Varastomiehen viimeinen tahto – Näin tavallinen trukkikuski kerrytti miljoonaperinnön ja jätti sen kotikylänsä vanhuksille
Myllykosken paperitehtaan trukkikuski jätti Kouvolan kaupungille miljoonia. Kuka hän oikein oli?
Olavi Pokki meni töihin Myllykosken paperitehtaalle nuorena miehenä. Vuonna 1906 paperintuotannon aloittanut tehdas kuului sukuyhtiölle, kunnes se myytiin UPM-Kymmenelle 2010. Tehtaan toiminta lakkasi seuraavana vuonna.
Eräänä päivänä syksyllä 2022 Kouvolan kaupunginlakimies Päivi Sandåsilla oli harvinaislaatuinen uutinen kaupunginjohtaja Marita Toikalle.
Lakimies oli juuri saanut tiedon, että Kouvolan kaupungille oli testamentattu perintö. Perinnön jättänyt yksityishenkilö oli määrännyt, että varat tulisi käyttää Myllykosken taajaman vanhusten hyväksi.
Se oli kaupunginjohtajalle tietysti mieltä lämmittävä uutinen – olihan hienoa, että joku kouvolalainen halusi kuolemansa jälkeen tällä tavalla muistaa kotikuntaansa. Mutta kun Toikka kuuli, millaisesta summasta oli kyse, tilanne muuttui epätodelliseksi.
Yksityishenkilön jättämän perinnön arvo oli 2,9 miljoonaa euroa.
Voiko tämä olla totta, kaupunginjohtaja ajatteli.
Kolme miljoonaa. Se tuntui käsittämättömältä. Kenellä oli jättää kaupungille sellaisia rahoja? Lahjoittajan nimikään ei sanonut kaupunginjohtajalle mitään.
Se oli joku Pokki Myllykoskelta.
Nuoret miehet haettiin kotoa töihin
Myllykosken kirkko valmistui paperitehtaan ympärille kasvaneeseen kylään vuonna 1936. Tehdas tarjosi kirkolle tontin ja rahoitti myös sen rakentamisen. Tehtaan hallitusta johtaneen kenraali Rudolf Waldenin toivomuksesta kirkon torniin asennettiin valaistu risti.
Kirkko rakennettiin kylään niin päin, että kun paperityöläiset astelivat ulos tehtaan portista, kirkon neonvaloa hohtava risti siinsi kirkkaana heidän edessään.
Tuon näyn varastomies Olavi Pokki kohtasi työvuoronsa jälkeen lukemattomia kertoja.
Pokki oli syntyjään myllykoskelainen, ja hänen isänsä omisti maata kylän keskustassa. Muun muassa kylän ylpeyden, jalkapallojoukkue Myllykosken Pallon, kotistadion on rakennettu entisille Pokkien maille.
Olavi ei käynyt kouluja vaan päätyi töihin tehtaalle, kuten moni muukin myllykoskelainen. Tehdas työllisti parhaimmillaan 1 500 ihmistä.
Nuoret miehet melkein haettiin kotoa töihin, ja ylioppilaaksi valmistuneet neitosetkin saattoivat hylätä opiskelusuunnitelmansa nähtyään ensimmäisen tilinauhansa.
Se oli aikaa, jolloin Suomen paperimiehet porskuttivat ja ay-liike oli voimissaan. Mutta Myllykosken tehdas oli lisäksi perheyritys ja säilyi sellaisena lähes loppuunsa asti. Työntekijöistä haluttiin pitää kiinni, ja siksi heille maksettiin mielellään ylimääräistä ja annettiin esimerkiksi runsaita joululahjoja.
Olavi Pokki oli vähäpuheinen ja jämpti työkaveri
Tehdas tarjosi pitkän ja leveän leivän, josta Olavi Pokki sai nauttia eläkeikäänsä 1990-luvulle saakka.
Töihin hän kulki useimmiten polkupyörällä; matkaa kotoa läheiseltä omakotitaloalueelta tehtaalle Kymijoen partaalle oli vain puolisentoista kilometriä.
Olavi työskenteli paperitehtaan lastausalueella, tuotantoketjun loppupäässä. Hänen päätehtävänsä oli tehtaassa valmistettujen aikakauslehtipaperirullien siirtäminen trukilla omiin kasoihinsa odottamaan lastausta junanvaunuihin ja rekkoihin.
Tehtaalla hoidettiin omat hommat eikä sotkeuduttu muiden työtehtäviin, ellei joku tarvinnut apua. Ilmapiiri oli hyvä, joskus oli kiirettä, mutta yleensä työkavereiden kanssa ehti vaihtaa kuulumisia.
