Työnäytteenä marsalkka Mannerheimin murha – Tämän desantin Suomi palkkasi heti agentiksi

Jaa kaverilleTilaa Seura
Valvontaosaston Mikkelin alatoimiston väki asettui poseeraamaan valokuvaajalle ”työn touhussa”. Silmälasipäinen Pentti Ignatius istuu työpöytänsä takana, piippusuinen Gösta Falck seisoo vieressä.
Valvontaosaston Mikkelin alatoimiston väki asettui poseeraamaan valokuvaajalle ”työn touhussa”. Silmälasipäinen Pentti Ignatius istuu työpöytänsä takana, piippusuinen Gösta Falck seisoo vieressä. © SA-kuva
Nuori neuvostoagentti, joka yritti 1943 murhata marsalkka Mannerheimin, eli äveriääksi vanhukseksi asti. Tarinan taustalta löytyy Suomen sotahistorian erikoisin radiohuijaus.

Marsalkka Carl Gustav Emil Mannerheimin kohtalo oli pelissä, kun kello läheni puolta kolmea maaliskuun 14. ja 15. päivän välisenä yönä 1943, ja Mikkelin ilmavalvonta-aluekeskus määräsi ilmahälytyksen.

Viholliskone oli jälleen ilmaantunut päämajakaupunkia ympäröivien ilmavalvonta-asemien havaintokenttään ja lähestyi sitkeästi kohdetta, joka oli vain pilotin tiedossa.

Yksi valvonta-asema havaitsi, että koneesta irtautui laskuvarjo jossain Mikkelin pitäjän Paajalan kylän yläpuolella.

Etsintäjoukkoja oli jo pantu liikkeelle. Edellisiltana kello yhdentoista tienoilla oli lähistöllä Korpijärven pohjoispuolella raportoitu mahdollisesta desanttipudotuksesta.
Koko yön ilmasuojelujoukot haravoivat kuumeisesti Mikkelin luoteispuoleisia lähialueita.

Maanantaiaamuna 15.3. kello 9.45 Ihastjärven tien lähistöltä pidätettiin kaksi neuvostoagenttia eli sen ajan kielenkäytöllä desanttia.

Tilaustyönä Mannerheimin murha

Hyvin nopeasti suomalaisille paljastui, että turvallisuuspalvelu NKVD:n lähettämillä 26-vuotiaalla virolaisella merimiehellä Karl Aleksander Vahterilla ja desanttitoverillaan, 51-vuotiaalla, aikanaan maanpetoksesta tuomitulla ja Neuvosto-Venäjälle loikanneella kansakoulunopettaja Aleksander Pylsyllä oli hätkähdyttävä tehtävä.

Heidät oli lähetetty surmaamaan Suomen armeijan ylipäällikkö, marsalkka Gustav Mannerheim.

Kaksikolla oli mukanaan lähes 200 kilon edestä varustusta tehtäväänsä.

Aseiden ja räjähteiden lisäksi desanteilta löydettiin muitakin salamurhatyökaluja.
Heillä oli mukanaan myrkkyä ja myrkytettyä ruokaa, jota oli mitä ilmeisimmin tarkoitus järjestää tuntemattomaksi jääneiden välikäsien kautta ylipäällikön ruokapöytään.

Suomalaiset alkoivat olla huolissaan: mitä kaikkea muuta Marskin päänmenoksi oli tekeillä?

Puolustusvoimien päämaja oli Mikkelissä talvisodasta alkaen joulukuuhun 1944 asti. Ylipäällikkö Mannerheimin asuinpaikkakin oli venäläisten tiedossa.

Puolustusvoimien päämaja oli Mikkelissä talvisodasta alkaen joulukuuhun 1944 asti. Ylipäällikkö Mannerheimin asuinpaikkakin oli venäläisten tiedossa. YHTYNEET KUVALEHDET OY/KUVA-ARKISTO

Vakoilijat hyötykäyttöön Suomessa

Suomessa puolustusvoimien vastavakoilua eli naapurin agenttien paljastamista hoiti Päämajan valvontaosasto.

Sen Mikkelin alatoimiston päällikkö, vänrikki Pentti Ignatius joutui nopeasti käymään asian kimppuun.

Siviilimaailmassa rikostutkimuskeskuksen osastonjohtajana hänen ominta alaansa olivat sormenjälki- ja tuntomerkkikysymykset, mutta kokeneen rikostutkijan ammattitaito oli sodan oloissa nopeasti taipunut myös vakoiluntorjuntaan.

Kiinni saadut salamurhaajat olisi voitu laillisesti ja nopeasti tuomita kuolemanrangaistukseen, ja sitä kohtaloa desantit tiesivät odottaa.

Tätä myös monet suomalaiset viranomaiset halusivat, kostonhalun ja pelotteen takia.

Ignatius päätti silti toimia toisin. Hän tajusi, että elävinä desanteista olisi paljon enemmän hyötyä Suomen tiedustelulle – heillä voisi hämätä neuvostotiedustelua.

Jo alustavissa kuulusteluissa Ignatius ja kollegansa vänrikki Gösta Falck onnistuivat tekemään tarjouksen josta ei kannattanut kieltäytyä. Vahter oli valmis avustamaan suomalaisia.

