Suomalaisten sotavainajien etsijä Slava joutui jättämään työnsä ja perheensä Venäjälle: ”Elämä on nyt jonkun verran vaikeaa”
Suomalaisten sotavainajien löytäjänä arvostettu Slava Skokov pakeni Putinin sotaa Suomeen ja kaipaa perhettään ja etsijäntyötään.
Etsintäretkellä ollut Slava Skokov tutkii puna-armeijan sotilaalle kuuluneita tarvikkeita Ihantalaan kuuluneella Nurmilammella Karjalankannaksella. © Slava Skokovin kotialbumi
Hetki on haikea.
”Tämä on hieman surullista. Kerran istuin tällä samalla penkillä vaimoni kanssa.”
Pietarilainen ydinfyysikko ja Karjalankannaksella sotavainajia etsineen Karjalan Valli -etsintäryhmän johtaja Vjatšeslav ”Slava” Skokov, 44, istuu yksin Kymijoen Langinkosken rannalla Kotkassa.
Koski kuohuu, ja taustalla kohoaa hienostunut Keisarillinen kalastusmaja, jonka Venäjän keisari Aleksanteri III rakennutti 1880-luvulla sykähdyttävään maisemaan.
Ympäröivä kauneus ei poista Skokovin alakuloa.
Turistina ja sotavainajaetsintöjen asiantuntijana Suomessa aiemmin käynyt Skokov on nyt turvapaikanhakija. Venäjällä häntä odottaisi joutuminen rintamalle presidentti Vladimir Putinin aloittamaan brutaaliin hyökkäyssotaan Ukrainassa – tai kenties sodan arvostelijana vankilaan.
Musiikinopettajapuoliso Irina taas ei voi lähteä Venäjältä iäkkäiden vanhempiensa vuoksi, eivätkä kiristyneet viisumisäännökset anna hänelle tai perheen teini-ikäiselle pojalle mahdollisuutta vierailla Suomessa.
Uusi rautaesirippu erottaa perheenjäsenet toisistaan määräämättömäksi ajaksi. Päivittäiset puhelut eivät poista ikävää.
Etsintätyö alkoi mökiltä
Slava Skokov syntyi Pietarissa vuonna 1979. Hänen Larisa-äitinsä on insinööri, ja insinööri oli myös äidinisä Mihail.
Sisaruksia Skokovilla ei ole. Isänsä kanssa hän ei ole tekemisissä, sillä vanhemmat erosivat hänen ollessaan pieni.
Matematiikasta, kemiasta ja fysiikasta kiinnostunut nuori mies päätyi opiskelemaan ydinfysiikkaa Pietarin polytekniseen yliopistoon. Siellä hän myös teki väitöskirjansa ja työskenteli tutkijana.
Lapsesta lähtien Skokov vietti kesät mökillä Karjalankannaksella, vanhoissa suomalaismaisemissa lähellä Kuuterselän kuuluisia taistelupaikkoja.
”Olin ehkä 12- tai 14-vuotias, kun löysin maastosta ensimmäisen kerran hylsyjä”, muistelee Skokov ensikosketustaan sotatantereisiin.
Kuuterselässä kulkee Vammelsuun–Taipaleen puolustuslinja, VT-linja, Laatokalta Suomenlahdelle. Kesäkuussa 1944 puna-armeijan suurhyökkäyksessä Kuuterselässä käytiin kovia taisteluita, joissa VT-linja murtui osittain ja suomalaiset vetäytyivät.
Juuri VT-linjaan kuuluneen aseman luona Skokov teki hylsylöytönsä, ja siitä alkoi hänen pitkä matkansa sotavainajien etsintöjen huippuasiantuntijaksi.
Skokovin mukaan alussa oli kyse jokaista aloittelevaa etsijää kohtaavasta ”rautasairaudesta”, jolloin mikä hyvänsä metsästä löytynyt sotaromu kiinnostaa.
”Se on kuitenkin pakollinen kausi, josta etsijä saa kokemusta, miten voi etsiä ja mitä rautaesineet tarkoittavat.”
Osa etsijöistä lopettaa työnsä kyllästyttyään sotaromuun, mutta osa siirtyy vaativampiin etsintöihin. Heihin kuului myös Skokov.