Olavia pidettiin harvapuheisena ja jämptinä miehenä. Sellainen vanhan kansan herrasmies, sanoo yksi entinen työkaveri – vähän särmä mutta ei kuitenkaan mikään änkyrä, jonka kanssa ajautuisi helposti konfliktiin.
Omanlaisena persoonana Olavia siis pidettiin, mutta ulkoisesti trukkikuski ei mitenkään poikennut joukosta. Hänellä ei ollut kalliita autoja tai kelloja, ja hän pukeutui vaatimattomasti. Omakotitalo hänellä toki oli, mutta tavallisella paperimiehellä saattoi suomalaisen paperiteollisuuden kulta-aikana olla useampikin.
Mistään ei olisi voinut arvata, että Olavilla oli työläiseksi harvinainen harrastus, jonka ansiosta hänestä tulisi kuuluisa kuolemansa jälkeen.
Olavilla oli ollut armeijassa tupakaveri, joka harrasti osakesäästämistä ja kannusti Olavia asian pariin. Kipinä sijoittamiseen syttyikin ilmeisesti pian armeijan jälkeen.
Niinpä kuukaudesta toiseen, vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen Olavi Pokki laittoi osan varastomiehen palkastaan osakkeisiin.
Niistä kertyisi lopulta miljoonien potti.
Vaimo passasi viimeisen päälle
Vaimonsa Lauran Olavi tapasi kolmikymppisenä tansseissa Hongiston lavalla Elimäellä. Laura asui tuolloin Iitissä, jonne hän oli päätynyt evakkona Karjalasta. Pariskunta vihittiin joulukuussa 1958.
Olavi vitsaili joskus, että Lauran kanssa tuli käveltyä niin paljon, että piti mennä naimisiin.
Olavi ja Laura olivat samanikäisiä, syntyneet vuonna 1927. Ainoan lapsensa he saivat vuonna 1962. Poika sai nimekseen Pekka.
Olavi on maininnut myöhemmin, että olisi halunnut lisää lapsia. Lauran terveysongelmien vuoksi se ei ollut kuitenkaan mahdollista.
Pariskunta rakensi 1970-luvun alussa ajanmukaisen tiilitalon lähelle Olavin lapsuudenkotia hänen isänsä maille, joita oli lohkottu tonteiksi. Olaville jäi myös talon vastapäinen tontti, jossa hän piti kasvimaata ja teki polttopuita.
Naapureihin Pokit tutustuivat alkuvuosina vain pintapuolisesti. Pihalla vaihdettiin kuulumisia, muuta kanssakäymistä ei juuri ollut. Suhde yhteen naapuripariskuntaan syveni vasta Olavin elämän viimeisinä vuosikymmeninä.
Olavi oli ainakin perheessään voimakas persoona, Laura pikemminkin myötäilevä. Vaimo passasi Olavia aivan viimeisen päälle, ystävä sanoo. Ruoka-ajat olivat tarkkoja vielä sittenkin, kun Olavi oli jäänyt eläkkeelle. Toisaalta Laura osasi ystävän mukaan käsitellä Olavia. Kerran Olavi sanoikin, että ”Laura on perheen aivot ja minä jalat”.
Kasvattajana Olavi oli jopa hiukan ankara – eräs Pekan sukulainen kertoo joskus ajatelleensa, että onneksi hänen oma isänsä oli lempeämpi. Kun Pekka jäi kerran koulupoikana kiinni tupakanpoltosta, Olavi laittoi hänet polttamaan kokonaisen askin kerralla.
Olavi Pokki oli monessa mielessä vanhan kansan ihminen
Olavi eli itse terveellisesti ja säästäväisesti ja liikkui paljon. ”Liike on lääke” oli yksi Olavin suosikkisanontoja. Arkipyöräilyn lisäksi hän teki pitkiä pyöräretkiä, esimerkiksi päivässä vajaat 40 kilometriä Haminaan ja takaisin.
Kotoa löytyi kuntopyörä ja soutulaite. Lisäksi hän sai liikuntaa hoitamalla metsiään, joita oli muun muassa kesämökillä, noin tunnin ajomatkan päässä Luumäen Kivijärvellä.
Mökiltä kotiin tullessa lava-auton kyydissä oli aina paitsi puuta pilkottavaksi myös usein Olavin keräämiä marjoja ja sieniä. Omalta kasvimaalta haettiin salaatit, mutta siellä kasvatettiin myös kukkia, joita Olavi saattoi viedä naapurin rouville.