Järjestelyllä alkoi jo olla kiire, sillä desanttien piti ottaa säännöllisesti radiolla yhteyttä kotimaahansa. Jos signaalia ei tulisi, NKVD tajuaisi agenttiensa jääneen kiinni ja jatkaisi salamurha-aikeita jollain toisella tavalla.

Vahter suostui, istui radiolähettimensä ääreen ja yksi Suomen sotahistorian onnistuneimmista radioharhautusoperaatioista sai alkaa.

Kirjoituspöytä, paperisia kortistoja ja puhelin: keväällä 1943 Gösta Falck, Pentti Ignatius ja Sulo Kaunisharju saivat pärjätä vähäisillä työvälineillä.

Kirjoituspöytä, paperisia kortistoja ja puhelin: keväällä 1943 Gösta Falck, Pentti Ignatius ja Sulo Kaunisharju saivat pärjätä vähäisillä työvälineillä. SA-kuva

Toinenkin loikkari avuksi

Seuraavien viikkojen harhautuksissa auttoi paljon, että pari päivää myöhemmin viranomaisille ilmoittautui vapaaehtoisesti toinenkin idästä tullut desantti.

Keskiviikkona 17.3. Mikkelin lääninvankilaan tuotiin 47-vuotias Nikolai Suuronen.
Hänet oli pidätetty samana aamupäivänä Korpijärven pohjoispuolelta, kuusi kilometriä toissaöisestä pudotuspaikastaan – hieman Vahteria ja Pylsyä etäämmältä.

Joutsan Mieskonmäen kylästä kotoisin oleva Suuronen oli oman tiensä kulkija, joka oli kansalaissodan lopulla viety väkisin rintamalle Rautuun ja livahtanut sieltä rajan yli Neuvosto-Venäjälle.

Suuronen oli päätynyt neuvostorautateille veturinkuljettajaksi.

Sodan alkaessa hänen venäläisvaimonsa oli viety Siperiaan ja mies itse painostettu ja valmisteltu desantiksi. Suurosen lienee ollut tarkoitus liittyä Vahterin ja Pylsyn desanttipartioon ja tukea näitä tehtävässään.

Suomeen hypättyään hän oli kuitenkin ilmoittautunut ensimmäiseen löytämäänsä taloon ja oli valmis avustamaan suomalaista vastavakoilua.

Maalina Mannerheim ja päämaja

Ignatius käytti hämäyshankkeensa rakentamisessa tietysti myös vastavakoilun aiemmin keräämiä tietoja.

Edellissyksynä, lokakuussa 1942 Mikkelin lähistöltä oli saatu kiinni lähes kuukauden ajan toiminut kaksikko, inkeriläiset Robert Marttinen ja Toivo Raikkerus.
He olivat myöntäneet selvittäneensä Mikkelin päämajan osastojen ja ihmisten toimipaikkoja.

Syksyllä Helsingistä oli saatu kiinni myös neuvostoagentti Kerttu Nuorteva. Hänen puheistaan kuulustelijat olivat päätelleet, että Mannerheimin murha oli Neuvostoliiton suunnitelmissa. Vain aikatauluista ja toteutustavoista suomalaisilla ei ollut mitään tietoa.

Päämajan valvontaosasto oli koonnut erikoisryhmän juuri tätä uhkaa torjumaan.

Lue myös: Marsalkka Mannerheim oli myyttinen mies

Tilatkaa lisää salamurhaajia

Sattumalta ratkaisevaan rooliin Vahterin värväyksellä noussut Ignatius kollegoineen suunnitteli ryhmälle nyt seuraavat askelmerkit.

Vahter oli jatkanut radiollaan yhteydenpitoa entisiin isäntiinsä Ignatiuksen ohjeiden mukaisesti.

Suomalaiset halusivat, että NKVD lähettäisi tänne mahdollisimman äkkiä mahdollisimman monta Mannerheimin murhaan koulutettua agenttiaan, että heistä päästäisiin kerralla eroon.

Huhtikuun 12. päivän vastaisena yönä Juvan Kilpolan kylään hyppäsi sovittujen merkkitulien opastamana laskuvarjoilla seuraava desanttipari.

Inkeriläiset Aappo Pelli-Svarvali ja Juho Kelkka, peitenimiltään ”Ignatjev” ja ”Paulov”, olivat saaneet ohjeet kohdata peitenimellä ”Vasiljev” tuntemansa Vahterin, tulevan murhaoperaation päällikön.

Leningradilainen Pelli-Svarvali oli kovaluontoinen, kokenut vakooja, joka oli tiettävästi käynyt Suomessa aiemminkin ja palannut onnistuneesti omalle puolelleen.

Varusteet olivat jälleen monipuoliset: konepistooli, käsikranaatteja, valmiita paloräjähteitä.

Suomalaisten ansa ja ennen kaikkea koko hämäys onnistui.

Agenttien pidätyksen hoitivat ilmahälytyksen seurauksena paikalle saapuneet paikalliset ilmasuojelujoukkojen ikämiehet, jotka eivät edes tienneet olevansa paikalla valvontaosaston usuttamina.