Isoisästä tuli isähahmo
Skokovin intoa sotahistoriaan lisäsi suomensukuinen inkeriläinen Mihail-isoisä, joka oli syntynyt 1924 Etelä-Inkerissä silloisen Leningradin eteläpuolella.
Virallinen tieto suvun inkeriläisyydestä on kadonnut, mutta 94-vuotiaana vuonna 2018 kuollut isoisä oli Skokovin mukaan inkeriläisten perikuva.
”Hän oli suhteellisen lyhyt, hänellä oli punaiset posket, siniset silmät ja hyvä terveys – ja hän oli optimistinen.”
Mihail-papasta tuli Skokoville tärkeä isähahmo, joka kertoi myös sodasta. Hän oli värväytynyt 16-vuotiaana vapaaehtoisena puna-armeijaan vuonna 1941.
Isoisä auttoi Skokovia esimerkiksi kertomalla millaisia varusteita sotilailla oli.
Mihail-papan pääviesti oli kuitenkin toinen: sota on hirveä asia. Hän opetti paljon muutakin.
”Tärkein opetus oli, ettei pidä murehtia liikaa menneistä, koska niille ei voi mitään, eikä myöskään murehtia etukäteen tulevasta. Itse pelkään koko ajan jotain pahaa tapahtuvan, mutta hän oli optimistinen”, naurahtaa Skokov.
Toiveena vainajan tunnistus
Sotavainajien etsiminen on Venäjällä suosittu harrastus, ja etsintäryhmiä on kymmenittäin. Etsittävää riittää: pelkästään puna-armeijan sotilaita jäi taistelukentille miljoonia.
Osa etsijöistä on erikoistunut myymään korsuista löytyneitä sotaesineitä tai vaikkapa entisöimään niitä, jotkut taas etsivät omiin kokoelmiinsa esimerkiksi tsaarinajan tykkihylsyjä.
Sitten ovat Skokovin kaltaiset etsijät, jotka etsivät sotavainajia näiden itsensä ja heidän omaistensa vuoksi.
”Kaikkein suurin palkinto etsijälle on vainajan tunnistaminen”, sanoo Skovov.
Venäläisistä sotavainajista 98 prosenttia jää tunnistamattomiksi, mutta suomalaisista muun muassa tuntolevyjen ja dna:n avulla tunnistetaan suurempi osuus.
Ensimmäisen varsinaisen etsintäretkensä Skokov teki 18-vuotiaana vuonna 1997 Taipaleenjoelle. Vuonna 1999 hänen johtamansa ryhmä löysi ensimmäiset neuvostosotilaan jäänteet Leipäsuolta Kuuterselän eteläpuolelta.
Vuonna 2004 Skokovin etsintäryhmä sai Karjalan Valli-nimen.
Ensimmäisen suomalaisen sotavainajan Skokovin ryhmä löysi vuonna 2002 Polviselästä Kivennavan eteläpuolelta. Siitä käynnistyi Karjalan Vallin tiivis Suomi-yhteistyö Sotavainajien muiston vaalimisyhdistyksen kanssa.
Karjalan Valli on löytänyt Karjalankannakselta yhteensä 135 suomalaista kentälle jäänyttä sotavainajaa ja auttanut heidät kotimaan multiin. Heistä puolensataa on ollut Skokovin henkilökohtaisesti löytämiä.
Etsintätyö on kuin huumetta
Etsijöiden tärkeimmät työkalut ovat metallinpaljastin, istutuslapio, kirves, saha ja joskus piikki sen arvioimiseksi, onko kyse ehjästä vai kaivetusta maasta ja kuinka syvä kuoppa on.
Apuna ovat myös esimerkiksi venäläiset ja suomalaiset sotapäiväkirjat sekä tappioluettelot. Skokov on hankkinut erinomaisen suomen kielen taidon, minkä ansiosta hän pystyy hyödyntämään myös suomalaisia asiakirjoja.
Eniten etsijää auttaa kokemus. Sen perusteella voi esimerkiksi päätellä, miten sotilas kuoli: ison kranaatin täysosuma hajottaa ihmisen lähes atomeiksi, kun taas suora-ammuntatykki ruhjoo sotilaan luita ja taivuttaa tämän mukana olleita metalliesineitä kuten tuntolevyä, patruunoita tai nappeja.
