Venäjä ensin -liike lietsoi Forssassa

Jaa kaverilleTilaa Seura

Venäjä ensin -liike lietsoi Forssassa.

Suomi ensin -liike on kaikkea, mitä Putin on tilannut. Isänmaallista, eikö totta?

Forssassa aiemmin tällä viikolla tapahtunut paikallisväkeen kuuluvien hyökkäys vastaanottokeskukselle oli jatkoa paikkakunnalla sattuneille väkivaltarikoksille. Epäiltyjä pahoinpitelyjä on sattunut puolin ja toisin. Paljon puhutun 15-vuotiaan kantasuomalaisen pahoinpitelyn lisäksi poliisi epäilee tapahtuneen kaksi pahoinpitelyä, joissa uhreina on ollut turvapaikanhakijoita.

Poliisi arvioi, että tiistaisen hyökkäyksen motiivina saattoi olla kosto. Väkivallan kierre vaikuttaa siis syntyneen.

Vain kaksi päivää kostoksi epäillyn hyökkäyksen jälkeen paikalle ryntäsi Suomi ensin -nimellä toimiva liike. Se järjesti turvapaikanhakijoita vastustavan mielenilmauksen kahakkapaikan välittömässä läheisyydessä, vastaanottokeskuksen liepeillä.

Puheissa kieli oli kovaa. Tilaisuudesta julkaistusta videotallenteesta käy ilmi, että turvapaikanhakijat esitetiin terroristeina. Heitä vastaan kohdistettavalle väkivallalle esitettiin oikeutuksia. Jopa sodasta puhuttiin.

Kysymyksessä oli lietsontatilaisuus, jossa pidettiin palopuheita tulenaralla paikalla. Vastuuton agitointi oli omiaan lisäämään jännitteitä ja madaltamaan kynnystä väkivaltaan. Pahimmillaan sen seurauksena voi syntyä jatkuvia levottomuuksia ja yhä vakavampaa rikollisuutta.

Juuri sellaisesta Vladimir Putin tykkää.

Verenhimoinen diktaattori

Venäjän presidentti Vladimir Putin on verenhimoinen diktaattori. Hänen valtakaudellaan venäläisten kansalaisoikeuksista on tullut lähinnä kaunis muisto toivosta. Vähemmistöt ja nykyhallinnon vastustajat on ajettu ahtaalle Neuvostoliitosta tutuilla menetelmillä.

Kun sisäinen järjestys oli kovalla kädellä turvattu, Putin käänsi katseensa ulos. Venäjä rupesi valloittelemaan liittoutumattomien naapurimaidensa alueita. Ukrainalle kuuluva Krimin niemimaa miehitettiin maaliskuussa 2014. Tämä tapahtui maassa riehuneiden levottomuuksien jälkimainingeissa.

Naapurimaiden levottomuudet ovat Venäjän tilaisuuksia. Tämä on todettu Venäjällä: hyvinkin toimiva yhteiskunta on arvioitu voitavan saattaa kaaokseen varsin lyhyessä ajassa.

Suomi ensin -liikkeen toinen johtohahmo Marco de Wit vieraili kesällä itä-Ukrainan kapinallisalueella, Venäjän tukemassa Donetskin niin sanotussa kansantasavallassa. Matkan aikana de Wit haasteli tuttavallisesti muun muassa Donetskin virallista tiedonvälitystä kontrolloivan Janus Putkosen kanssa. Hän jopa itse latasi YouTubeen jutustelusta kuvatun videon. de Wit myhäilee videolla Putkosen ladatessa Venäjän virallista totuutta.

Myös tunnettu Venäjä-propagandisti Johan Bäckman oli läsnä suomalaisseurueen Donetskin-matkalla. Bäckman esiintyy niin sanotun kansantasavallan edustajana.

Bäckman ja Putkonen eivät olleet Forssassa. Heidän halajamansa sanoma raikui siellä kuitenkin kovaan ääneen.

Johdonmukainen taktiikka

Marco de Wit kertoi toimintataktiikoistaan aiemmin katujengijärjestö Soldiers of Odinin Facebook-sivulla. Toiminta perustuu lähinnä pelotteluun ja painostukseen. De Wit kehuskeli muun muassa pappeihin kohdistuvan painostuksen tehokkuutta. Isän pikajuna kertoi taktiikoista tarkemmin tässä jutussa.