Valvontaosaston vastavakoilutoimiston väkeä harvinaisessa yhteiskuvassa: nämä tuolloin hyvin salaiset miehet ja naiset paljastivat agentteja ja junailivat radioharhautuksia.

Valvontaosaston vastavakoilutoimiston väkeä harvinaisessa yhteiskuvassa: nämä tuolloin hyvin salaiset miehet ja naiset paljastivat agentteja ja junailivat radioharhautuksia. SA-kuva

Hämäys sai jatkua

Karl Vahter oli näin todistanut luotettavuutensa ja käyttökelpoisuutensa: huhtikuun lopulla hänet vapautettiin vankilasta sotilasviranomaisten käyttöön.

Kesäkuun lopussa Nikolai Suuronenkin sai töitä: hänet noudettiin sellistään pariksi viikoksi. Mies nähtiin heinäkuun alussa kotikylänsä liepeillä sytyttämässä merkkinuotioita metsän keskelle.

Tämäkin oli osa huijausoperaatioita.

Suomalaiset lähettivät viestejä, joiden mukaan desanttiryhmät olivat yhä toiminnassa mutta piileskelivät etsintöjä maan alla. Viestien perusteella neuvostolentokone pudotti Suurosen kotitalon lähelle täydennyslastin, jossa oli arvokkaita radiotarvikkeita ja vaatteita.

Radiohuijaukset lopetettiin vasta kun suomalaiset olivat varmoja, että uhka oli poistunut. Vähitellen Mannerheimin surma-aikeista luovuttiin Kremlissäkin, kun sodan tavoitteet siellä muuttuivat. Marskia tarvittiin vielä aikanaan takuumieheksi rauhantekoon.

Lue myös: Mannerheimin arvoitus: oliko talousapulainen marsalkan morsian?

Lokoisa loppuelämä

Molemmille puolenvaihtajille kävi sodan päätyttyä hyvin.

Suuronen sai sotavangin aseman ja toimi vankileirillä tulkkitehtävissä. Kun neuvostosotavankeja alettiin palauttaa sodan päätyttyä kotimaahansa, Suuronen onnistui pakenemaan kätevästi juuri ennen vankikuljetusten lähtemistä.

Hän piileskeli aikansa odottaen poliittisen tilanteen rauhoittumista ja asettui sitten kotipitäjäänsä Joutsaan. Sen multiin hänet haudattiin 97-vuotiaana.

Karl Vahterin tarinassa on eniten jamesbondimaisia käänteitä. Vajaat kaksi kuukautta Suomeen hyppäämisensä jälkeen hänet oli jo palkattu Puolustusvoimien palvelukseen. Suomi järjesti hänelle myös uuden henkilöllisyyden. Virolainen vapaaehtoissotilas ”Karl Evert Raynard” nosti sotamiehen ja radistin kuukausipalkkaa valtiolta aina syyskuuhun 1944 saakka.

Kun Suomi teki rauhan Neuvostoliiton kanssa, Raynardille järjestyi muiden tiedusteluammattilaisten tavoin kuljetus länteen monen eri etapin kautta.

Raynard palasi alkuperäiseen ammattiinsa merimieheksi ja palveli vuosikaudet englantilaisilla ja australialaisilla aluksilla lämpimillä merillä.

Hänestä tuli Australian kansalainen ja hän toimi lopulta ennen eläköitymistään maan suurimman säiliöaluksen kapteenina.

Tämä on harvoja Karl Vahterista säilyneitä kuvia: australialaismies ”Karl Raynard” ehkä 1970-luvulla.

Tämä on harvoja Karl Vahterista säilyneitä kuvia: australialaismies ”Karl Raynard” ehkä 1970-luvulla.

Seikkailuntäyteisen elämän elänyt ”Karl Raynard” kuoli rauhallisesti 80 vuoden iässä vuonna 1997.

Venäjää hän ymmärrettävästi vältteli.

Neuvostoliitto ei jostain syystä ilmeisesti tajunnut Vahterin toimien koko kuvaa. Hänen arveltiin kyllä joutuneen jossain vaiheessa suomalaisten sotavangiksi, mikä sinänsä oli jo neuvostotulkinnan mukaan rangaistava teko.

Sodanjälkeisissä neuvostoliittolaisissa asiakirjoissa Karl Aleksander Vahter kirjattiin ”karanneeksi välirauhan solmimisen jälkeen”.

Neuvostokansalaisten etsintäkuulutusluetteloissa oli vielä 1950-luvulla hänestä maininta: ”pidätettävä tavattaessa.”

Lue myös: Minne katosi kylmäverinen vakoilija Vilho Pentikäinen?

Sotavankileireille päätyneet Aleksander Pylsy ja Juho Kelkka luovutettiin vuonna 1945 Neuvostoliittoon, eikä epäonnistuneiden agenttien kohtalosta siellä ole tietoa.
Radiohuijauksen perusteella kiinni jäänyt salamurhaspesialisti Aappo Pelli-Svarvali tuomittiin toukokuussa 1943 vakoilusta kuolemaan ja teloitettiin.

X