdyn myymään huumeita. Olinhan jo istunut syyttömänä siitä vankilatuomion.”

Kaksi viikkoa elinaikaa

Sirpa toimi huumeiden tukkukauppiaana jonkin aikaa. Eräänä iltana hänen luokseen pistäytyi 21-vuotias Jonny, johon hän oli tutustunut jo ensimmäisen avioliittonsa aikana.

”Jonny kysyi, onko minulla huumeita. Aloimme narkata yhdessä.”

Asunnoton nuorukainen jäi majailemaan Sirpan luo, kunnes tämäkin sai häädön vuokra-asunnostaan.

Sirpa oli 29-vuotias joutuessaan kadulle.

”Aluksi myin huumeita kadullakin. Tuloilla vuokrasin autoja, joissa asuin Jonnyn kanssa. Jonkin ajan kuluttua olin jo niin sekaisin, etten enää muistanut palauttaa niitä vuokra-ajan päätyttyä.”

Autojen jälkeen parivaljakko asui kerrostalojen porraskäytävissä ja vinteillä sekä UFF:n vaatekeräys- ja kaupungin hiekoituslaatikoissa. Matkustajakodeissa he nukkuivat yön kerrallaan aina kun siihen oli varaa.

Aina nälkä ja kylmä

Sirpan muistikuvat 90-luvulta ovat hajanaisia.

”Muistan itkeneeni valtavasti. Kävelin päivittäin kymmeniä kilometrejä yösijaa etsimässä. Välillä Jonny joutui kantamaan minua, kun jalkani eivät enää jaksaneet.

Nälkä oli jatkuva kumppani.

”Muistan elämäni loppuun asti, kuinka kuvittelin kuolevani nälkään.”

Pahinta oli ehkä sittenkin kylmyys.

”Eräänä yönä heräsin rappukäytävässä kylmyyteen. Jonny makasi vieressäni liikkumattomana. Hänen ihonsa oli sininen ja olin varma, että hän on kuollut.”

Kadulla asuessaan Sirpa oli usein pidätettynä ja tutkintavankeudessa. Vankilatuomion hän sai yhteensä kolme kertaa.

Viimeisen tuomion alkaessa vankilalääkäri ihmetteli, miksi hän enää vaivautuu sitä suorittamaan. Laboratoriokokeiden mukaan naisella olisi ehkä kaksi viikkoa elinaikaa jäljellä.

”Minulla oli muun muassa krooninen maksatulehdus ja c-hepatiitti. Jalkani olivat täynnä syviä avohaavoja enkä kyennyt enää kunnolla kävelemään. Käsivarsieni suonista osa oli tuhoutunut ja jäljelle jääneetkin pahasti rustottuneita.”

Sirpa oli 38-vuotias ja omasta mielestäänkin elämänsä elänyt.

Käänteentekijäksi ilmaantui raskaaksi tullut tytär.

”Hän ilmoitti, etten tule koskaan näkemään ensimmäistä lastenlastani ellen muuta elämäntapaani.”

Ainoa mahdollisuus

Sirpa hakeutui vankilassa päihteettömälle osastolle. Hän päätti etsiä apua kristinuskosta ja vähitellen huomasi saavansa vastauksia rukouksiinsa.

”Tiesin kuolevani, ellen muutu. Minun oli pakko saada elämäni kuntoon. Olin henkisesti valmis jättämään koko huumehelvetin.”

Hän pyysi päästä vankilatuomionsa jälkeen kuntoutukseen, mutta ensin se evättiin.

”Asiasta päättävien mielestä se olisi ollut yhteiskunnan varojen tuhlausta, sillä olin toivoton tapaus.”

Sirpan onneksi hän sai tukihenkilön, joka vaati naiselle yhtä mahdollisuutta. Lopulta hänelle myönnettiin maksusitoumus kuukauden kuntoutuskokeiluun.

Samaan aikaan vankilatuomiotaan istunut Jonnykin tuli uskoon ja oli valmis valitsemaan päihteettömän elämän.

Sirpa ja Jonny vihittiin vankilassa. Vapauduttuaan he lähtivät yhdessä Kristillisen alkoholi- ja narkomaanityö ry:n ylläpitämään Kan-kotiin.

Pariskunnan toipuminen lähes kariutui kuukauden kuluttua ensimmäiseen viikonloppulomaan.

”Menimme matkustajakotiin, josta huumemaailman tuttavat meidät löysivät. He onnistuivat houkuttelemaan meidät vuorokaudeksi entisiin tapoihin.”

Opiskelemaan

Sirpa ja Jonny joutuivat lähtemään kuntoutuskodista. Hetken mielijohteesta he suuntasivat Lappiin Posiolle, missä he saivat asua Jonnyn suvun omistamassa, 15 vuotta tyhjillään olleessa mökissä.

Neljä kuukautta he viettivät kaksistaan metsän keskellä keräten marjoja ja sieniä.

”Ne kuukaudet antoivat elämälle uuden suunnan”, miettii Sirpa.

Seuraavaksi he muuttivat Seinäjoelle, missä Sirpa kävi erilaisia kursseja ja teki vapaaehtoistyötä.

”Sain harjoitella elämää ilman narkomaanin ja rikollisen leimaa.”

Sirpa toipui fyysisestikin ja maksasairauksien todettiin parantuneen. Vähitellen hänessä kypsyi myös halu opiskella.

Sirpa kävi ensin vuoden mittaisen englanninkielisen lähetyskoulun. Runsas vuosi sitten hän valmistui mielenterveys- ja päihdetyöhön suuntautuneeksi lähihoitajaksi.

”Valmistuin ensimmäiseen ammattiini 47-vuotiaana”, Sirpa hymyilee.

