Kadonneen myyrän jäljillä – Tutkija Veli-Matti Väänänen kohtasi piisamin ensimmäisen kerran yli 50 vuotta sitten: ”Piisamille leudot eurotalvet ovat myrkkyä”
Vuosituhannen vaihtuessa piisami oli lähes hävinnyt Suomen luonnosta. Nyt rantaruovikoissa näkyy orastavia elonmerkkejä.
"Piisamit ovat sopeutuneet lumeen, jäähän ja pakkaseen", sanoo Veli-Matti Väänänen.
Lumimyräkkä on kuorruttanut järviruokojen ja osmankäämien keskellä kumpuavan piisamin pesäkeon jättiläismäiseksi kermakakuksi. Voi vain kuvitella, minkälaiselta konditorialta lintuvesinä tunnetut Maaningan Lapinjärvet näyttivät talvella 1992–1993.
Tuolloin 200 hehtaarin reheviköstä laskettiin 1 580 piisamin pesäkekoa. Se lähenteli epävirallista Suomen ennätystä.
”Tänä talvena asuttuja pesäkekoja on alle 50”, hymähtää tutkija Veli-Matti Väänänen Helsingin yliopistosta.
Vuosituhannen vaihtuessa rantaruovikoissa oli tosin vipinää vieläkin vähemmän.
”Tuolloin jääkantta puhkoi vain muutama pesäpyramidi.”
Uupelo oli täydellinen. Piisamikato vaivasi koko Suomea.
Oli pelkona, että laji häviäisi luonnostamme.
Taudit verottivat piisamikantaa
Veli-Matti Väänänen kohtasi piisamin ensimmäisen kerran yli 50 vuotta sitten.
Ensikosketus syntyi isän mukana piisamiraudoilla. Kun ikää karttui, tuleva riistatohtori metsästi itse omat piisaminsa, myi nahkat ja hankki taskurahaa.
”Muistan ostaneeni ensimmäisen haulikkoni piisamitienesteillä.”
Lapinjärvien vuosisaalis lähenteli tuolloin tuhatta piisamia. Metsästys alkoi kuitenkin hiipua 1980-luvulla turkisten tultua epäsuosioon. Pyynnin loputtua piisamit runsastuivat Lapinjärvillä saavuttaen huippunsa 1990-luvun alussa.
Äkisti talvipesien määrä romahti. Järviluonnosta ja vesilinnuista tohtoriksi väitellyt Väänänen arvelee tautien iskeneen piisamipaljouteen.
Alamäkeä vauhditti ravintopula.
”Piisameita oli yksinkertaisesti liikaa. Tuuheat järvikortteikot muuttuivat avovedeksi.”
Paikoin tilalle kasvoi järviruokoa, mutta se oli suurelle myyrälle huonoa evästä.
Piisami on kotoisin Pohjois-Amerikasta. istockphoto
Piisamit ovat sopeutuneet lumeen, jäähän ja pakkaseen
Piisami on kotoisin Pohjois-Amerikasta. Sitä istutettiin 1900-luvun alkupuoliskolla ympäri Eurooppaa, myös Suomeen. Nykyään se on maailman laajimmalle levinnyt turkiseläin asuttaen pohjoisen pallonpuoliskon.
Nykytermein piisami on vieraslaji, siis ihmisen avustamana levittäytynyt otus.
”Ei tosin sieltä pahimmasta päästä.”
Veli-Matti Väänänen kertoo, että piisamin rantakasvillisuuden parturoinnista hyötyvät muun muassa vesilinnut ja kalasto.
Karuilla vesillä vaikutus tosin voi olla päinvastainen, jos kasvillisuus ei palaudu piisamin liikalaidunnuksesta.
Yksi piisamin menestyksen salaisuuksista on kyky talvehtia napapiirin pohjoispuolellakin.
Talveksi piisami rakentaa rantavyöhykkeelle vesikasveista ja mudasta kekomaisen talvipesän. Niiden suojista se tekee jäänalaisia syönnössukelluksia, aivan kuten majavatkin.
”Piisamit ovat sopeutuneet lumeen, jäähän ja pakkaseen. Niille leudot eurotalvet ovat myrkkyä”, tutkija epäilee ilmaston lämpenemisenkin rassaavan lajia.
Piisami on edelleen tuntematon laji
Entisen rantojen vakioasukin katoaminen Suomen luonnosta on yleisesti havaittu, mutta huonosti tutkittu aihe.
Tuntemattomuus vaivaa lajia edelleen.
”Aivan viime vuosina piisamien määrä on kääntynyt loivaan nousuun”, Veli-Matti Väänänen kertoo kansalaishavainnoista.
Lajia ei seurata laskennoin kuten useimpia muita riistaeläimiä, mutta hän toteaa tehneensä samansuuntaisia havaintoja itsekin.
”Rantaruovikoissa on nyt aiempaa vilkkaampaa.”
Ennustajan rooli on tunnetusti vaikea, mutta pyydettäessä Väänänen povaa piisamin lähitulevaisuutta.
”Laji runsastuu, mutta sen huippuvuodet ovat auttamattomasti takanapäin.”
Siitä pitävät huolen kaksi muuta vieraslajia, pienpedot minkki ja supikoira.
Lue myös: Ilmastonmuutos uhkaa Suomen sopuleita: ”Jos joku näkee sopulin ensi kesänä, onnittelen”