Tässä valossa Suomi ensin -liikkeen laittautuminen Forssan tulenarkaan tilanteeseen oli ymmärrettävää.

Liike pyrkii järjestäytymään puolueeksi, mutta sen järjestämissä tilaisuuksissa on ollut yleisöä vain kourallinen. Forssan kiihtyneitä mielialoja hyödyntäen liike onnistui saamaan eri tietojen mukaan jopa sadasta kahteen sataan kuulijaa.

Tilaisuuteen tarttuva, opportunistinen poliitikko laittautuu sinne, missä yleisöä on. Siellä hän lausuu, mitä yleisö haluaa kuulla.

Forssan tapauksessa mentiin lietsomaan lisää väkivaltaisuuksia niiden jo valmiiksi riivaamalle alueelle. Paikkakunnalle laittauduttiin lietsomaan levottomuuksia, joita naapurimaidensa alueita valloitteleva Venäjä hyödyntää.

Hajanaisuuden voimaa

Länsivallat reagoivat Krimin valtaukseen lähinnä talouspakotteilla. Pakotteiden vaikutukset ovat osununeet Suomeen ankarammin kuin moneen muuhun maahan. Kauppa on kärsinyt, ja talouteen on tullut lovi.

Venäjään pakotteet ovat kuitenkin iskeneet vielä voimakkaammin. Ne ovat se kova hinta, joka Krimin valloittamisesta koituu.

Yhtenäinen länsi pakotteineen on Venäjälle myrkkyä. Sen vuoksi yhtenäisyyden heikentyminen on Venäjän etujen mukaista. Tätä puolestaan edistää niin sanottujen kansallismielisten liikkeiden valta-asema Euroopassa: Putinin on helpompi neuvotella asioista kahden kesken rintaman sijaan. Kansallismielisten liikkeiden menestys on näin ollen Putinin etu, sillä ne pääsääntöisesti ajavat yhtenäisen lännen heikentämistä kansallisen itsekkyyden nimissä.

Putinin Venäjän on sanottu tukevan ja jopa rahoittavan levottomuuksia ja niitä tukevaa liikehdintää lännessä. Todisteita tälle on kuitenkin vähänlaisesti. Kiistatonta on kuitenkin, että vihapropaganda ja yleistä hajaannusta aiheuttava liikehdintä on Venäjälle edullista.

Suomi ensin -liike on kaikkea, mitä Putin on tilannut. Se lietsoo levottomuuksia ja ylistää länttä horjuttavaa propagandaa.

– Suomi on säälittävä paskamaa, jonka kansa on tahdottomia juoppoja ja typeryksiä, kirjoitti Suomi ensin -liikkeen toinen johtohahmo Panu Huuhtanen viime keväänä.

Aika isänmaallista kaiken kaikkiaan, eikö totta?

Forssassa ei esiintynyt Suomi ensin -liike. Siellä lietsoi vihaa Venäjä ensin.

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa klikkaamalla tässä.

Jaa tämä kirjoitus Twitterissä klikkaamalla tässä.

Lue myös:

YouTube: Suomi Ensin mielenilmaus Forssa (25.8.2016)

Helsingin Sanomat: Mielenosoitus päättyi Forssassa – HS selvitti, mikä kärjisti vastaanottokeskuksen asukkaiden ja paikallisten välit (25.8.2016)

Iltasanomat: Olivatko kolme erillistä pahoinpitelyä kipinä Forssan joukkotappelulle? Poliisi tyrmää villejä Facebook-huhuja (24.8.2016)

Yle: Poliisilta uutta tietoa Forssan yhteenotosta (25.8.2016)

Politico: Putin’s war of smoke and mirrors (9.4.2016)

Marco de Wit / YouTube: Janus Putkosen haastattelu Donetskissa 18.7.2016. Loppu pankkikartellille? (18.7.2016)

Iltalehti: Olen objektiivinen, mutta en lojaali (18.8.2015)

Ville Sipilä: Ukrainan-reissusta ja Suomi-Novorossia-seurasta (9.8.2016)

Helsingin Sanomat: Tällaista on maahanmuuttajavastaisten miekkarissa (26.8.2016)

*************

Isän pikajuna Facebookissa | Näin seuraat blogia Facebookissa

Bloggaaja Twitterissä | Isän pikajuna Instagramissa

X