”Tärkein työkalu on pää”, sanoo Skokov.
Hän kertoo tehneensä tyypillisesti 50 etsintämatkaa vuodessa, kesäisin jopa kolme viikossa. Syksyllä töitä tehtiin joskus pimeässä lamppujen valossa, koska vainajaa ei haluttu jättää avattuun hautaan.
Skokovin mukaan etsintätyö on tunteikasta.
”Jokaisen sotavainajan tarina on erityislaatuinen ja jokaisessa löydössä piilee toivo tunnistamisesta. Ja vaikka vainajaa ei tunnistetakaan, hänen on parempi levätä Lappeenrannassa sankarihaudassa kuin tunnistamattomana taistelutantereella.”
Etsimisestä tulee Skokovin mukaan eräänlaista huumetta, eikä maastosta malttaisi lähteä kotiin väsymyksestä tai selkäkivuista huolimatta.
Suomalaissotilasko turisti?
Suomessa sotavainajia kunnioitetaan, mutta Venäjällä tilanne on toinen.
”Vain elossa oleva sotilas on hyödyllinen, ja kuoleman jälkeen hänet viskataan pois. Siksi minusta on outoa, että suurin osa venäläisistä sotavainajien etsijöistä kannattaa nykyistä sotaa”, sanoo Skokov.
Putinin kannattajat kutsuvat vihollisen sotavainajia turisteiksi, mikä leimaa myös Karjalankannaksella kaatuneet suomalaiset Neuvostoliitossa käymässä olleiksi hyökkääjiksi.
Joskus totuus kuitenkin läpäisee propagandan.
Skokov muistaa hyvin erään Putinia innolla kannattaneen etsijän, joka luovutti löytämänsä suomalaissotilaan jäänteet Karjalan Vallille Suomeen toimitettavaksi. Mies kutsui ensin vainajaa turistiksi, mutta totesi sitten: ”Totta puhuen on vaikea sanoa, kuka täällä on turisti, hän vai me.”
”Se kertoo, että jopa Putinin kannattajat ymmärtävät itse olevansa vierailijoita Kannaksella”, sanoo Skokov.
Poliittisen tilanteen kiristyminen alkoi näkyä jo viitisen vuotta sitten, kun Venäjän viranomaiset lakkasivat osallistumasta suomalaisten sotavainajien luovutustilaisuuksiin.
”Sitä alettiin pitää natsi-Saksan tukemisena”, sanoo Skokov.
Lokakuussa 2021 Slava Skokov löysi Heinjoen Kääntymän kylästä muun muassa suomalaissotilaalla olleen saksalaismallisen kypärän. © Slava Skokovin kotialbumi
Slava Skokov tutkii Talista Karjalankannakselta pellon reunalta löytynyttä suomalaissotilaan kypärää. Etsijät löysivät kypärän jalkaväkirykmentti 13:n asemien luota. © Slava Skokovin kotialbumi
Kesämökiltä pakoon Suomeen
Viime syyskuun 21. päivänä, keskiviikkona, Venäjällä alkoi liikekannallepano.
Perjantaina Skokov meni normaalisti töihin ja sieltä suoraan kesämökille käyttääkseen viikonlopun tuttuun tapaan sotavainajien etsimiseen.
Mutta samana päivänä poliisit tulivat etsimään häntä kotoa Pietarista kutsuntakirjeen kanssa. Kun Irina-vaimo ei päästänyt poliiseja sisään, he yrittivät uudelleen lauantaina.
”Silloin vaimo soitti ja sanoi, ettei minun enää pidä tulla kotiin”, Skokov muistelee.
Viikon sisällä poliisit tavoittelivat Skokovia vielä neljä kertaa ja jättivät lopulta kutsuntakirjeen postilaatikkoon.
Silloin hän oli jo Suomessa.
”Lauantaina olin vielä etsintämatkalla, mutta sunnuntaina yhdessä Karjalan Vallin varajohtajan kanssa päätimme lähteä hänen autollaan Suomeen Kotkassa asuvan ystävän luokse.”