Mummi hänestä tuli jo huomattavasti aiemmin.

Rikkinäisten rakastaja

Sirpa sai pitää sylissään tyttärensä esikoista ensimmäisen kerran, kun tämä oli puolivuotias. Jääkiekkoa harrastavalla Robinilla on myös kuusi- ja kolmevuotias sisko.

Sirpan pojalla on viisivuotias poika. Perheeseen kuuluu myös puolison tytär aiemmasta liitosta.

”Lasten luottamuksen saavuttaminen vei aikaa, mutta nyt olemme hyvin läheisiä”, arvioi Sirpa.

Tyttärensä kanssa hän puhuu puhelimessa lähes päivittäin.

”Olemme tutustuneet uudelleen. Lapset ovat sanoneet, että olen kuin uusi ihminen. En ole enää entisenkaltainen raivopakkaus.”

Sirpa on kertonut lapsilleen avoimesti menneisyydestään. Vuosien varrella hän on ehtinyt miettimään, miksi juuri hänestä tuli huumeiden väärinkäyttäjä.

”Jo lapsuudenkodissa minua väheksyttiin. Kasvoin uskoen, ettei minusta ole mihinkään. Olin alistettu myös ensimmäisessä avioliitossani ja sitä seuranneissa suhteissa.”

Silti Sirpan on ollut vaikea antaa anteeksi itselleen.

”Elin raadollista elämää ja tein väärin varsinkin lapsiani kohtaan. Toisaalta olen joutunut hyväksymään, että tämä on tieni. Jotkut meistä joutuvat kulkemaan kaikkein karvaimman kautta.”

Hän törmää menneisyyteensä yhä edelleen.

”Ihmisten on vaikea uskoa, ettei huumeista pelastunut halua vajota takaisin.”

Hän puolestaan haluaa ammentaa kokemuksistaan apua muille.

Sirpa on mukana lähetystyössä ja ollut perustamassa kahta lastenkotia Gambiaan. Hänen suurin haaveensa on perustaa Suomeen koti turvattomuudesta kärsiville lapsille ja nuorille.

”Haaveeni on rakastaa rikkinäiset lapset ehjiksi.”

Juttu on julkaistu alun perin Seurassa 39/2012.

Puoliso kuoli yllättäen

Sirpa Forsströmin elämään tuli uusi traaginen käänne, kun aviopuoliso Jonny Forsström kuoli kesken lomamatkan viime vuonna joulun alla.

Pariskunta ei ollut päässyt menneisyydestään kokonaan eroon.

”Oli kaikenlaisia pahoja puheita selän takana. Jonny masentui niiden vuoksi ja joutui sairauslomalle.”

Jonny ajatteli, että irtiotti tutuista ympyröistä auttaisi. Jonny valitsi kohteeksi Intian.

”Emme olleet käyneet maassa koskaan aikaisemmin ja siellä saattaisi olla lämmin.”

Lääkärin saapuessa myöhäistä

Pariskunta lensi viime marraskuussa Delhiin, missä he viettivät viikon. Kylmyys sai heidät siirtymään Goalle.

Joulukuun toisena päivänä Sirpa jäi hotellille, kun Jonny lähti syömään.

”Sieltä palattuaan hän alkoi voida todella huonosti. Hän oksensi, hänellä oli ripuli ja häntä huimasi.”

Jonny ei halunnut lähteä lääkärin vastaanotolle, koska hän ei luottanut intialaiseen terveydenhoitoon. Hän totesi menevänsä lääkäriin vasta Suomessa.

Ensimmäisinä päivinä Sirpa ei tajunnut tilanteen vakavuutta, sillä hän oli itsekin kärsinyt ripulista ja kuvotuksesta koko matkan ajan. Lopulta Jonnyn tila heikeni niin, että Sirpa pyysi hotellin vastaanottovirkailijaa tilaamaan ambulanssin.

”Sitä ei koskaan tilattu. Vasta kun virkailija kävi katsomassa Jonnya, hän kutsui paikalle lääkärin.”

Lääkärin saapuessa oli myöhäistä. Jonny menehtyi hotellihuoneessa itsenäisyyspäivänä.

Sirpa joutui viettämään puoli vuorokautta ruumishuoneella.

”Pääsin takaisin hotelliin vasta, kun poliisit uskoivat, etten tappanut Jonnya. Hän kuoli myrkytykseen. Ilmeisesti hänen munuaisensa pettivät.”

Tulevaisuus avoin

Kotona Suomessa Sirpa ei kyennyt menemään yksin yhteiseen kotiin, vaan asui aluksi vuorotellen tyttärensä ja poikansa luona.

”Olin Jonnyn kanssa 23 vuotta. Selvisimme yhdessä niin monesta haasteesta.”

Sirpa ei vielä kykene ajattelemaan tulevaisuuttaan kovin pitkälle. Seuran jutun ilmestymisen jälkeen hän työskenteli jonkin aikaa palveluohjaajana, mutta hakeutui vuoden 2013 alussa opiskelemaan lähetystyöntekijäksi. Sirpan piti valmistua ennen joulua 2014, mutta opinnot keskeytyivät loppusuoralla.

Hänen ja aviopuolison, lähetyskirkon pastorina Tammisaaressa toimineen Jonny Forsströmin suunnitelmissa oli jonain päivänä lähteä lähetystyöhön Gambiaan.

Sirpa harkitsee pysyvää muuttoa pois Suomesta, mutta asuu toistaiseksi Tammisaaressa.

”Tällä hetkellä yritän lähinnä selviytyä surusta.”

 

Lue myös

Jaa kaverilleTilaa Seura

Lisää aiheesta

Lue lisää samalta kirjoittajalta

Yhteistyössä

X