Olavi oli siis monessa mielessä vanhan kansan ihminen: säästäväinen, omavaraisuuteen pyrkivä, ahkera sekä työssä että vapaalla. Ihmisten suhteen hän oli valikoiva, mikä käy ilmi hänet tunteneiden ristiriitaisista luonnehdinnoista. Yksi piti häntä harvapuheisena, toinen seurallisena miehenä.
Vain hyvin harvoille ihmisille Olavi kertoi raha-asioistaan.
Hän pelkäsi ihmisten tulevan kateellisiksi.
Shakki oli rakkain harrastus
Yksi Myllykosken tehtaan esimiehistä tutustui Olaviin 1980-luvulla. Miehiä yhdisti aluksi shakki, joka oli Olavin rakkain harrastus. Tehtaalla oli paljon erilaista vapaa-ajan toimintaa, myös shakkikerho, joka toimi vielä tehtaan lopettamisen jälkeenkin aivan viime vuosiin saakka.
Shakinpeluun lomassa kävi ilmi, että esimiestä ja Olavia yhdisti myös kiinnostus sijoittamiseen.
”Olavi on erittäin hyvä esimerkki siitä, mitä pitkäjänteinen osakesäästäminen voi tuottaa”, entinen esimies sanoo. ”Ei hän sattumalta vaurastunut vaan seurasi hyvin tarkkaan talousuutisia ja pörssiä.”
Miehille tuli tavaksi keskustella kuulumisten lisäksi myös talousuutisista ja pörssivinkeistä. Esimies oli varsin hyvin perillä siitä, miten suuri osakesalkku Olavilla oli.
Rahojaan Olavi ei juuri tuhlannut itseensä tai perheeseensä, saati hyväntekeväisyyteen. Tiilitaloa ei koskaan päivitetty uuteen uskoon, vaikka varaa siihen olisi ollut. Matkoilla Olavi ja Laura sentään kävivät, erityisesti Espanjassa.
Perillinen oli poissa
Varallisuuden kerääminen oli Olaville arvo sinänsä. Oli myös selvää, mitä sille tapahtuisi. Pojalle olisi luvassa suuri perintö sitten joskus.
Heinäkuussa 2002 Olavi, Laura ja Pekka olivat käymässä mökillä. Kun vanhemmat lähtivät kotiin, Pekka jäi vielä saunomaan ja laittamaan paikkoja kuntoon.
Poika lähti ajamaan kohti Myllykoskea iltamyöhällä. Matkalla hän joutui auto-onnettomuuteen, jonka seurauksena hän menehtyi vain 40-vuotiaana.
Olavin ja Lauran ainoa perillinen oli poissa.
Metsänhoito kävi urheilusta
Pojan kuolema oli Olavin mielessä koko loppuelämän ajan joka ikinen päivä, sanoo useampikin hänet tuntenut.
Valtavan surun lisäksi Olavi ja Laura järkyttyivät Pekan kuoleman jälkeen siitä, että poika oli heidän tietämättään eronnut kirkosta. En olisi antanut lupaa, Olavi sanoi sukulaiselle – ikään kuin aikuinen mies olisi siihen lupaa tarvinnut.
Olavi halusi, että Pekka haudataan siunattuun maahan. Papiksi hautajaisiin hän pyysi sukulaisensa.
Pekan kuollessa hänen vanhempansa olivat 75-vuotiaita. Etenkin Olavi oli kuitenkin vielä hyvässä kunnossa. Pitkästi päälle kahdeksankymppisenäkin hän kierteli yhä metsäpalstoillaan tekemässä ojia ja harvennushakkuita, ja kun sukulainen ihmetteli hänen hyvää ryhtiään, hän kertoi voimailevansa kotona kahvakuulalla.
Mutta kukaan ei elä ikuisesti, ja vuosien kuluessa Olavia alkoi vaivata kysymys siitä, mitä hänen pitäisi tehdä muhkealle osakesalkulleen. Sijoittamista hän jatkoi vielä 2010-luvun puolella ja osti muun muassa kymmenen tuhatta Orava Kiinteistösijoituksen osaketta. Loppuvuosina Olavin salkkua hoiti pankki.
Olavi oli tilanteestaan avoin ja kyseli neuvoja testamenttilahjoituksia varten useammaltakin henkilöltä. Sukulainen ehdotti hänelle opistoa paikkakunnalla, jossa Laura oli nuorena asunut.
