Sotaveteraani Väinö Aronen, 99, taisteli jatkosodassa: ”Mielessä oli se, että suomalaiset naiset ja lapset saavat asua rauhassa omissa kodeissaan”
Kolme vuotta jatkosodassa palvellut sotaveteraani Väinö Aronen näki vuonna 1944 Suomen lipun vaihtuvan Neuvostoliiton lippuun Viipurin linnassa. Pian sen jälkeen sota päättyi.
Sotaveteraani Väinö Aronen osallistui presidenttiparin juhlavastaanotolle joulukuun alussa.
Sotaveteraani Väinö Aronen, 99, sai mieluisan kutsun presidentti Sauli Niinistön ja rouva Jenni Haukion juhlavastaanotolle sotaveteraanien ja lottien kunniaksi.
Juhla järjestettiin 1. joulukuuta, ja paikalla oli 14 sotaveteraania ja viisi lottaa. Tilaisuuteen osallistui myös heidän puolisoitaan ja saattajiaan.
Aroselle tilaisuus oli mieleenpainuva ja arvokas.
”Hetken aikaa juotiin kahvia ja seurusteltiin. Sitten rupesin ihmettelemään, että miksi minun vieressäni on yksi tyhjä paikka. Seuraavan kerran kun vilkaisin siihen, niin rouva Jenni Haukio istui vieressäni.”
Väinö Aronen tervehti Haukiota ilolla, ja presidentin rouvan vastaus jäi veteraanin mieleen.
”Hän sanoi, että kunnia ja ilo on hänen puolellaan, kun saa veteraanin vierellä olla.”
Jatkosotaan 18-vuotiaana
Sotamies Aronen lähti jatkosotaan täytettyään 18 vuotta. Hän palveli tammikuusta 1942 aina sodan loppuun saakka, syyskuuhun 1944.
Rintamalla Väinö Aronen toimi useammassa eri tehtävässä, muun muassa taistelulähettinä, komppanianpäällikön autonkuljettajana sekä miehistönkuljetusvaunun kuljettajana.
Sodasta Aroselle on päällimmäiseksi jäänyt mieleen viimeisten viikkojen perääntymisvaihe.
”Vetäydyimme ensin Kanneljärveltä Uudellekirkolle, jossa teimme viimeisen vastaiskun. Sen jälkeen peräännyimme kohti Viipuria.”
Sotaan lähtiessä Arosen päällimmäinen ajatus oli varmistaa Suomen pysyminen suomalaisten hallussa.
”Ja totta kai mielessä oli se, että suomalaiset naiset ja lapset saavat asua rauhassa omissa kodeissaan.”
Osa sotilaista Väinö Aronen ohella olivat sillä kannalla, että Suomen pitäisi jatkosodassa pysähtyä vanhoille, sotaa edeltäville rajoille. Niin armeija ei kuitenkaan tehnyt.
”Yksittäinen sotilas on hiekanjyvänen vain ja päätökset ovat toisten käsissä. Kun käskettiin jatkaa etenemistä, niin kiltisti teimme niin.”
”Sota on sotaa”
Sodan brutaalius jätti jälkensä nuoren miehen ajatuksiin. Vihollinen teki julmia asioita, mutta Väinö Arosen mukaan suomalaiset vastasivat jokseenkin samalla mitalla.
”Kolme vuotta kerkesi sodassa. Ollakseni täysin rehellinen, puolin ja toisin tapahtui asioita, jotka olisivat saaneet jäädä tapahtumatta. Sota on sotaa. Silloin tulee aina erehdyksiä.”
Viipurissa Arosen pataljoona ehti olla kaksi vuorokautta. Vihollisen tykistön ampuessa kaupungin ympäristöön miehet odottivat uusia käskyjä lopen uupuneina.
”Kun saavuimme Viipuriin, emme olleet kahteen vuorokauteen nukkuneet silmäystäkään.”
Aronen kertoo, että monesta luultavasti tuntui siltä, ettei yksiköstä ole enää mihinkään. Sitten hän sanoo jotain pysäyttävää.
”Totta kai meistä kuitenkin oli. Kaikkihan sen tietävät, että ihminen pystyy mihin vain, kun on pakko.”
Viipurista Arosen pataljoona ei enää iskenyt vastaan. Haikein mielin Aronen näki venäläissotilaan kiipeävän Viipurin linnan torniin, ja vaihtavan siniristilipun Venäjän lippuun.
Yksityiskohtana on jäänyt mieleen, ettei venäläinen paiskannut Suomen lippua alas maahan, vaan taitteli sen huolellisesti käsivarrelleen. Se tuntui herrasmiesmäiseltä eleeltä.
Kumpikin puoli häviää aina
Viipurista Arosen pataljoona jatkoi perääntymistä rintamalinjojen taakse Joutsenoon saakka, jossa heille suotiin mahdollisuus viimein levähtää kunnolla.
”Saimme lepopaikaksemme erään kirjailijan kesähuvilan, muistaakseni se oli Hilja Valtosen omistuksessa. Siviilejä ei ollut paikalla, sehän oli sotatoimialuetta.”
Väinö Aronen muistelee nukkuneensa kaksi vuorokautta putkeen. Kenttäolosuhteisiin tottuneelle sotilaalle oikea sänky oikeine vuodevaatteineen tuntui erikoiselta.
”Ensimmäinen asia, jonka sain herättyäni kuulla, oli, että on tullut rauha.”
Tänä päivänä Venäjän hyökkäys Ukrainaan hämmästyttää Arosta.
”Eihän Ukraina uhannut millään lailla Venäjää, joka on yksi maailman suurvalloista. Vähän tulee mieleen Hitler, joka luuli voivansa valloittaa puoli maailmaa. Ei onnistunut.”
Nyt Aronen sanoo, että sota on aina katkera kokemus kummankin osapuolen kansalaisille ja sotilaille.
”Kyllä voittajakin menettää aina paljon. Kumpikin puoli aina jollakin lailla häviää sodan.”