Mielenilmaisut hiljenivät
Venäjältä pakeneminen oli Skokovin mielessä sodan alusta lähtien.
Hän on pitkään vastustanut Putinin aina vain autoritäärisemmäksi käynyttä hallintoa ja pitää sitä rikollisena, kansalta varastavana hallintona.
Skokovin mukaan vuosien 2007–2012 välisenä aikana demokratiaa vaatineissa mielenilmauksissa oli vielä paljon väkeä, mutta propagandan sekä opposition vainon lisäännyttyä ne hiljenivät.
Venäjän hyökättyä Ukrainaan Skokov osallistui sotaa vastustaviin mielenosoituksiin, joihin ensimmäisinä sotapäivinä kerääntyi paljon väkeä. Hampaisiin asti aseistetut turvallisuusjoukot ja mielenosoittajille langetetut ankarat sakko- ja vapausrangaistukset kuitenkin tyhjensivät kadut pian.
Skokov lähetti viestin jopa presidentti Sauli Niinistölle, että tämä auttaisi häntä pääsemään Suomeen.
”Kerroin, että olen tehnyt paljon asioita Suomen hyväksi, ja etten voi olla nyky-Venäjällä. Vastaukseksi tuli, että minulla on oikeus hakea normaalimenettelyllä turvapaikkaa.”
Yli 1 100 venäläistä on hakenut Suomesta turvapaikkaa välttääkseen sotaan joutumisen. Suomi ei ole vielä päättänyt, myönnetäänkö heille turvapaikka vai ei, vaan odottaa asiasta Euroopan turvapaikkaviraston linjausta.
Tunteikkaat hautajaiset
Ainakin yksi henkilö Suomessa toivoo hartaasti Skokoville myönteistä päätöstä.
”Toivon, että hän saa turvapaikan ja löytää perheensä kanssa paikan suomalaisessa yhteiskunnassa”, sanoo kouvolalainen Pirjo Heinonen.
Toukokuussa Kotkan Kymin hautausmaalla puolustusvoimien järjestämässä hautaustilaisuudessa saatettiin haudan lepoon lähes 80 vuotta kuolemansa jälkeen Heinosen eno, tykkimies Edvin Hjelt. Hän kaatui 32-vuotiaana heinäkuussa 1944 yhtenä Viipurinlahden Teikarsaaren viimeisistä puolustajista.
Heinonen oli 11 kuukauden ikäinen enon kaatuessa eikä muista häntä.
”Mutta kun eno siunattiin Kymin hautausmaalla kentälle jääneenä 1948, olin läsnä ja muistan sen.”
Skokov löysi Hjeltin Teikarsaaren pohjoisrannalta kesällä 2021. Ilman Skokovia Hjeltin kohtalosta olisi tuskin koskaan saatu varmuutta.
Viime helmikuussa Pirjo Heinonen sai Sotavainajien muiston vaalimisyhdistykseltä tunnevyöryn aiheuttaneen kirjeen: eno oli tunnistettu dna:n perusteella.
”Se oli samalla järkyttävä että iloinen uutinen”, sanoo Heinonen voimatta estää kyyneleitään.
Kevättalvella Heinonen kutsui Skokovin kylään ja vaikuttui ujolta mutta huumorintajuiselta vaikuttaneesta ja etsintätyölle omistautuneesta miehestä. Skokov oli myös läsnä Hjeltin hautajaisissa.
Vasta tapaamisen jälkeen Heinoselle valkeni, miten merkittävää Karjalan Vallin työ on ollut ja että Skokov teki etsintöjä vaativan ydinfyysikon työnsä ohella.
”Hänellä on ollut erityinen merkitys meidän perheellemme. Olen iloinen saatuani tutustua häneen.”
Skokoville omaisten saama rauha vainajan kohtalosta on paras palkinto.
”On hienoa, kun oma harrastus auttaa toisia ihmisiä.”
