Kirjallisuus voi tarjota matkan

Matkakirjallisuus on oma taiteenlajinsa, mutta muukin kirjallisuus on täynnä herkullisia matkakuvauksia. Kotimaisista tulee etsimättä mieleen Juhani Ahon Rautatie.

Ulkomaalaisista Jack Kerouacin Matkalla ei sekään nimestään huolimatta ole varsinainen matkakirja.

Venedikt Jerofejevin kirjassa Moskova-Petushki viinaan menevä päähenkilö tekee junalla surrealistista matkaa naisystävänsä luo Petushkin kaupunkiin.

Venäjä on iso maa, joten siellä etenkin junamatkailu on järkevä tapa liikkua. Otimme Suomesta Belgradiin mukaan myös kirjoja ja olemme iloksemme löytäneet lukemiselle aikaakin.

Olen nautiskellut uudelleen kaksi venäläistä klassikkoa, joissa matkustetaan junalla ja muutenkin. Toinen kuuluu ehdottomiin kirjasuosikkeihini ja toisenkin pariin palaan aina mielelläni.

Kyseiset kirjat ovat Master and Margarita ja Kaksitoista tuolia.

Ovatko tuttuja? Tutustu, elleivät jo ole! © IL

Master and Margarita löytyy tavaroiden raivaamisemme jälkeenkin kirjakokoelmistamme suomenkielisellä nimellään Saatana saapuu Moskovaan (alkuperäisnimi on Master i Margarita).

Tanja ei ollut lempikirjaani lukenut, mutta Siperian-matkallamme hostellissa Listvjankassa, Baikalin rannalla, hän löysi sen englanninkielisen version oleskeluhuoneesta.

Sen omistuskirjoituksessa kehotettiin ottamaan kirja mukaan ja lahjoittamaan edelleen, kunhan mainitsee alla lahjoituspaikan. Luimme kirjan molemmat ja nyt mietimme, mihin sen täällä jättäisi.

Kaksitoista tuolia on kirjailijakaksikko Ilf ja Petrovin kirjoittama tunnettu veijariromaani, joka pilailee Neuvostoliiton 1920-luvun NEP-järjestelmän ja ihmisluonnon ahneuden kustannuksella.

Siinä matkataan junilla halki suuren neuvostomaan ja se sisältää ehkä hienoimpiin kuuluvia kuvauksia junamatkailun olemuksesta.

Reino Silvannon ja Juhani Konkan käännös on hieman vanhahtava, mikä ei estä lukunautintoa.

”Siitä hetkestä lähtien, jolloin matkustaja astuu vieraantumisen kaistalle, jota hän diletanttimaisesti sanoo asemaksi tai pysäkiksi, hänen elämässään tapahtuu jyrkkä muutos… Siitä lähtien kansalainen ei enää kuulu itselleen. Hän on – matkustaja ja alkaa hoidella kaikkia matkustajan velvollisuuksia. Nuo velvolllisuudet ovat moninaiset, mutta miellyttävät”, kirjoittavat Ilf ja Petrov ja huomauttavat, että matkustaja muun muassa syö öisinkin.

Tässä kohdassa teosta osa päähenkilöistä on toden totta muuttumassa matkustajiksi. Ja mitkä suunnattomat mahdollisuudet junamatkustajia odottavatkaan:

”Pitkät raskaat kaukojunat rientävät valtakunnan kaikille äärille. Tie on kaikkialle avoinna. Kaikkialla palaa vihreä tuli – kulku on vapaa… Kauko-Idän kuriirijuna kaartaa Baikalia ja lähestyy täydellä vauhdilla Tyyntä Valtamerta.
…Pitkien vaellusten runotar houkuttelee ihmistä… Se kiidättää ihmisiä pitkin valtakuntaa.”

Ja pitkin valtakuntaa romaanin päähenkilöt todella kiitävätkin. Jossain vaiheessa junasta astutaan myös silloisella Rjazanin, nykyisellä Kazanin asemalla Moskovassa. Kertoja huomaa oikealla näkyvän Jaroslavlin aseman (josta lähtevät junat Trans-Siperian radalle ja juurikin kohti Baikalia ja Tyyntä Valtamerta) ja vastapäätä olevan Lokakuun aseman, joka nykyisin paremmin Leningradin asemana tunnetaan. Siihen saapuvat myös Suomen-junat.

Krasnojarskin asema on Trans-Siperian radan varrella. © IL

Entäpä Master and Margarita? Mihinkä siinä matkustetaan, paitsi että suomennoksenkin paljastamalla tavalla Saatana saapuu Moskovaan?

Vaikka minne. Osa henkilögalleriasta pakenee Saatanan eli Wolandin temppuja mihin suinkin pääsevät, mielellään ensimmäisellä junalla. Yksi onneton, joka ei ehdi paeta, toimitetaan silmänräpäyksessä Jaltalle, josta hänet palautetaan lentokyydillä.
Jotkut vain katoavat, kuten kirjan kirjoittamisen aikaan 1930-luvulla oli Neuvostoliitossa varsin tavallista.

Huikemmat matkat kirjassa tehdään kuitenkin lentoteitse, vaan ei suinkaan lentokoneella. Margarita lentää yöllä noitana luudalla alasti ja näkymättömänä kauas Moskovasta salaperäiseen metsänhenkien ja muiden olentojen juhlaan, jossa häntä kohdellaan kuningattarena.

Mukaan lyöttäytyy myös hänen palvelijattarensa Natasha, jonka kyytivälineenä on lentäväksi siaksi muuttunut ahdisteleva naapurin mies.

Takaisin kaupunkiin Margarita pääsee autokyydillä. Tosin auto kiitää ilmassa ja kuskina on ajurinpukuun pukeutunut varis.

Myöhemmin Margarita pääsee ratsastamaan Wolandin ja tämän seurueen kanssa täysikuun aikaan, ilmassa tietysti jälleen.

Kirjallisuus tarjoaa parhaimmillaan matkakuvauksia, jotka vievät lukijankin mukaansa, minne ja millä sitten mennäänkin.

Vaikka luudalla ratsastaminen tuntuisi omaan kokemusmaailmaan hieman kaukaiselta, voi Margaritan ja hänen palvelijattarensa huikeaan ratsastukseen eläytyä, kuin olisi viereisellä siivousvälineellä mukana matkassa.

Ja junamatkalle pääsee lähes kuka tahansa.