Pienempiä summia meni muihinkin kohteisiin, ja Olavi lahjoitti jo eläessään rahaa muun muassa MyPan junioritoimintaan. Pääosa vuosikymmenien aikana kertyneestä varallisuudesta ohjattiin kuitenkin Myllykosken vanhustenpalveluihin, ja se saattoi olla Lauran idea.
Kohteen valintaan vaikutti ehkä sekin, että lopulta niin Laura kuin Olavi olivat myös itse palveluiden käyttäjiä.
Omaisuus karttui matemaattisen lahjakkuuden ansiosta
Kesällä 2013 Olavi kävi Kouvolan kauppakeskus Veturissa ostamassa iPadin. Hänellä oli apunaan entinen esimies, joka oli palannut tiiviimmin shakkiharrastuksen pariin tehtaan lopetettua toimintansa vuonna 2011.
Tablettitietokone hankittiin erityisesti yhtä tarkoitusta varten. Elämänsä viimeisen kymmenen vuoden aikana Olavi pelasi padilla nettishakkia tuhansia kertoja – lähes 13 000 peliä.
Parhaina vuosinaan Olavi kuului esimiehen mukaan shakinpelaajien parhaaseen prosenttiin. Se kertoo matemaattisesta lahjakkuudesta, josta oli tietysti hyötyä myös sijoittamisessa.
Sen sijaan tekniikan kanssa 90 ikävuottaan lähestyvä Olavi oli helisemässä. Kun ohjelma ei auennut tai salasana oli unohtunut, hän soitti entiselle esimiehelle tai käveli horjuvin askelin naapuriin pyytämään apua.
Apua hän tarvitsi viimeisinä vuosina myös käytännön hommiin, ja sen hän tekikin ihan avoimesti ja kursailematta. Kun hän yhtenä syksynä kaatui ja satutti olkapäänsä, shakkikerholaiset kävivät nostamassa Olavin perunat. Lumitöihin ja pihanhoitoon apua löytyi naapurista.
Vaimo lähti ensin
Suomen satavuotisjuhlavuonna Olavi ja Laura täyttivät 90 vuotta. Olavi piti juhlat kotonaan, Lauran syntymäpäiväkahvit juotiin palvelutalossa.
Pian Olavi joutui muuttamaan sinne itsekin, kun hänen liikuntakykynsä heikkeni. Jonkin aikaa pariskunta asui samassa palvelutalossa vierekkäisissä huoneissa. Kun pyörätuoliin joutunut Olavi jouduttiin siirtämään toiseen hoitopaikkaan, ystävät käyttivät häntä Lauran luona kylässä.
Laura kuoli joulukuussa 2020. Hänen kuolinilmoitukseensa Olavi laittoi ristin juurelle soutuveneen kuvan ja värssyn, joka päättyi sanoihin: Valkein siivin enkelit hellästi kantain/ sinut taivaan kotiin vie.
Olavi eli itse vielä puolitoista vuotta.
Toukokuun lopulla 2022 ystävät veivät hänet käymään Lauran ja Pekan yhteisellä haudalla. Kesäkuun 18. päivänä samat ystävät kävivät katsomassa Olavia, joka jaksoi vielä jutella niitä näitä. Myöhemmin samana päivänä hän nukkui pois.
Hän oli kuollessaan 96-vuotias.
Viimeinen tahto toteutuu
Olavi Pokin Kouvolan kaupungille jättämästä perinnöstä kerrottiin julkisuudessa lokakuussa 2023.
Vasta lehtijutuista kaupunginjohtaja Marita Toikka sai tietää tarkemmin salaperäisen testamenttaajan taustoista. Pokin tavallinen varastomiehen elämä herätti hänessä kunnioitusta.
Kaupunki on vuoden mittaan valmistellut perinnön säätiöimistä. Myllykosken vanhustensäätiön toiminta-alue on piirretty karttaan, jotta Pokin tahtoa toteutettaisiin täsmällisesti. Varat tulee käyttää nimenomaan myllykoskelaisten vanhusten palveluihin. Myllykosken 4 400 asukkaasta noin neljäsosa on yli 63-vuotiaita.
Kaupunginvaltuusto hyväksyi säätiön perustamisasiakirjat lokakuussa. Säätiön on määrä käyttää vuosittain enintään 80 prosenttia osakkeiden tuotoista vanhusten hyväksi.
Kouvolan kaupunginhallituksen elinvoimajaosto valitsi Myllykosken vanhustensäätiön ensimmäisen hallituksen jäsenet kokouksessaan tiistaina 12. joulukuuta.
Olavi Pokin viimeinen tahto on toteutunut.
Juttua varten on haastateltu Olavi Pokin sukulaisia, ystäviä ja entisiä työkavereita.