Skokov löysi heinäkuussa 1944 kaatuneen tykkimies Edvin Hjeltin Teikarsaaresta kesällä 2021. Viime toukokuussa Hjelt pääsi lepäämään kotimaan multiin Kymin sankarihautausmaalle. Hautajaisissa oli myös Skokov. © Arto Wiikari
Suomalaisten sotilaiden tuntolevyt ovat etsijöille tärkeitä vainajien tunnistamisen työkaluja. © Arto Wiikari
Turvapaikasta ei vielä tietoa
Heti Suomeen tultuaan Skokov yritti löytää ydinfyysikon tai muuta työtä, mutta joutui lopulta marraskuussa ilmoittautumaan turvapaikanhakijaksi.
Skokov on yhdessä poliisi-tietokirjailija Mikko Porvalin kanssa kirjoittanut Kentälle jääneet -sotahistoriakirjan, jonka lokakuussa julkaisee Atena-kustantamo.
Mutta mistä löytyisi vakituista työtä?
”Joskus pidän luentoja sotahistoriasta, mutta sekin on vain keikkatyötä.”
Ystävä on ehdottanut Skokoville matematiikan opettajan työtä, ja Skokov olisi valmis vaikkapa järjestämään sotahistoriallisten yhdistysten arkistoja.
Mutta toistaiseksi hän asuu Kotkassa opiskelija-asunnossa, ilmoittautuu joka kuukausi vastaanottokeskuksessa ja odottaa turvapaikkapäätöstä.
Sotavainajien etsintätyön loppuminen sodan vuoksi huolestuttaa Skokovia.
”Jos tilanne jatkuu tällaisena, mitä yhdistyksille tapahtuu? Niiden tehtävänä on löytää vainajia, tuoda heidät Suomeen ja haudata heidät.”
Sota hajotti myös Karjalan Vallin. Sen jäsenistä kolme on paennut ulkomaille, yksi tekee väitöskirjaa ja vain kolme jatkaa pienimuotoista etsintätyötä.
”Elämäni on karkurin elämää. Etsintätyö on minulle todella tärkeää, mutta nyt minä olen täällä ja vainajat ovat Kannaksella”, sanoo Skokov.
Slava Skokov odottaa turvapaikkapäätöstä Kotkassa. Hän on huolissaan sotavainajien etsintätöiden tulevaisuudesta, sillä Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa keskeytti Suomen ja Venäjän yhteistyön sotavainajien etsinnöissä. © Arto Wiikari
Vihkisormuksiin nimet
Lokakuussa oli Slava Skokovin ja Irina-puolison viidestoista hääpäivä, kristallihääpäivä. He joutuivat kuitenkin viettämään juhlapäivän erossa toisistaan.
Skokov tutustui tulevaan vaimoonsa vuonna 1998 mökkimatkalla, sillä tämänkin perhe mökkeili Kuuterselässä.
Pari teki häämatkansa Vuosalmelle Äyräpään maastoon vuonna 2007.
”Siellä oli majapaikka ja soutuvene, ja kävimme katsomassa Vuosalmen maisemia”, muistelee Skokov.
Kuinka ollakaan, myös häämatkallaan hän löysi yhden suomalaisen sotilaan jäänteet.
Avioliitolla on toinenkin Suomi-yhteys. Kauan sitten Skokovin ryhmä löysi todennäköisesti miinoitusmatkalla tykistökeskityksessä kaatuneen suomalaisen sotavainajan, jonka sormessa oli edelleen vihkisormus.
”Se oli harvinainen löytö, koska yleensä sormukset oli otettu sotasaaliiksi samoin kuin esimerkiksi saappaat, koska neuvostoarmeijalla oli pulaa tarvikkeista”, kertoo Skokov.
Kaatuneen sotilaan vihkisormukseen oli kaiverrettu puolison nimi ja hääpäivä. Venäjällä sellainen ei ole tapana.
Mutta Slava Skokovin ja hänen puolisonsa vihkisormuksissa on kaiverrukset.
”Tiesimme, että suomalaisilla on sellainen perinne, ja teimme vaimon kanssa samalla tavalla.”
Skokov vakavoituu.
”Elämä on nyt jonkun verran vaikeaa. Kaipaan häntä ja poikaa kovasti.”
Slava Skokov kaipaa Suomessa vaimoaan ja poikaansa. Skokov ei voi mennä Venäjälle, eikä perhe pääse käymään Suomessa. Päivittäiset puhelut eivät riitä lievittämään ikävää. © Arto Wiikari