Kun metsä palaa, syypää on yleensä ihminen

Jaa artikkeliLähetä vinkki
© Hannu Huovila/Vastavalo
Suurin osa maasto- ja metsäpaloista on ihmisen sytyttämiä.

Helle ei ole pelkästään hyväksi. Kun sitä kestää tarpeeksi pitkään, ja ilma on vielä tuulinen, niin olosuhteet ovat otolliset maastopalolle.

”Parin viikon kuiva ja sateeton jakso nostaa maastopalon riskiä merkittävästi. Auringon paahtaessa haihdunta on niin suurta, että kostea maa voi kuivua paikoittain jopa muutamassa päivässä”, kertoo erikoistutkija Ari Venäläinen Ilmatieteenlaitokselta.

Maastopalo syttyy useimmiten hakkuuaukeilla ja muissa avoimissa maastoissa. Kuusivoittoisissa vanhemmissa metsissä taas on korkean intensiteetin latvapalon riski.

Suomen ilmastossa vallitsee keskimäärin kerran vuosikymmenessä säätila, jolloin suuressa osassa maata maasto on erittäin altis suurpalolle.

”Etelä-Suomessa yksittäisiä korkean riskin päiviä, jolloin palot voivat levitä suurpaloiksi, esiintyy vuosittain.”

Kytemistä ja kipinöitä

Valtaosa maastopaloista syttyy ihmisen toiminnan seurauksena. Huolimattomasti sammutetut nuotionpohjat, tupakantumpit ja metsäkoneista karkailevat kipinät jäävät kytemään kuivaan metsänpohjaan ja yltyvät paloksi.

Maastopalon ainoa, luonnollinen syttymissyy on salamanisku. Kun salama iskee puuhun, niin palo leviää runkoa pitkin aluskasvillisuuteen tai viereisiin puihin. Myös salamaniskun seuraukset riippuvat pitkälle vallitsevasta säätilasta.

”Ukonilmaan liittyy usein tuulenpuskia, jotka nopeuttavat palon leviämistä. Toisaalta sade taas hillitsee tulen etenemistä maastossa”, Venäläinen kertoo.

Metsä- ja latvapalon eteneminen edellyttää usein sitä, että metsässä kasvaa hyvin eri-ikäisiä ja -kokoisia puita.

”Jos kaikki puut ovat korkeita, maasta syttyneelle tulelle ei riitä paloainesta kovin ylös runkoja myötä, ja palo rajoittuu enimmäkseen maan pinnalle.”

Runkojen palokorot

Lähihistoriamme laajin maastopalo roihusi kesäkuun lopulla vuonna 1960 Sallassa, jolloin Suomen puolelta paloi noin 20 000 hehtaaria metsää. Palo levisi rajan taakse silloiseen Neuvostoliittoon, missä metsää paloi vielä enemmän.

”Vaikka paloalueelle järjestettiin suuria nokisavottoja ja istutettiin uutta metsää, niin palon jäljet näkyvät Sallassa yhä. Metsittyminen ei ole täysin onnistunut”, Venäläinen kertoo.

Metsäpalossa puut eivät välttämättä edes tuhoudu, vaan ne voivat jatkaa kasvuaan palon jälkeen. Satoja vuosia vanhoissa rungoissa voi olla merkkejä eli palokoroja useista paloista.

Maastopalojen määrä ja laajuus ovat pienentyneet merkittävästi sadan viime vuoden aikana.

”Tihentyneen tieverkoston ja kehittyneen palokaluston myötä palojen sammuttaminen ja niiden rajaaminen on nykyään helpompaa.”

Kasvava riski

Metsäpalo on ollut metsälle luontainen tapa uudistua. Tänä päivänä kansallispuistoissa metsää uudistetaan kulottamalla.

Palon jälkeen paloalueelle nousevat ensin horsmat ja heinät ennen kuin rehevämpi aluskasvillisuus varpuineen kohoaa maan pintaan.

”Maastopalossa menetetään luontoarvoja, mutta toisaalta saadaan myös jotain uutta tilalle”, Venäläinen toteaa.

Ilmaston lämpenemisen myötä kevät varhaistuu, mikä pidentää maastopalojen riskiaikaa. Myös pitkien kuumien hellejaksojen uskotaan yleistyvän tulevaisuudessa.

”Selkeää skenaariota ilmastonmuutoksen vaikutuksesta maastopaloihin ei ole vielä tehty. Jo nykyoloissakin se on hankalaa, koska metsäpalojen määrien vuosittainen vaihtelu on kovin suurta.”

Tiesitkö?

Suomessa havaitaan keskimäärin noin tuhat maastopaloa vuosittain. Palot ovat laajuudeltaan yleensä vain aarien kokoisia. Joka vuosi maastoamme palaa yhteensä keskimäärin noin 500 hehtaarin alueelta.

Keski-Ruotsin Västmanlandissa paloi kesällä 2014 noin 14 000 hehtaarin metsäalue. Vuonna 2006 Venäjän puolella Suomen rajan tuntumassa roihusi pitkään useita suuria maastopaloja, joiden laajuudesta ei ole tarkkaa tietoa.

Maaston suurpaloihin liittyy taloudellisia menetyksiä. 10 000 hehtaarin suurpalon kustannuksiksi on arvioitu useita kymmeniä miljoonia euroja. Summa koostuu menetetystä puun arvosta ja palon sammuttamisen kustannuksista.

X